Paikallisuutiset

Tutkimus: Ilmastonmuutos muuttanut tulvien ajankohtia Euroopassa - Suomessa kevättulvat paikoin aikaistuneet

Ympäristökeskuksen mukaan tutkimus todistaa ensimmäistä kertaa, että tulvilla ja ilmastonmuutoksella on selvä yhteys. LEHTIKUVA / Timo Heikkala
Ympäristökeskuksen mukaan tutkimus todistaa ensimmäistä kertaa, että tulvilla ja ilmastonmuutoksella on selvä yhteys. LEHTIKUVA / Timo Heikkala Kuva:

Ilmastonmuutos on vaikuttanut Euroopan tulvien ajankohtiin, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke). Asia ilmenee Wienin yliopiston johdolla tehdystä tutkimuksesta, jossa myös Syke oli mukana.

Tutkimuksen havaintoaineistosta käy ilmi, että tulvat ovat viime vuosikymmeninä aikaistuneet selvästi tietyillä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä