Ajankohtaista

Sievin kunta suunnittelee karsivansa kyläkouluja rankalla kädellä – "Ei ole järkeä pitää tyhjiä tiloja, jos keskustankin kouluun mahtuu"

Sievin kunnan teettämän kouluverkkoselvityksen mukaan kyläkouluja tulisi lakkauttaa kahden vuoden välein. Ensimmäisenä suljettaisiin lakkautuspäätöksen jo kertaalleen saanut Leppälän koulu, sitten vielä kolme muutakin.

Leppälän koulu on jo kertaalleen päätetty lakkauttaa. Nyt sivistyslautakunta esitti kokouksessaan päätösehdotuksesta poiketen, että koulu saisi vielä armonaikaa. Kuva: Hanna Soini

Sievin kunta harkitsee karsivansa kyläkouluja rankalla kädellä. Nyt tulilinjalla on Järvikylän koulu sekä kertalleen lakkautuspäätöksen saanut Leppälän koulu. Kunnan tilaaman selvityksen mukaan myös Jyringin koulu tulisi lakkauttaa vuonna 2027 ja Kiiskilän koulu vuonna 2029.

– Ulkopuolisen selvitysty

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä