Paikallisuutiset
Ullavalaiset tahtovat äänensä kuuluviin – ”Kokkola käärii rahat eikä me hyödytä siitä mitään”
Ullava liittyi Kokkolaan vuonna 2009 yhdessä Kälviän ja Lohtajan kanssa. Keskipohjanmaa käy kesän aikana kaikissa liitoskunnissa selvittämässä, millaisen jäljen kuudentoista vuoden takainen päätös on jättänyt. Nyt ullavalaiset saavat kertoa, mitä he ajattelevat kotiseutunsa nykytilanteesta.
Saavumme Ullavan kirkonkylän hiljaiseen taajamaan. Ajamme kirkon ja omakotitalojen ohi ketään näkemättä. Ensimmäiset ihmiset löydämme vasta kyläkauppa M-Market Lukkarista, jota paikalliset ovatkin kuvailleet alueen henkireikänä.
Kyläkaupassa on tuttavallinen tunnelma. Lounastavat ja ostoksia tekevät