Kolumnit

Pirkko Högkullan kolumni: Jokainen kuva kännykässä kantaa muistoa, mutta ne hukkuvat massaan

Yhä harvemmat ihmiset teettävät valokuvia paperikuviksi. Itse lukeudun samaan joukkoon. En pysty edes muistamaan, milloin viimeksi olisin tilannut fyysisessä muodossa olevia kuvia. Toimeen tarttuminen on käynyt kyllä mielessä kuvagallerioita kännykästä selaillessa, kunnes iskee voimattomuuden tunne. Kuin yrittäisi työntää vuorta liikkeelle, eikä tiedä mistä saisi otetta.

Valokuvia on kuin vaivihkaa kertynyt digitaalisina muistoina kännykän uumeniin tuhansittain, niin kuin useimmilla meistä. Ja kokoelmat sen kun kasvavat päivä päivältä. Aina mukana kulkevalla kännykällä on helppo napsia muistoja elämän kaikista hetkistä arjessa ja juhlassa. On tallennettu synttärit, nimiäiset, kasteet, häät, matkat, hautajaiset pitkältä ajalta.

Voimat vain jotenkin uuvahtavat jo ennen kuin on edes ajatuksen tasolla päässyt alkuun kuvien teettämisessä. Ensin pitäisi käydä ne läpi – etsiä jollain mittapuulla tärkeimmät muistot, jotka ovat piilossa tuhansien kuvien joukossa. Ja jokainen kuva kantaa samalla omaa muistoaan.

Seuraavaksi pitäisi valita kehittäväksi lähetettävät kuvat ja hankkia oikeanlaiset albumit etteivät ne uudetkin kuvat jää sitten kenkälaatikkoihin vuorollaan makaamaan vuositolkulla.

Kaipa albumeja on vielä saatavilla, muovitaskullisina tai silkkisillä välilehdillä ja valokuvakulmilla. Lopuksi hieromaan muistinystyröitä kuvan tekstityksiä varten; mitä, ketkä, missä, milloin, sillä ilman taustatietoja kuva jää irralliseksi.

Pursuavaa kuvagalleriaa skrollatessa sydän hypähtää toisinaan ylimääräisen kerran – nämä hetket ovat tallennettuna kuvina nyt vain tässä, vain digitaalisesti!

Paperikuvassa muisto säilyisi fyysisessä muodossa kuin historiallisena dokumenttina. Tämän päivän kuvat ovat tulevaisuuden muistoja. Aikanaan niistä on kiehtovaa lukea ihmisissä, maisemissa, pukeutumisessa, paikoissa, tapahtuneista muutoksista. Niihin tallentuu se, mikä kerran oli.

Painetta urakkaan tarttumiseen lisää se, miten monet vanhat sanonnat viestivät valokuvan merkityksestä, sen visuaalisesta voimasta ja siitä miten valokuva voi ikuistaa ohikiitävän hetken ja säilyttää muistoja.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Valokuva pysäyttää ajan.

Valokuva on muistin jatke.

Kuva ei valehtele – paitsi silloin kun se tekee niin.

Hyvä kuva ei kerro vain mitä tapahtui, vaan miltä se tuntui.

Valokuva ei vanhene – se vain saa uusia merkityksiä.

Ehkä pitäisi vuoren työntämisen sijaan alkaakin hiljalleen kiivetä sitä.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.