Kulttuuri

Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut

Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut. Hän kuoli tänä aamuna kotonaan Pariisissa, perhe kertoo lausunnossaan. Saariaho oli kuollessaan 70-vuotias.

Saariaho oli Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja samalla yksi maailman menestyneimmistä nykysäveltäjistä. Esimerkiksi vuonna 2021 New York Times valitsi Saariahon vuoden parhaaksi säveltäjäksi. Muun muassa hänen viimeistä oopperansa Innocencea (kantaesitys 2021) pidetään yleisesti mestariteoksena.

Saariaho oli syntynyt Helsingissä vuonna 1952. Hänelle myönnettiin taiteen akateemikon arvonimi aiemmin tänä vuonna.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä