Kotimaa

Uusi komentaja saattelee pian ensimmäiset suomalaiset F-35-hävittäjälentäjät oppiin USA:han – yksi seikka voi estää käytöstä poistuvien Hornetien harkitsemisen Ukrainan avuksi

Puolustusvoimain tuore komentaja Janne Jaakkola kertoo laajassa haastattelussamme valtavista asehankinnoista, jotka tulevat käyttöön hänen kaudellaan. Jaakkolan komentajakautta värittävät myös Puolustusvoimien sopeuttaminen Nato-aikaan eli esimerkiksi esikuntien sijainti, yhteisen puolustuksen reservijoukon kokoaminen ja tiedon karttuminen liittouman ydinasepelotteesta. Omia sukellusveneitä Suomi ei hänen mukaansa tarvitse.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Janne Jaakkola antoi haastattelun pääesikunnassa Helsingissä. Hän aloitti tehtävässään 1. huhtikuuta. Kuva: Mauri Ratilainen

Uusi puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola aloittaa pestissään vaiheessa, jossa ennennäkemättömät satsaukset Puolustusvoimiin valmistuvat ja otetaan käyttöön. Hän kertoi tuoreimmat tiedot suurhankkeista pääesikunnassa Helsingissä.

Suomen ensimmäiset koulutukseen lähtevät F-35-hävittäjälentäjät on

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä