Ajankohtaista

”Välillä hippasen kuntosalille ja käyn omaishoitajien toimistolla palaveeramassa”– Omaishoitaja Irja Suomela ei miellä tehtäväänsä taakaksi

Kokkolalainen Irja Suomela ryhtyi avopuolisonsa Reijo Voutilaisen omaishoitajaksi kun tältä vietiin jalat. Yhdessä ollaan melkein aina, mutta omaakin aikaa järjestyy.

Reijo Voutilainen liikkuu pyörätuolilla pidemmillä kauppareissuilla, muutoin hän kävelee proteesien ja kepin avulla. Irja Suomela on elämänkumppani ja omaishoitaja. - Hyvällä ajatuksella pärjää elämässä pitkälle, hän hymyilee. Kuva: Timo Varila

Tuttu näky Prisman parkkipaikalla: Irja Suomela, 81, kampeaa pyörätuolia ulos farmarista tottunein ottein. Kulkupeliä odottaa 76-vuotias avopuoliso Reijo Voutilainen, jolta on katkaistu molemmat jalat polven alapuolelta. Yleensä menemiset hoituvat proteesien ja kepin turvin, mutta kauppareissut tapaavat puheliaalla ja ulospäinsuuntautuneella parilla venyä - ja liian pitkään kävellessä ja seistessä Voutilaisen kroppa tahtoo väsyä.

Pariskunta tapasi ensimmäisiä kertoja 1990-luvulla. Kaveruus syveni vuosien myötä. Suomela on pitkään ollut paitsi Voutilaisen elämänkumppani myös omaishoitaja.

– Reijon terveydellinen tila alkoi vähitellen muuttua diabeteksen takia tosi vaikeaksi. Aloin lähteä kaveriksi sairaalaan ja laboratorioon - ja sillä tiellä ollaan. Olen syntynyt sota-aikana, aina on autettu toinen toista eikä kaveria kertakaikkiaan jätetä, Irja Suomela heläyttää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

”Me yritetään liikkua yhdessä mahdollisimman paljon eri paikoissa. Ollaan liikkeellä, tavataan tuttuja, käydään kahvilla ja vaihdetaan mielipiteitä”.

Omaishoitajan roolia hän kuvaa niin vaihtelevaksi ja laaja-alaiseksi asiaksi, ettei sitä voi yhdellä eikä kahdella sanalla sanoa. Hän kertoilee miten yhdessä eletään samaa, erittäin monivivahteista arkea eikä joukkoon mahdu kahta samanlaista päivää. On ruoanlaittoa, tuomista, viemistä, kauppareissuja, milloin asiointia lääkärissä, laboratoriossa tai apteekissa. Ahkerasti liikutaan autolla sinne tänne ja pitkin poikin maata tilanteiden ja kelin mukaan.

– Makee kulkuväline, kehaisee omaishoitaja Irja Suomela Citroen C5:ään, vuosimallia 2008. Autosta on otettu takapenkit pois, niin pyörätuoli mahtuu hyvin kyytiin. Kuva: Timo Varila

– Me yritetään liikkua yhdessä mahdollisimman paljon eri paikoissa. Ollaan liikkeellä, tavataan tuttuja, käydään kahvilla ja vaihdetaan mielipiteitä. Pysytään ajan hermolla.

– On tärkeää, ettei jää neljän seinän sisälle istumaan. Kotona me kuunnellaan hyvää musiikkia kuten peruskotimaista musaa ja tehdään hyvää ruokaa. Ruoka on meidän yhteinen harrrastus, suunnitellaan mitä keitetään, neuvotellaan mitä mausteita käytetään ja lähdetään yhdessä tekemään hyvät ruokaostokset, Irja Suomela kuvailee.

Hän painottaa, ettei toinen ole hänelle taakka eikä ole raskasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Asiat käydään yhdessä läpi. Kinata ei ole tarvinnut. Kun on vakavampi hetki otetaan se sellaisena kuin tulee vastaan. Molemmat ollaan sosiaalisia ja positiivisia, ajatellaan asioita valoisasti ja että mennään yhdessä kohti uusia seikkailuja. Sopivan rennolla hurttihuumorilla ja hyvällä ajatuksella pärjää elämässä pitkälle, Suomela tuumaa.

”Asiat käydään yhdessä läpi. Kinata ei ole tarvinnut. Kun on vakavampi hetki otetaan se sellaisena kuin tulee vastaan. Molemmat ollaan sosiaalisia ja positiivisia”. Kuva: Timo Varila

Omaa aikaa Irja Suomelalla on mielestään ihan riittävästi.

– Välillä hippasen kuntosalille ja käyn omaishoitajien toimistolla palaveeramassa. Vähemmän olen käynyt virkistyspäivissä.

Yhteiskunnan tukea hän kokee omaishoitajana saavansa niin ikään riittävästi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– En ole jäänyt yksin. Esimerkiksi tehostettu kotikuntoutus on Kokkolassa aivan huippua ja sen avulla mekin päästiin uudenlaisen elämän syrjään kiinni. Saimme loistavaa tukea moniammatilliselta tiimiltä, joka kävi kotona auttamassa alkuun, Suomela muistelee.

Hänen kokemuksensa on, että apua saa kun uskaltaa pyytää ja apuun pitää rohkeammin tarttua.

Jalat Reijo Voutilaiselta vietiin, mutta valoisa ja ratkaisukeskeinen elämänasenne jäivät.

Suurin piirtein normaalia elämää tietyin rajoituksin katsoo Reijo Voutilainen voivansa elää. Jalat vietiin, mutta valoisa ja ratkaisukeskeinen elämänasenne jäivät.

– Apua tarvitsen vaikkapa suihkussa. Suihkuun mennessä irrotan jalat, Irja ottaa ne ja vie pois suihkun luota etteivät kastu.

– Muutoin pystyn itse peseytymään, käymään vessassa ja menemään sänkyyn. Nukkumaan mennessä jätän jalat sängyn viereen ja pistän aamulla jalkaan kun herään. Otan itse lääkkeet, mittaan verensokerin, hissuttelen sisällä ja teen pieniä hommia. Keittiössä minä yleensä leikkelen lihat, perkaan ja fileeraan kalat. Kalan lisäksi teen mieluusti karjalanpaistia - Pohjois-Karjalasta kun olen kotoisin.

– Paljon ollaan liikkeessä kaupungilla.

– Nyt ei tule lähdettyä ihan niin moneen paikkaan kun ei kerran voi kipaista tuosta vaan, sanoo Reijo Voutilainen, rinnalla omaishoitaja Irja Suomela. Kuva: Timo Varila

Hän juttelee, että olisihan arki erilaista jos pääsisi vielä omin jaloin menemään.

– Nyt ei tule lähdettyä ihan niin moneen paikkaan kun ei kerran voi kipaista tuosta vaan. Enkä ihan joka hätään voi nousta ja lähteä jotain hakemaan. Irja jaksaa kotona tuoda ja viedä mitä nyt satun tarvitsemaan, hän kiittelee.

Sisätiloissa Voutilainen kertoo kävelevänsä proteesien ja kepin avulla.

– Olen hirveän varovainen liikkuessani niin ulkona kuin sisällä, etten kaadu. Enkä olekaan kaatunut kertaakaan. Talvella saa ulkona olla tarkkana kun on lunta ja jäätä ja kävelee auton luokse. Kesällä voi kävellä rennosti.

Toiveissa on saada nilkoista toimivammat proteesit.

– Nämä proteesit ovat nilkoista jäykät eivätkä taivu kuin omat jalat. Olen jo ollut yhteydessä Vaasaan, että olisi nilkasta taittuvat nivelet. Ne olisivat paremmat autolla ajaessa jalkaa viedessä jarrulle ja kaasulle, Voutilainen selventää.

Kakkostyypin diabetes Voutilaisella huomattiin vuonna 1970. Aikansa hän pärjäili sairauden kanssa.

– Lopulta jalkapohjan luu käytännössä mureni, akillesjännekin meni poikki ja tulehdusarvot olivat valtavan korkeat.

Haavoja yritettiin parantaa kaikin konstein kunnes jäljelle jäi yksi keino. Ensimmäinen jalka katkaistiin vuonna 2016, vuoden päästä toinen. Kova oli paikka, mutta siitä Voutilainen iloitsee, että polvinivelet ovat omat.

– Eikä ole kipuja eikä muistinmenetyksiä, hän tuumii.

Alussa Reijo Voutilaisesta tuntui siltä, ettei pääse enää koskaan yhtään mihinkään. Epäilys osoittautui vääräksi. - Heti kun sain proteesit lähdin liikkeelle. Kuva: Timo Varila

Alussa Reijo Voutilaisesta tuntui siltä, ettei pääse enää koskaan yhtään mihinkään. Epäilys haihtui nopeasti omaan toivon ajatukseen, että on tyydyttävä siihen mitä on ja saa ja tehdä sitten siitä tilanteesta paras mahdollinen.

– Minulla on ollut aika iloinen elämänasenne läpi elämän. Se on kantanut monen ajan yli. Kuntotiimissä miettivät jos tilanne masentaa. Sanoin, etten varmaan masennu, että kun saan proteesit lähden heti liikkeelle. Ja niinhän minä lähdin.

Menneet ovat Voutilaisesta menneitä, mutta mieltä nousee hetkeksi lämmittämään muisto kun oli vielä täydessä iskussa.

– Harrastin voimanostoa ja minulla oli hirveän vahvat jalat. Ennätys oli 300 kiloa jalkakyykystä. Nyt nostan pieniä painoja kotona huvin vuoksi, mutta voisihan penkkipunnerrusta harrastaa vaikka onkin proteesit, Reijo Voutilainen pohdiskelee.

Valtakunnallista omaishoitajien teemaviikkoa vietetään 26.11.-3.12.

Kokkolanseudun Omaishoitajat ry:ssä on yhteensä noin 320 jäsentä Kokkolasta, Kannuksesta ja Kruunupyystä. Enemmistö on virallisia omaishoitajia, lisäksi mukana on kokemusasiantuntijoina leskeksi jääneitä entisiä omaishoitajia.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä