Paikallisuutiset
Sipilän ryhmä on kerännyt keinot omistajuuden vahvistamiseksi – hallitus voi tehdä ensimmäiset päätökset jo kehysriihessä
Omistajuutta pöyhitään nyt Suomessa monesta suunnasta. Aalto yliopistoon perustetaan maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen omistajuuden professuuri. Entisen pääministerin, Juha Sipilän työryhmä antaa maaliskuussa suosituksia siitä, mitä muutoksia tarvitaan köyhälle, osaamattomalle, haluttomalle ja halveksitulle kotimaiselle omistajalle. Kansalaisten kiinnostus omistajuuteen näkyy osakesäästötilien suosiossa.
Omistamisesta väitöskirjaa tekevä, Taalerin sijoitusjohtaja ja itse omistajana kasvuyrityksissä olevaTero Luoma sanoo, että omistajuus on ikuisuusteema, mutta nyt aiheeseen on herätty uudella tavalla. Herätykseen vaikuttavat myös poikkeukselliset ajat.
– Kun mietitään, miten koronasta palaudutaan, ja