Paikallisuutiset

Vapaaehtoiset etsijät löysivät Pietarsaaressa kadonneen naisen: “Pelastivat ihmishengen”

Vapaaehtoiset etsijät pääsivät kadonneen jäljille.

Arkistokuva. Kuva: Clas-Olav Slotte

Pohjanmaan poliisi ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa etsivät lauantain ja sunnuntain välisen yön kadonnutta naista Pietarsaaressa.

Kadonnut 72-vuotias nainen poistui kotoaan Pietarsaaren Tanhuantieltä lauantai-iltana noin kello 19 aikaan.

Noin tuntia myöhemmin hän oli yhteydessä läheisiinsä puhelimitse ja ilmoitti kaatuneensa sekä olevansa eksyksissä. Pian soiton jälkeen puhelin sammui.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poliisi ja Vapepa etsivät naista muun muassa Rajavartiolaitoksen helikopterin avulla.

Lopulta nainen löytyi maastosta sunnuntaiaamuna kello viiden aikaan noin 1,7 kilometrin etäisyydeltä kotoaan. Poliisin mukaan nainen oli löydettäessä tajuissaan, mutta alilämpöinen. Hänellä oli myös paleltumia raajoissaan. Vapaaehtoiset etsijät auttoivat kadonneen naisen maastosta ambulanssiin.

Vapaaehtoisia etsijöitä oli poliisia avustamassa noin sata. Vesa Ojanperä Pohjanmaan poliisista kertoo, että vapaaehtoisten rooli etsinnöissä oli merkittävä.

– Tämä on malliesimerkki siitä, mitä tämä toiminta voi parhaimmillaan olla. Tässä vapaaehtoiset pelastivat ihmishengen, Ojanperä kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kadonneita henkilöitä etsitään useita vuodessa. Kiireisintä etsintäaikaa on syksy.

– Marjametsään eksyneitä etsitään jopa useampia per viikko.

Poliisi saa vuosittain myös tapauksia, joissa muistisairas henkilö on lähtenyt esimerkiksi hoivakodista, eikä ole löytänyt tietään takaisin. Myös näissä tapauksissa vapaaehtoisten antama apu on poliisille enemmän kuin tervetullutta.

– Tämä on erittäin toimiva järjestelmä. Vapaaehtoisten yhteistyö on poliisille tärkeä työkalu, Ojanperä summaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjanmaan poliisi kiittää vapaaehtoista pelastuspalvelua Vapepaa, jonka etsijät pääsivät naisen jäljille ja avustivat poliisia naisen saattamisessa ambulanssiin.

Juttua muokattu 16.4. klo 15.15: Pohjanmaan poliisin kommentit.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä