Paikallisuutiset
Suurin osa kirjastoista supistaa aukiolojaan kesällä, esimerkiksi Vetelissä ja Kaustisella ovet sulkeutuvat kokonaan heinäkuussa – Kalajoen uusi pääkirjasto on tässä joukossa positiivinen poikkeus
Lomakausi vaikuttaa kirjastojen palveluihin, sillä monet niistä supistavat aukioloaikojaan kesäkuukausien ajaksi. Aukioloja nipistetään joskus arkipäivien tunneista, ja tyypillistä on sulkea kirjaston ovet kesälauantaisin.
Lauantaisin ovat suljettuna muun muassa Kokkolan, Kannuksen, Nivalan, Pietarsaaren ja Ylivieskan pääkirjastot.
Vetelissä ja Kaustisella kirjastot ovat olleet kiinni kokonaan heinäkuussa jo useamman vuoden ajan. Vetelissä kesäkaudelle ajoittuvaan sulkuun on päädytty vuodesta 2014 alkaen. Taustalla ovat henkilökunnan vuosilomajärjestelyt.
– Henkilökuntaa on vähän, joten sulkemisella mahdollistamme heille kaikille yhtäjaksoisen kolmen viikon vuosiloman. Silloin vältymme siltä, että kenenkään eitarvitse työskennellä pitkiä aikoja yksin eikä työ käy liian kuormittavaksi vähäisestä henkilöstöresurssista johtuen, kertoo Vetelin sivistysjohtajaMaria Keltti-Heikkilä ja lisää, että kirjastossa on tällä hetkellä kaksi kokoaikaista kirjastotyöntekijää ja yksi osa-aikainen.
Tärkeintä on, että kirjastopalveluja on kesälläkin saatavilla. Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Kuntaliitto
– Koska henkilökuntaa on vähän, on kiinniolo järkevää senkin takia, että kunnanvirasto on kiinni samaan aikaan, toteaa Kaustisen vt. sivistysjohtajaMailis Tastula.
Kaustisella on myös havaittu, että kansamusiikkifestivaalien aikana kirjastossa on hiljaista.
Kuntaliiton erityisasiantuntijaJohanna Selkeen mukaan kirjaston ovien sulkeminen kesällä kokonaan ei ole yleistä. Yleisempää on Selkeen mukaan juuri supistetut aukioloajat, jolloin kirjaston aukioloaikaa lyhennetään arkena ja lauantait ovat mahdollisesti kokonaan suljettuja.
Sinänsä Selkee ei pidä asiaa ihmeellisenä, sillä kesä aiheuttaa erikoisjärjestelyjä myös muissa palveluissa, kuten terveydenhuollossa, kun pienimpien paikkakuntien terveysasemat saattavat sulkea ovensa keskikesän ajaksi.
– Varhaiskasvatuksessakin kesä vaikuttaa siten, että osa päiväkodeista sulkee ovensa ja lapset viedään johonkin toiseen yksikköön, Selkee toteaa.
Selkeen mukaan kesä on usein haastavaa aikaa henkilökunnan lomien takia.
– Meillä on pitkät lomat, mikä on tietysti ihana asia, mutta vakityöntekijöiden loman ajaksi esimerkiksi kirjaston tiskin taakse ei voi laittaa ketä tahansa. Omatoimikirjastot antavat tähänkin tilanteeseen vähän liikkumavaraa, ja niitä onkin tullut lisää valtavalla vauhdilla. Tärkeintä on, että kirjastopalveluja on kesälläkin saatavilla.
Kannuksen ja Toholammin kirjastotoimenjohtajaSatu Kinnari vahvistaa, että lauantain aukiolosta luopumalla kesäaika saadaan järjestettyä paremmin henkilökunnan vuosilomien aikana. Kesäsulkua sitä vastoin ei ole Kannuksessa ja Toholammilla koskaan harkittu.
– Eikä siihen ole edes tarvetta. Kesä on kuitenkin aika vilkasta aikaa, ja varsinkin Toholammilla kirjastoa käyttävät myös kesäasukkaat, kertoo Kinnari.
Positiivinen poikkeus aukioloaikojaan supistavien kirjastojen joukossa on Kalajoen uusi pääkirjasto, joka pitää ovensa auki kesällä normaalisti. Uuden kirjaston myötä kävijämäärä on kaksinkertaistunut, ja palvelupäällikköJoni Rahjan mukaan tilannetta halutaan mielenkiinnolla tarkkailla myös kesä ajan.
– Kesällä hiljenee varmasti jonkin verran, mutta nyt on hyvä katsoa, miten ja milloin ihmiset palvelua haluavat, toteaa Rahja.
Kokkolassa Koivuhaan kirjasto on ollut heinäkuun suljettuna jo useamman vuoden ajan.
– Koivuhaan kirjastossa meitä on vain kaksi henkilöä töissä. Sen takia on helpointa, että me molemmat pidämme lomamme kesäsulun aikana, kertoo Koivuhaan kirjastonjohtajaHeidi Tuikka.
Kirjaston käyttäjät ovat olleet Tuikan mukaan ymmärtäväisiä kesäsulun suhteen. He osaavat varautua jo heinäkuun kiinnioloon lainaamalla kesäluettavansa etukäteen.
– Joka kesä he aina kyselevät ja varmistavat, että onko kirjasto tänäkin kesänä heinäkuun ajan kiinni. Mutta hyvin he ymmärtävät sen, että meidänkin täytyy saada pitää kesälomamme. Ainakaan minun korviini tästä ei ole mitään negatiivista kuulunut, Tuikka kertoo.
Myös Vetelissä kuntalaiset ovat ilmeisesti tottueneitapoikkeusjärjestelyyn, koska palautetta kirjastolle tulee asiasta hyvin harvoin. Kaustisellakin kyselyjä tulee lähinnä siitä, että milloin kirjasto on tänä kesänä kiinni.
– Jos kuntalaisesta tuntuu, että kirjastopalveluja ei ole riittävästi tarjolla kesäaikaan, silloin kannattaa olla yhteydessä omaan kunnanvirastoon, Johanna Selkee ohjeistaa.
Kommentti