Paikallisuutiset
Riksakuskiksi tai leiriohjaajaksi - Kesätöiden hakurumba nytkähti liikkeelle Kokkolassa
Kokkolan kaupunki hakee 250 ja Soite 800 kesätyöntekijää. Pohjanmaan kauppakamarin #palkkaanuori -kampanjasivustolta löytyy tuhansia kesätyöpaikkoja yli 70 työnantajalta.
Kesätöiden haku on käynnistynyt. Muun muassa Kokkolan kaupunki palkkaa kesätöihin noin 250 nuorta tänä kesänä. Kesätyöpaikkoja voivat hakea vuosina 2003-2007 syntyneet. Hakuaika on käynnissä ja kestää 29. helmikuuta saakka.
– Viime kesänä tuli 374 hakemusta, paikkoja oli saman verran kuin on tänä vuonna, kertoo palkkasihteeri Harri Tarkiainen.
Kesätyötä on tarjolla infrarakentamisesta varhaiskasvatuspalveluihin. Useaan tehtävään on vaatimuksena 17 tai 18 vuoden ikä, ja joihinkin työtehtäviin ovat etusijalla alan opiskelijat.
Kirjasto esimerkiksi tarjoaa asiakaspalvelutehtäviä, aineiston hyllyttämistä ja päällystämistä. Kesätyö kaupungin konekeskuksessa tietää työskentelyä kaupungin raskaalla kalustolla, minkä pyörittämiseen tulee olla vähintään T-kortti ja C-ajokortti katsotaan eduksi. Riksakuskin päivä sisältää pyöräilemistä eri palvelutalojen asukkaiden kanssa Kokkoriksa-pyörällä kesäkuun aikana. Talotekniikkakeskus tarjoaa viheralueiden kunnossapitoa, pääasiassa nurmikon leikkausta ja trimmausta kantakaupungissa, Kälviällä, Marinkaisissa, Lohtajalla ja Ullavassa.
Koululaiselle tai ylioppilaalle työsuhteen kesto on kolme viikkoa, työaika on 85 prosenttia alan normaalityöajasta ja kokonaisansio on noin 743 euroa.
Kesätyöhön liittyvää alaa vähintään yhden lukuvuoden opiskelleen työsuhteen kesto on viikkoa pidempi; yksi kuukausi. Työaika on alan normaalityöaika ja kokonaisansio on noin 1249 euroa.
Vuosilomasijaisiksi palkataan opinnoissaan jo pidemmälle edenneitä tai jo ammattiin valmistuneita. Niitä paikkoja voi kysyä suoraan eri vastuualueilta.
Kaupunki voi lisäksi myöntää 350 euron kesätyöpaikkatukea kokkolalaisille tai Kokkolassa toimiville työnantajille 16−20-vuotiaan nuoren työllistämisestä.
Soite hakee parhaillaan noin 800 kesätyöntekijää kesälle 2024 ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella on tarjolla monenlaisia työmahdollisuuksia.
– Haemme muun muassa sairaanhoitajia, kätilöitä, hammashoitajia, terveydenhoitajia, ensihoitajia, lähihoitajia, hoitoapulaisia, lääkäriopiskelijoita, sosionomeja, sosiaalityöntekijöitä ja psykologiopiskelijoita. Näiden lisäksi aukeaa paikkoja myös pihatöiden tekijöille, kertoo Soiten resurssipäällikkö Heidi Gleviczky tiedotteessa.
Kesätyöpaikkoja voivat hakea eri alojen opiskelijat. Pihatöihin voivat sen sijaan hakeutua kaikki yli 16-vuotiaat.
Soiten avoimet työpaikat on julkaistu TE-toimiston sivuilla sekä Soiten sähköisessä rekrytointijärjestelmässä osoitteessa. Soiten kaikki kesätyöpaikat tulevat julki viimeistään tammikuun viimeisellä viikolla.
Soite järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut kahdeksan kunnan alueella Keski-Pohjanmaalla. Jäsenkuntia ovat Kokkola, Kannus, Toholampi, Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho ja Lestijärvi.
Pohjanmaan kauppakamari käynnistää nyt seitsemättä kertaa #palkkaanuori-kampanjan, joka haastaa kaikki Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yritykset kesätyöllistämään. Kauppakamareiden viime syyskuussa toteuttamassa kyselyssä 64 prosenttia Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yrityksistä kertoi työvoimapulan olevan kasvun ja liiketoiminnan kehittämisen esteenä.
– Osaajapula yhdistettynä parin viime vuoden investointiuutisiin viestii selkeästi siitä, että kaikki keinot koko työvoimapotentiaalin hyödyntämiseksi ja uusien opiskelijoiden ja työntekijöiden houkuttelemiseksi on käytettävä, toteaa Pohjanmaan kauppakamarin kampanjasta vastaava markkinointikoordinaattori Emilia Näreaho tiedotteessa.
Tällä hetkellä kampanjasivustolta löytyy liki 5000 kesätyöpaikkaa yli 70 työnantajalta. Viime vuonna haastekampanjaan osallistui noin 200 työnantajaa, joilla oli yhteensä 6 000 kesätyöpaikkaa.