Ihmiset 

Pirkko ja Juha Valtamäelle mökki on myös paikka, mihin kaikki lapset puolisoineen ja lapsenlapset mahtuvat vaikka kerralla. Kuva: Sanni Aho

Valtamäkien mökki Räyringinjärvellä on hirsitalo, joka majoittaa vaikka kaikki kolme sukupolvea

Huvila Räyringinjärven rannalla valmistui 80-luvulla niin, että kaikki jälkikasvu mahtuisi sinne asumaan. Nyt Pirkko ja Juha Valtamäen mökillä viettää aikaa toinen, kolmas ja neljäs polvi.

Räyringinjärven rannalla oli Veikko ja Toini Kiviahon mökki jo 70-luvulta lähtien. Muutaman kilometrin päässä sijaitseva mökki oli lähivirkistyspaikka kauppaa kylän keskustassa Finnilässä pyörittäneille Kiviahoille. Perheessä oli yhdeksän lasta ja samoihin aikoihin Kiviaho laajensi kauppaansa myös V

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä