Kulttuuri
Teatteriarvio: Aili Järvelän ja Jakob Höglundin pakahduttava napakymppi – Katrina-musikaalista menestys
Katrina-musikaali Wasa Teaternissa 1.2.2025. Sally Salmisen romaanin dramatisointi Kaisa Lundán, sävellys Aili Järvelä, ohjaus Jakob Höglund.
Vuosi sitten Lilla Teaternissa ensi-iltansa saanut Katrina-musikaali valloitti pääkaupungin. Nyt oli Vaasan vuoro, ja myös Wasa Teaterin kaikki esitykset myytiin loppuun.
Kolme ruotsinkielistä teatteria, Lilla Teatern, Åbo Svenska Teater ja Wasa Teater, yhdistivät voimansa ja tuottivat yhdessä Sally Salmisen romaaniin pohjautuvan musikaalin Katrina. Vuonna 1936 julkaistu romaani oli menestys ja menestys on tullut myös musikaalista. Ohjauksesta vastaa pietarsaarelaislähtöinen Jakob Höglund ja musiikin on säveltänyt kaustilaislähtöinen Aili Järvelä. Järvelä nähdään myös lavalla.
Kaisa Lundánin dramatisoima teos on pakahduttava selvitymistarina. Lundán vastaa myös laulujen sanoituksesta. Musikaali kertoo pohjalaisesta Katrinasta, joka rakastuu ahvenanmaalaiseen merimieheen. Lyhyen tuttavuuden jälkeen nuori nainen pakkaa vähäiset tavaransa ja seilaa rakkautensa perässä onnellisten saarelle, jossa talot ovat kaksikerroksisia, niissä on parvekkeet ja puutarhat täyttyvät erilaisista omenapuista.
Äkkilämmin tietää pitkää kylmää, tiesi vanha kansa. Todellisuus on tässäkin rakkaustarinassa kylmä. Johan on puhunut omiaan kertoessaan saaressa sijaitsevasta talostaan. Hän vie morsiamensa ränsistyneeseen torppaan, jonka pihassa ei kuki ykisikään omenapuu. Aviomies lähtee melkein heti merille jättäen vaimonsa selvitytymään miten parhaaksi taitaa. Kumpikaan ei tiedä, että nuorikko odottaa jo parin ensimäistä lasta. Katrinan murre poikkeaa Ahvenanmaalla puhutusta ruotsista, ja hän on outo lintu, jota yhteisö ei ota avosylin vastaan.
Sally Salminen kuvaa romaanissaan köyhien torppareiden ja pientalollisten kurjuutta sekä laivanvarustajien ja kapteenisukujen rikkautta. Saaressa tahdin sanelee kapteeni Larsson, joka yrittää väkisin myös nuoren Katrinan sänkyyn. Kyläyhteisössä Johan on alimpana eikä hänestä olisi vaimonsa puolustajaksi. Katrina onnistuu kuitenkin torjumaan kapteenin lähentely-yritykset raivokkaalla voimalla, ja samalla voimalla hän nousee vaikeuksista voittajana yhä uudestaan ja uudestaan.
Katrinalle jää yksinään vastuu myös neljän lapsen kasvatuksesta ja opettamisesta. Edes kuopuksen kuoltua miehestä ei ole kirstua nikkaroimaan. Tämäkin jää vaimon tehtäväksi. Pohjalaisella lannistamattomuudella on kuitenkin hintansa. Siinä missä perheen isä osaa joskus hupsutella ja soitella viuluaan, äidille jää totinen raatajan osa, joka lopulta hajottaa perhettä.
Aili Järvelän Musiikki on valtavan kaunista, se lohduttaa ja osuu suoraan sydämeen.
Miesten rooli on tarinassa sivussa. Sujuvasti neljä naista; muusikot Aili Järvelä, Ulriikka Heikinheimo ja Senni Valtonen sekä näyttelijä Emma Klingenberg soittavat, laulavat ja näyttelevät raastavan tarinan.
Mitä annettavaa Ahvenanmaan seutua 1880-luvulta 1900-luvulle kuvaavalla musikaalilla on annettavana nykyajan katsojalle? Paljonkin. Esimerkiksi rakkautta. Johan on jäänyt heitteille jo kymmenenvuotiaana. Katrina ei tuomitse höpönpuhujaa, vaan ymmärtää aviomiestään, joka ei ole koskaan saanut olla lapsi, joten ei hän voi aikuistukaan. Vaimolta riittää äidillistä rakkautta neljän lapsen lisäksi myös puolisolle, jonka psykofyysiseen sairauteen hän päättäväisesti lähtee hakemaan apua.
Luokkayhteiskunta nostaa päätään tänä päivänäkin. Yhä edelleen yhteisöt hylkivät erilaisuutta ja selvitäkseen on taisteltava ja pidettävä kiinni oikeuksista. Musikaali ravistelee ja herättää katsojissa voimakasta empatiaa. Tarpeellinen tunnekuohu tässä ajassa, kaiken somejulmuuden keskellä.
Jakob Höglundin ohjaus on jälleen kerran ilmiömäinen.
Aili Järvelän säveltämä musiikki ja musiikillinen äänimaisema ovat täydellinen kombo tarinaa kertomaan. Musiikki on valtavan kaunista, se lohduttaa ja osuu suoraan sydämeen. Emma Klingenberg tulkitsee upeasti monet soolo-osuudet. Lavalla soivat mitä moninaisemmat instrumentit kuten viulu, piano, harmooni, harmonikka, konserttikannel, 16-kielinen kannel, huilut, klarinetti, kellopeli.
Jakob Höglundin ohjaus on jälleen kerran ilmiömäinen. Hän kutoo musikaalin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joka tempaa mukaansa niin, ettei katsoja enää erota, milloin lavalla replikoidaan, milloin lauletaan. Roolit vaihtuvat lennosta, ainoastaan Katrinan osassa loistaa läpi teoksen Emma Klingenberg. Tämä porukka vetäisee lavalla myös isot kylähäät – hämmästyttävää!
Heini Maarasen lavastusratkaisut ovat nerokkaat, ne muuntautuvat esiintyjien käsissä milloin kyläksi, milloin myrskyäväksi mereksi. Samu-Jussi Kosken pukusuunnittelu tukee Maarasen linjaa, ja esimerkiksi takki muuttuu narulle ripustettuna lehmäksi. Tobias Lönnquistin valaistussuunnittelussa murtuvan jään syli on hyinen ja palava metsä hohkaa kuumana.