Paikallisuutiset
Teollisuusliitto julisti ylityökiellon useille sopimusaloille – Kokkolan teollisuusalueella ajetaan tuotantoa alas helmikuun alussa
Teollisuusliitto on julistanut ylityökiellon useille teollisuuden toimialoille. Ylityökielto astuu voimaan vuorokauden vaihtuessa keskiviikkona eli tammikuun 10. päivänä, ja se päättyy puoliltaöin sunnuntai-iltana 4. helmikuuta.
Ylityökiellon piirissä on yli 20 Teollisuusliiton sopimusalaa, joukossa muun muassa teknologiateollisuus, kemianteollisuus ja mekaaninen metsäteollisuus.
Teollisuusliitto kertoo, että ylityökiellossa on kyse poliittisesta työtaistelutoimesta hallituksen työelämäheikennyksiä vastaan.
Aiemmin Teollisuusliitto on ilmoittanut ajavansa alas teollisuustuotantoa Kilpilahden ja Kokkolan teollisuusalueilla helmikuun alussa. Muun muassa Nesteen öljynjalostamo Kilpilahdessa ajetaan kokonaan alas kahdeksi päiväksi.