Paikallisuutiset

Suomessa lainehti joulukuussa 1929 vihapuheiden kansalaiskokousaalto – Kommunisteja kohtaan esitettiin rajuja toimia: Kälviän kansalaiskokouksessa vaadittiin äänioikeuden kieltämistä, Kannuksessa esitettiin raipparangaistuksia lakkoileville kommunisteille

Suomen Suojelusliiton pääasiamiehelleArne Somersalolle joulukuu 1929 merkitsi suurta aikaa. Hän oli itsenäisyyspäivän juhlapuhuja Hämeenlinnassa. Hämeen Sanomissa puhe arvioitiin niin merkittäväksi, että se julkaistiin kokonaan.

”Päämme painuu häpeästä tarkasteltaessa itsenäisen Suomen ensimmäistä vuosikymmentä”, Somersalo julisti ja kuvaili tulevaisuuden isänmaata.

”..Pois hempeämielisyys ja kansainvälinen haihattelu nuorisomme kasvatuksesta, kivääri toiseen ja työkalu toiseen kouraan kuten tätä maata kautta aikojen on rakennettu. Pois sellainen kansanvalta, joka valtiolta vain etuja kärkkyilee ja sijalle valtiovalta, joka vaatii ja kansa joka palvelee.”

Upseerin uralta väärinkäytöksen vuoksi suistuneen everstiluutnantti Somersalon poliittiset linjaukset olivat vähintäänkin lähellä fasismia eikä hän ollut yksin.

Kommunismin vastainen kansalaiskokousaalto joulukuussa 1929 näytti vihdoinkin avaavan tien suureen muutokseen. Tavoite oli ollut vuoden 1918 sodasta lähtien Suomi, jossa valtiolaivan peräsin on lujissa käsissä, joihin eivät puoluekinat ulottuisi.

Kaikki oli mennyt toisin. Suomi oli saanut tasavaltalaisen hallitusmuodon, parlamentarismin, eheyttämispolitiikan ja lyhytaikaiset hallitukset. Maalaisliiton nivalalainen pääministeriKyösti Kallio oli muodostanut elokuussa 1929 vähemmistöhallituksen. Se oli itsenäisyyden ajan 17. ministeristö.

Kommunistit olivat lisänneet kannatustaan kesän 1929 eduskuntavaaleissa. Laitavasemmisto oli saanut 13,5 prosenttia äänistä ja 23 kansanedustajaa. Kaiken lisäksi kommunistinuoret punaisine paitoineen ja olivat entistä avoimemmin julkisuudessa. Jumalaakin pilkattiin.

Somersalo oli valmistellut valkoisen rintaman kokoamista vasemmistoa vastaan Suomen Suojelusliiton pääasiamiehenä vuodesta 1928. Viipurissa samaa työtä teki vuonna 1917 porvariston yhdistämiseksi perustettu Karjalan Kansalaisliitto.

Tavoite oli kansalaiskokouksien tietä kansannousu ja järjestö, joka Somersalon kiertokirjeen mukaan ”tietää mitä tahtoo, jolla on voima viedä tahtonsa läpi ja joka ei surkeile ns. kansanvallan pyhittämien kansalaisvapauksienkaan rajoittamista siellä, missä niitä väärin käytetään”.

Marraskuussa 1929 oli päätetty valtakunnallisen kansalaiskokouksen järjestämisestä Helsingissä joulukuun puolivälissä. Karjalan Kansalaisliitto oli tehnyt lokakuussa päätöksen suurena kansalaiskokouksen järjestämisestä Viipurissa.

Kommunistinuorten haastejuhlan aiheuttama rähinöinti ja punaisten paitojen repiminen Lapualla 23–24. marraskuuta tulivat kuin tilauksesta. Suunnitelmiin sopi hyvin myös lapualaisten päätös järjestää kansalaiskokous joulukuun 1. päivänä.

”Me voimme olla kommunisteille kiitollisia siitä, että he alituisella mellasteluillaan ovat saaneet muodostumaan uudelleen valkoisen rintaman”, Somersalo iloitsi muutamaa päivää myöhemmin.

Joulukuun 1. päiväksi kutsuttiin kansalaiskokoukset koolle myös Kälviällä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Kotkassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Sortavalassa ja Ylivieskassa kokoukset olivat jo lauantaina marraskuun viimeisenä päivänä. Väkeä oli koolla satamäärin ja päätöslauselmissa vaadittiin kommunistien toiminnan lopettamista välittömästi.

Kälviän kansalaiskokouksen keskeisimmät järjestäjät olivat johtajaJuhani Pohjanpalo Kokkolasta ja Kälviän kirkkoherraHille Sipilä.

Pohjanpalo korosti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden turmiollisuutta. Kokouksen jälkilausumassa ei sentään vaadittu äänioikeuden rajoittamista, mutta sama asia ilmaistiin seuraavasti: ”Lainsäädäntöä on muutettava sillä tavalla, ettei maanpetoksellisten edustajien osanotto lainsäädäntötyöhön ole mahdollinen.”

Kälviän kokouksessa hyökkäiltiin myös maakunnan vaikutusvaltaisinta poliitikkoaViljami Kalliokoskea vastaan. Maalaisliittolainen kansanedustaja Kalliokoski oli näet ilmaissut huolensa oikeistodiktatuuria kannattavien näkökantojen voimistumisesta.

Uhmakkaimpia oltiin Hämeenlinnassa, jossa Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikkö Ernesti Suolahti julisti: ”Ellei lopun tekemiseen kommunisteista pysty hallitus, pystyy siihen Suomen kansa samoin kuin vuonna 1918.”

Kansalaiskokoukset ilmoittivat sähkeitse tukensa Lapuan kokouksen päätöksille, vaikkei tietoa päätöksistä ollutkaan. Lapualla kokousta oli näet siirretty kahdella tunnilla junien aikataulujen vuoksi. Loppuviikolla oli saatu tietoa siitä, että väkeä tulisi Helsingistä, Turusta ja Viipurista saakka. Lapualle saapui yli 2 000 henkeä.

Miksi Helsingistä lähdettiin Lapualle, vaikka Hämeenlinnassa oli samanlainen kansalaiskokous?

Kysymys oli Etelä-Pohjanmaan maineesta valkoisen Suomen ydinalueena. Kansannousua valmistelleet oivalsivat, että Lapuan kokous oli mahdollisuus. Oli hyödynnettävä sitä Lapuan vapaussotamainetta, jonka isänmaalliset kansakoulunopettajat olivat juurruttaneet mieliin laulattamalla lapsilla ”Kytösavun aukeilla mailla on kansa mi aina on vaalinut vapauttansa..”.Heikki Klemetin sanoittama ja säveltämä marssi kertosäkeineen ”Laurilan työt ja Vilppulan vaihe on lastenlapsille laulujen aihe” tunnettiin muuallakin kuin Etelä-Pohjanmaalla. Monet tunsivat myös Ilmari Kiannon runon vuodelta 1918: Se on Lapua, joka latua näyttää!

Lapua oli mitä sopivin paikkakunta kansannousun lähtölaukaukselle. Pohjalaiset talonpojat oli nostettava kärkeen samaan tapaan kuin vuonna 1918.

Lapuan kansalaiskokous olikin talonpoikaisempi kuin saman päivän muut kokoukset. Vapaussodan veteraanit olivat kärjessä. Kokouksen avaaja oli maaviljelijäKustaa Tiitu ja maanviljelijäVihtori Kosola piti pääalustuksen. Molemmat olivat tunnettuja maalaisliittolaisia samoin kuin kokouksen puheenjohtaja, Ilkan vastaava toimittajaArtturi Leinonen. Muualla kansalaiskokouksia johtivat kokoomuksen oikean laidan kaupunkilaiset vaikuttajat.

Leinonen avasi keskustelun julistuksella ”Nyt kaikukoon maakunnan tahto!” Ja kyllä se neljä tuntia kestäneessä yli 80 puheenvuoron keskustelussa kaikuikin ja julmia puheita pidettiin. Vaadittiin kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa. Muuan puhuja esitti Solovetskin vankilahelvetin rakentamista kommunisteille Petsamoon.

Kokouksen ponsien lähtökohta oli kommunistien kaikkien toimintamuotojen ehdoton lopettaminen. Päätökseen sisällytettiin peitelty uhkaus: ”Ellei valtiovalta ryhdy edellä esitettyihin toimenpiteisiin, on mitä vakavin aihe pelkoon, että se menettää oma-aloitteisen otteensa tilanteen hallitsemiseksi ja hillitsemiseksi.”

Seuraavan kahden viikon aikana maassa järjestettiin ainakin 90 kansalaiskokousta, joissa hyväksyttiin toinen toistaan jyrkemmät ponnet. Karjalassa järjestettiin kansalaiskokous lähes joka pitäjässä ja 13. joulukuuta suuri maakunnallinen kokous Viipurissa.

Keski-Pohjanmaalla oli itsenäisyyspäivänä kansalaiskokoukset Kannuksessa ja Vetelissä.

Kannuksen kokous päätti kirkkoherraJuhani Vuorisen alustuksen jälkeen antaa lapualaisille täyden tunnustuksen heidän ripeästä toiminnastaan. Lisäksi esitettiin toivomus vesileipä- ja raipparangaistuksen käyttöönotosta kommunistien aikaansaamiin lakkoihin osallistumisesta.

Vetelissä oltiin koolla kommunistivaaran merkeissä kunnanvaltuuston puheenjohtajan, herastuomariOskari Torpan johdolla. Kansalaiskokoukseen osallistui noin 300 henkeä. Keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että ”rajapyykki on pidettävä puhtaana kommunismin saastaan nähden”. Kokouksesta kertovan uutisen mukaan ”Vetelin valkoinen kansa” kannatti hallituksen jyrkimpiäkin toimia ja hyväksyi Lapuan kokouksen ponnet.

Sunnuntaina joulukuun 8. päivänä oli suuria kansalaiskokouksia kaupungeissa, muun muassa Tampereella ja Turussa.

Tampereella oli koolla 1 500 henkeä, eivätkä kaikki mahtuneet Tuulensuu-teatterin saliin. Hämäläiset tuomitsivat kommunistit rikollisina. Kansalaiskokouksissa ei ollut tilaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajatuksille. Sen sai huomata Turun Sanomien päätoimittajaUrho Toivola Turun kansalaiskokouksessa. Toivolan esitys köyhyydestä kärsivien hyväksi tehtävän sosiaalisen työn välttämättömyydestä hukkui meteliin ja huutoon: ”On tultu laittamaan sulkua kommunisteille eikä keskustelemaan sosiaalisista uudistuksista!”

Vihapuheista oli lyhyt matka vihatekoihin. Maltillisten yritykset kansanliikkeen hillitsemiseksi epäonnistuivat.

Kevättalvella 1930 oikeistoradikaalit ottivat ohjat. Kansalaiskokousaallon aloittama kansanliike radikalisoitui suoran toiminnan Lapuan Liikkeeksi. Mukaan tulivat rikokset, joita ihmisten kyyditykset, pahoinpitelyt ja muutamat henkirikokset yksiselitteisesti olivat.

Tapahtui paljon sellaista, mikä oli häpeäksi Suomelle sivistysvaltiona.

Lapuan Liike päätti rekisteröitymisestä yhdistykseksi Lapualla marraskuussa 1930 pidetyssä kokouksessa. Kulttuuriväkeäkin oli nyt mukana. Kaksipäiväisen kokouksen iltajuhlan puhuja oli ajan johtava kulttuuriauktoriteetti, runoilijaV. A. Koskenniemi.

Rikollinen riehuminen jatkui Mäntsälän kapinan kukistumiseen eli maaliskuuhun 1932 saakka – Lapualla kukkopillikonsertteineen vielä sen jälkeenkin.

Lähteet:

Sanomalehdet 1929

Karjalan Kansalaisliiton arkisto

Suomen Suojelusliiton arkisto

Tutkimuskirjallisuus

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston Suomen historian dosentti.