Kotimaa
Yksityisen terveyspalvelualan lakot toteutunevat alkavalla viikolla
Yksityisen terveyspalvelualan lakot toteutunevat alkavalla viikolla. Valtakunnansovittelija kertoi sunnuntaina viestipalvelu X:ssä, ettei sovittelijalla ole edellytyksiä antaa sovintoehdotusta työriitaan. Sovittelijan mukaan sopimusratkaisua on etsitty koko viikonlopun ajan, mutta osapuolten näkemykset ovat liian kaukana toisistaan.
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n eli Tehyn, Superin ja Erton lakot kohdistuisivat vuoropäivinä kuvantamisessa ja laboratoriossa tehtävään työhön tiistaista perjantaihin saakka. Lakonuhka koskee esimerkiksi Terveystaloa, Mehiläistä ja Pihlajalinnaa.
Kiistan keskiössä on palkankorotusten taso. Sote ry:n tiedotteen mukaan terveyspalvelualan taulukkopalkat jäävät huomattavasti jälkeen julkisen puolen vähimmäispalkoista.
Kiistan toinen osapuoli on työnantajia edustava Hyvinvointiala Hali.