Kokkola-lehti

Tunteikas kaupunginjohtajan valinta - Maanantaina illansuussa Kokkolassa istuttiin yksi mielenkiintoisimmista valtuuston kokouksista

Stina Mattila valittiin kaupunginjohtajaksi, onnittelemassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiiina Isotalus (sd.). Kuva: Jukka Lehojärvi

Esityslistalla oli Kokkolan kaupunginjohtajan valinta. Kolme kandidaattia Stina Mattila, Marcus Henricson sekä Maria Sorvisto esittelivät itsensä ja ajatuksensa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Varsinainen vaali käytiin suljettuna lippuäänestyksenä.

Kolmen finaaliin valitun lisäksi valtuutetut pääsivät äänestämään mieleistään ehdokasta kaikkien niiden hakijoiden joukosta, jotka täyttivät kelpoisuusehdot.

Ensimmäisellä kierroksella kukaan ei saanut äänten enemmistöä, joten tarvittiin vielä toinen kierros. Sille lähdettiin lukemista: Stina Mattila 20 ääntä, Marcus Henricson 18 ääntä ja Maria Sorvisto 5 ääntä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toisen kierroksen tulos oli sekin melkoisen tiukka: Stina Mattila 23 ääntä, Henricson 20. Valtuusto sai odotella kukitusta hyvästikin hetken aikaa, sillä tiukka äänestystulos meni tunteisiin: vasta valittu kaupunginjohtaja oli hetken poissa valtuustosalista.

Paikalle saavuttuaan hän kiipesi puhujapönttöön.

– Onhan tämä ollut aivan helvetillinen kahdeksan kuukautta. Me olemme paiskineet hurjasti töitä ja vieneet eteenpäin hankkeita, joista kerrotaan torstaina. Samaan aikaan tällainen skaba, en tiedä voinko suositella tällaista kellekään, kertoi Mattila ääni väristen.

Tunteiden purkaus ei jäänyt tähän. Mattila vetaisi henkeä ja sanoi, että pakko on sanoa seuraavaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Se huhujen määrä, joka tähän valintaprosessiin on liittynyt, on kieltämättä loukannut. Pahiten on loukannut väite, jonka mukaan minulla olisi ollut avioliiton ulkopuolinen suhde. Minä, joka tunnen jotain vielä suurempaa kuin rakkaus puolisoani kohtaan, jonka kanssa olemme olleet 35 vuotta yhdessä, hän puhui hiljentyneelle salille, välillä ääni sortuen ja silmäkulmaansa pyyhkien.

Kukaan ei pääse kiistämään sitä, että määräaikainen kaupunginjohtajan pesti on kova paikka virassa olevalle kandidaatille.

– Viimeiset kahdeksan kuukautta työpaineet ovat olleet tosi kovat. Koko johtoryhmä on paiskinut töitä hurjasti ja samaan aikaan on periaatteessa veitsi kurkulla koko ajan, kertoi Mattila tuoreeltaan.

Kun työtä tehdään tässä ja nyt, kalenterissa eletään jo syksyn kuukausia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nyt on linjattu asioita, jotka tapahtuvat syksyllä. Etkä itse tiedä, oletko edes töissä silloin. Tämä on yksi esimerkki tästä raadollisuudesta.

Hän myös totesi, että äänestystulos vaatii puntarointia, sulattelua ja analyysia. Istuva kaupunginjohtaja peittosi vastaehdokkaansa ainoastaan kolmen äänen enemmistöllä.

Fakta

Kokkolan kaupunginhallitus 2023–25

Puheenjohtaja: Sari Innanen (kesk.) (varalla Marjaana Leivo)

1. varapuheenjohtaja: Timo Sillanpää (ps.) (Jorma Hautamäki)

2. varapuheenjohtaja: Juha Puurula (kok.) (Jonas Heinola)

Jäsenet:

Jyrki Ojala (kesk.) (Jorma Kauppila)

Oliver Pietilä (kesk.) (Tapani Hankaniemi)

Emilia Teerikangas (sd.) (Sirpa Orjala)

Risto Koljonen (sd.) (Mauri Lahti)

Minna Koskela (ps.) (Irene Nygård)

Pekka Nurmi (kok.) (Anna Nurmi-Lehto)

Marlen Timonen (r.) (Margita Lukkarinen)

Mauri Salo (kd.) (Tuomas Luoma-aho)

Faisa Egge (vihr.) (Reetta Mourujärvi)

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto:

Puheenjohtaja Tiina Isotalus (sd.)

1. varapuheenjohtaja Johanna Paloranta (kesk.)

2. varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.)

Paitsi kaupunginjohtaja valinta, esityslistalla oli myös kaupunginhallituksen valinta sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto tulevalle kaksivuotiskaudelle. Valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Johanna Paloranta (kesk.) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Mauri Peltokangas (ps.)

Valtuuston puheenjohtajana jatkaa Tiina Isotalus (sd.) Jo aiemmin hän ennakoi, että kevään viimeisessä valtuustossa tiedetään kuka syksyllä kaupungin ruorissa istuu. Näin myös kävi. Kaupunginjohtaja saatiin valittua.

– Olen tyytyväinen, että meillä oli kolme hyvää hakijaa. Nyt käydyn äänestyksen jälkeen Mattila sai hyvän mandaatin lähteä jatkamaan syksyllä virassa. Selkeästi näkyy se, että me kaupunkina olemme uuden näkymän edessä, organisaatio on sen tunnistanut. Nyt valmistaudumme uuteen soteuudistuksen jälkeiseen maailmaan ja valmistaudumme myös TE-uudistuksen mukanaan tuomiin asioihin, totesi Isotalus.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana jatkaa Sari Innanen (kesk).

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä