Mielipiteet

Veikko Laitilan mielipidekirjoitus: Soite tehokkaana ja ketteränä hyvinvointialueena on säilytettävä ja rahoitus turvattava

Vaalien jälkeen mielenkiinto kohdistuu syntyvään hallitukseen ja sen ohjelmaan. Vaalilupauksia tuskin kukaan puolue pystyy lunastamaan kuin pieneltä osin. Tehdään niitä kuuluisia kompromisseja tai kuten puheenjohtaja Purra sanoi jo vaalikampanjan aikana, että puoleen kirjoitettua tavoitetta erota EU:sta hän ei edistä mitenkään. Taitaa muuten olla harvinaisimpia tavoitteita koskaan tai kellään puolueella, jota puheenjohtajakaan ei aio mitenkään edistää.

Kampanjahuumassa tehtyjä vaalilupaukset ovat usein paineessa syntyneitä ja hetkessä uloshenkäistyjä. Vaikuttavampaa on katsoa puolueiden pitemmällä jänteellä muodostettuja kantoja.

Nostan esille Keski-Pohjanmaalle tärkeän asian eli miten eri puolueet ovat linjanneet hyvinvointialueiden määrän ja rahoituksen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perussuomalaisten puheenjohtaja Purra sanoi 18.7.2022 Kainuun Sanomien jutussa, että hyvinvointialueiden määrä ei ole Suomessa kohdallaan. Kokoomukselta on tullut kritiikkiä myös samasta asiasta koko oppositiokauden ajan. Kristillisdemokraatit lausui puheenjohtajansa suulla vahvasti valmisteluvaiheessa, että oikea alueiden määrä olisi viisi. Rkp:n Keski-Pohjanmaan ehdokas liputti vaalikampanjan aikana, että Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaan hyvonvointialueet voitaisiin yhdistää.

Oletettu hallituspohja ja sen ohjelman kirjoittajina kokoomuslaisten lisäksi tulee olemaan perussuomalaiset, Kd. ja ilma muuta RKP. Keski-Pohjanmaa on hyvin edustettuna näissä puolueissa. Keski-Pohjanmaan näkökulmasta vaalit menivät hyvin. Onnittelut kaikille valituille.

Oletetuissa hallituspuolueissa löytyy kolme edustajaa Kokkolasta. Pia Sillanpää, Mauri Peltokangas ja Janne Jukkola. Laitamme toivon heihin.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen säilyminen itsenäisenä ja rahoituksen riittävyys ovat edustajiemme harteilla. Meidän Soite tehokkaana ja ketteränä hyvinvointialueena on säilytettävä ja rahoitus turvattava. Sellainen kirjaus pitää hallitusohjelmasta löytyä. Se mahdollistaa toimintarauhan ja kehittämismahdollisuuden omalle hyvinvointialueelle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hyvinviointialue valtuutettu, Kokkola

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä