Paikallisuutiset

Vuoden festivaalille lisää valtakunnallista suitsutusta – Kaustinen palkittiin nyt myös Vuoden kulttuurikehto -tunnustuksella

Kaustinen on valittu vuoden kulttuurikehdoksi kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n ja Yleisradion järjestämässä Kulttuurigaalassa perjantai-iltana Tampereella.

Kulttuurigaalaan osallistuivat myös Kaustisen kunnanjohtaja Minna Nikander ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien toiminnanjohtaja Valtteri Valo. Kuva: Jami Ivanoff

Kaustinen on palkittu nyt myös Vuoden kulttuurikehto -palkinnolla. Tunnustus myönnettiin perjantai-iltana kulttuurigaalassa, joka esitettiin suorana Ylellä.

Vuoden kulttuurikehto -palkinto myönnetään kunnalle tai kaupungille, joka on merkittävällä tavalla kehittänyt kulttuuritoimintaansa ja on kulttu

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä