Mielipiteet

Vili Ruuskan kolumni: Melkein sopivan ikäinen työntekijä

Jälkiteollinen kilpailu- ja suoritusyhteiskunta on vekkuli paikka, mitä tulee ihmisen toimintakykyyn ja ikään. Havahduin ajattelemaan asiaa juoksulenkillä podcastin takia.

Tulet työelämään täysi-ikäisenä tai siinä main. Olet kenties kouluttautunut alalle. Teknisesti ottaen osaat työtehtäväsi. Mutta vain periaatteessa – eihän sinulla ole kokemusta.

Kasvat vielä henkisesti, työelämätaidoissakin lienee parantamisen varaa. Toisaalta olet elämäsi kunnossa fyysisesti. Tai no, ainakin huononemaan päin...

Sinun on todistettava, että kelpaat. Ethän ole parhaimmillasi työelämään.

Kuluu vuosikymmen, toinenkin. Olet (vielä) suorituskykyinen ja alalle kaikin puolin kouliintunut. Olet 35–40-vuotias analogisen aikakauden nähnyt mutta luontevasti digiloikan tehnyt osaaja. Mikä ihannetapaus työmarkkinoille!

Vain viidestä kymmenen vuotta myöhemmin kaikki on toisin. Kun 50 vuoden merkkipaalu lähestyy tai viimeistään, kun se jää taakse, et enää näyttäydy kovinkaan houkuttelevana vaihtoehtona työnantajille.

Työkalupakkisi on täynnä välineitä. Siitä huolimatta pomo arvelee jonkin oleellisen vempeleen puuttuvan. Kukaties sinun ei uskota pysyvän kehityksen kelkassa. Biologiset realiteetit, kuten iän vaikutus ihmisen terveyteen, saavat työnantajat varautuneiksi.

Sinun on todistettava, että kelpaat. Ethän ole parhaimmillasi työelämään.

Lähentelee ikärasismia, myönnän. Edellä esitetty tulkinta kumpusi muuan taloushistoriapodcastin puheista. Siinä siis tuotiin neutraalisti ja kiihkotta esiin nykyajan ilmiö: yli 50-vuotiaiden työllistymiseen liittyy haasteita – ajan muoti-ilmausta lainatakseni. Erään artikkelin perusteella vastaavan ilmiön raja on 60 vuotta.

Rajapyykin kohdalla ei sinänsä ole merkitystä. Pointti on se, että jossain kohtaa ihmisen ei enää koeta olevan parhaimmillaan – tai edes hyödyllinen – työelämään.

Kesätapahtumiin suunnanneen juhlaväen seassa tuumin kuulokkeet korvillani, että kylläpä Suomessa määritellään tarkasti, milloin ihminen ei ole käyttökelpoinen tai milloin hän on kykenevimmillään.

Ohjelmassa muuten tehtiin vertaileva katsaus muiden maiden työmarkkinoihin. Emme erottuneet eduksemme.

Mitä muuta jäin pohtimaan? Vuosien saatossa jotkin ominaisuudet kehittyvät, jotkin ominaisuudet vastaavasti heikkenevät. Onko niin, ettei ihminen ole koskaan parhaimmillaan työelämässä mutta aina kuitenkin jokseenkin hyödyllinen?

Tulevaisuudessa – ja osin jo nyt – tikittää huoltosuhdepommi. Työvoimasta tul(l)ee olemaan pulaa.

Onko meillä varaa olla valikoivia?

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan tuottaja.