Paikallisuutiset

Ullavalaisen Minna Puronahon dekkarihulluus syttyi jo lapsena: "Agatha Christie on murhamamma numero yksi" – Jännityskirjat ovat Keski-Pohjanmaan kirjastoissakin varaustilastojen kärjessä

UllavalainenMinna Puronaho on lukenut jännityskirjoja siitä lähtien kun oppi lukemaan. Lapsuuden ensimmäisiä jännäreitä olivat Viisikot, Neiti Etsivät ja SOS-sarjan kirjat. Kun Puronaho siirtyi Agatha Christieen, seurauksena oli edelleen jatkuva dekkarihulluus.

– Agatha Christie on edelleen se suurin ja paras. Hän on murhamamma numero yksi, Puronaho kuvaa.

Hän siirtyi jo varhain kirjaston lasten osastolta aikuisten puolelle ja luki paljon dekkareita. Kerran kävi jopa niin, että Koivuhaan kirjastonhoitaja soitti Puronahon äidille ja kysyi, onko hänellä lupa lainata haluamiaan kirjoja.

Puronaho lukee muutakin kirjallisuutta, mutta dekkarit ovat aina iskeneet häneen tehokkaimmin. Tässä jutussa dekkarilla tarkoitetaan yleisesti jännityskirjallisuutta, sillä termin alle mahtuu monenlaisia tekstilajeja.

– Osa on vähän sellaista hömppää, jossa ei tarvitse paljon ajatella, mutta nekin menevät ajankuluna. Eniten pidän sellaisista kirjoista, joissa on aivoille haastetta, että kaikkea ei heti arvaa, Puronaho sanoo.

Hyvässä dekkarissa juoni on niin kiemurainen, että lukija saa tosissaan miettiä ratkaisua. Tai jos murhaaja on selvillä jo alussa, kirjailijan taito näkyy siinä, miten koukuttavasti hän saa kirjoitettua tapahtumien selvittämisen.

Kirjoittajan tyyli on Puronaholle tärkeä.

– En lue hirveästi suomalaisten mieskirjailijoiden dekkareita. Niissä on niin ronskia tyyliä, sellaista äijäilyä. Pidän vähän hienommin kirjoitetuista, psykologisemmista kirjoista.

Yksi Puronahon suosikeista on Lars Keplerin Joona Linna -sarja. Myös esimerkiksi Marko Kilpi ja Camilla Läckberg kirjoittavat hänen mielestään hyvää tekstiä.

Kirjan päähenkilön täytyy Puronahon mielestä olla monitahoinen, kiehtova ihminen. Hän ei voi tehdä samoja asioita joka ainoassa kirjassa, vaan hahmon täytyy kasvaa kirjojen mukana. Esimerkiksi Joona Linna joutuu välillä itsekin rikkomaan lakia. Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Sebastian Bergmanilla on takanaan henkilökohtainen tragedia. Myös Nousuvesi-kirjan Tom Stilton on kiehtova hahmo.

Kirjassa saa Puronahon mielestä olla myös vuodenaikojen ja luonnonvoimien kuvausta. Ne tuovat tekstiin omaa jännitystään.

Moni on moittinut dekkarien yhä raaemmaksi muuttuneita väkivaltakuvauksia. Puronahokin sanoo, ettei hän pidä väkivallalla mässäilystä.

– Esimerkiksi Erik Axel Sundin kirjoissa oli raakoja lapsiin kohdistuneita rikoksia. Siinä kyllä mietin, että jätänkö kesken. Mutta oli niissä hyvääkin, Puronaho pohtii.

Jännityksestä, pienestä pelostakin hän sen sijaan pitää. Yöunia lukeminen ei häiritse, sillä nykyisin Puronaho pakottaa itsensä lopettamaan lukemisen tarpeeksi ajoissa. Aikaisemmin hän saattoi lukea päiväkausia yhteen menoon ja yötkin venyivät pitkiksi, mutta lapset ja työ ovat pakottaneet muuttamaan käytäntöä.

Puronaho hankkii kirjansa divareista tai kirjastosta. Hän on kerännyt kotiinsa tiettyjä sarjoja, esimerkiksi Patricia Cornwellin kaikki kirjat. Aiemmin hän sai kirjoja myös lahjaksi, mutta ei juuri enää.

– Kukaan ei enää tiedä, mitä en olisi lukenut.

Kirjaston varauslistalla hänellä on tällä hetkellä mm. Camilla Läckbergin ja Ninni Schulmanin uudet teokset sekä Anna Janssonin ja Eija Piekkarin kirjat, jotka eivät ole edes vielä ilmestyneet. Kun on ajoissa jonossa, kirjan voi saada heti sen ilmestyttyä.