Paikallisuutiset

Ylioppilastutkinnon juuret ulottuvat 167 vuoden taakse – Ylivieskan Pylväällä asuva 93-vuotias Eevi Aalto kävi lukion jatkosodan aikaan: "Kun kerroin myöhemmin omille oppilailleni, että minussa elää koko koululaitoksen historia, eräs poika huokaisi luokan perällä ja sanoi, että sen kyllä huomaa"

Oli vuosi 1941, kun Ylivieskan Pylväällä asuvaEevi Aalto aloitti lukion Raudaskylässä. Hän oli aina ollut hyvä matematiikassa, mutta lukiossa laskeminen muuttui vaikeammaksi. Lukion ensimmäinen matematiikan koe ei mennyt lainkaan niin kuin Aalto olisi toivonut, joten hän soitti koulukortteerista itku kurkussa kotiin.

– Sanoin äidille, että en minä jaksakaan tätä, ja äiti kehotti tulemaan pois. Hän sanoi, että navettatöitä riittää jokaiselle. Silloin rupesin miettimään asiaa uudestaan ja päätin, etten taidakaan lopettaa lukiota, 93-vuotias Aalto kertoo nauraen.

Aalto oli aikoinaan oman kyläkuntansa ensimmäinen ylioppilas, mutta ennen kuin pääsemme tarinassa sinne asti, palataan vuoteen 1852. Ylioppilastutkinto nimittäin syntyi silloin.

Ylioppilastutkinto sai alkunsa Kuninkaallisen Turun Akatemian pääsykuulusteluista. Kuulusteluilla oli jo 1640-luvulta lähtien arvioitu kokelaiden latinan ja kristillisen opin taitoja. Kun kuulustelut sidottiin lukion oppimäärään vuonna 1852, syntyi virallinen ylioppilastutkinto.

Onneksi olin ollut edellisenä kesänä Tukholmassa kesätöissä ja lukenut Alex Haleyn Juuret, jota englannin kuuntelu käsitteli. Veijo Tikanmäki

Ensimmäinen ylioppilastutkinto koostui suullisesta kuulustelusta ja kahdesta kirjallisesta kokeesta. Kuulustelun lisäksi kokelaan piti laatia äidinkielen kirjoitelma ja käännös vieraalle kielelle.

Aluksi tutkinto suoritettiin kokonaan yliopistolla. Kirjalliset kokeet siirtyivät lukioihin vuonna 1874 ja kuulustelut vuonna 1920.

Kun suulliset kokeet lakkautettiin vuonna 1919, pakollisiksi säädettiin viisi kirjallista koetta: äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka ja reaali. Reaali oli aivan uusi koe, jolla mitattiin opiskelijoiden tietoja luonnontieteellisissä aineissa, historiassa ja uskonnossa.

Yritin parhaani kaikissa aineissa koko lukion ajan, mutta kun maali häämötti, siihen alkoi tähdätä kunnolla. Katri Humalajoki

Eevi Aalto on kokenut koko suomalaisen koululaitoksen historian. Hän oppi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan seurakunnan ylläpitämässä kiertokoulussa. Sen jälkeen hän kävi neljä vuotta supistettua kansakoulua, kolme vuotta keskikoulua ja kolme vuotta lukiota.

– Kun kerroin myöhemmin omille oppilailleni, että minussa elää koko koululaitoksen historia, eräs poika huokaisi luokan perällä ja sanoi, että sen kyllä huomaa.

Vaikka naiset olivat saaneet osallistua ylioppilaskokeisiin ilman erillistä lupaa jo 1870-luvulta lähtien, Aallon mukaan maalla ajateltiin edelleen, että tyttöjä on aivan turha kouluttaa. Niinpä oli melko poikkeuksellista, että useat tytöt menivät Raudaskylän lukioon jo 1930-40-luvulla.

– Koulun perustajat halusivat, että maalaiselämän vaatimattomista oloistakin pääsee kouluun. Minulle keskikoulusta lukioon siirtyminen oli aivan luonnollinen asia eivätkä vanhempanikaan olleet sitä vastaan. He olivat ajattelevaisia ihmisiä, jotka arvostivat opillista sivistystä.

Koska jatkosota oli juuri alkanut, Aallon luokalla oli lopulta vain seitsemän opiskelijaa. Sodan vuoksi opiskelu myös keskeytyi jatkuvasti: koulurakennus toimi milloin koulutuskeskuksena, milloin vankien sairaalana.

Opiskelu oli tiivistä, sillä opetuksen piti pysyä Suomen muiden lukioiden vauhdissa. Liikuntaa oli harvoin, kuvaamataitoa vain tunti viikossa ja käsitöitä ei lainkaan.

Kouluun kuljettiin pyörällä ja eväät tuotiin kotoa.

– Koulussa oli pieni huone ruokailua varten. Sinne piti juosta kiireesti, että sai istumapaikan penkeiltä. Jos ei kerinnyt, sitten istuttiin lattialla.

Oppikirjat olivat niin kalliita, että niiden hinta esti useiden nuorten opiskelun jatkumisen.

– Nykyään kouluissa on mahtavia opetusvälineitä, mutta silloin oli vain kuvatauluja. Opettajat piirtelivät ja kirjoittivat liitutaululle. Saksan kokeet olivat vielä lukiossakin sellaiset, että opettaja kirjoitti koko mustan taulun täyteen tekstiä, jota piti kääntää tai täydentää. Ei nykyään osata edes ymmärtää, kuinka vaatimatonta se oli, Aalto toteaa.

Penkinpainajaisia eli penkkareita on vietetty lukioissa 1920-luvulta lähtien. Niinpä myös Aalto osallistui sellaisiin helmikuussa 1944.

– En tiedä millaisia muiden penkinpainajaiset siihen aikaan olivat, mutta meillä oli seurat ja kahvitarjoilu vanhemmille.

Raudaskylän lukion ylioppilaskirjoituksiin osallistui seitsemästä nuoresta vain viisi, sillä muutamat pojat joutuivat rintamalle. Sodat sekoittivat ylioppilaskirjoituksia kaikkialla Suomessa: rintamalla palvelleille järjestettiin erillisiä sotilasylioppilaskirjoituksia, ja kirjoitukset jätettiin kokonaan väliin vuosina 1940 ja 1942. Lisäksi kokeiden määrä putosi neljään, kun opiskelijoille annettiin mahdollisuus valita matematiikan ja reaalikokeen väliltä.

Aalto kirjoitti äidinkielen, pitkän saksan, ruotsin ja lyhyen matematiikan. Kaikki hänen luokkatoverinsa valitsivat matematiikan sijasta reaalin.

– Kirjoitukset olivat koulun juhlasalissa. Jokaisella oli oma työpiste, tehtävät tulivat ylioppilaslautakunnasta ja töitä tehtiin kuusi tuntia.

Myöhemmin Aalto on ajatellut, että oli suuri ihme, että hän pääsi ylioppilaaksi. Raudaskylän koululla olot olivat hyvin vaatimattomat, mutta kirjoitukset olivat samanlaiset kaikissa lukioissa.

– Kielet ovat olleet minulle aina vaikeita, varsinkin saksa. Opettajakin sanoi, että "Ai ai, sitten on se Eevi. Eihän se improbaturiin mene, mutta ei se cum laudeenkaan yllä".

C siitä kuitenkin tuli, samoin kaikista muista aineista.

– Koulusta oli soitettu ja kerrottu, että olen päässyt ylioppilaaksi, mutta en tiennyt tuloksia sen tarkemmin. Kun siskoni tuli äidin kanssa joen yli, hän huuteli minulle veneestä, että arvosanani ovat koko koulun parhaat. Kohtalaisen hyvinhän se meni ja tyytyväinen sai olla.

Kaikki viisi nuorta pääsivät ylioppilaaksi ja laskivat ruusut sankarihaudoille. Koululla pidettiin juhlat, joissa Aalto sai pitää puheen.

– Olihan se todella arvokas asia olla oman pienen kylän ensimmäinen ylioppilas.

61-vuotiasVeijo Tikanmäki ei ollut Haapajärven ensimmäinen ylioppilas, mutta miehen kirjoitukset menivät muuten täysin nappiin.

– Kirjoitin neljä pakollista ainetta eli äidinkielen, reaalin, ruotsin ja englannin. En jännittänyt kirjoituksia lainkaan, joten ne menivät paljon paremmin kuin niiden olisi pitänyt mennä, Tikanmäki nauraa.

Hän meni Haapajärven lukioon vuonna 1975. Sitä ennen hän oli käynyt kansakoulun ja keskikoulun, mutta saanut peruskoulu-uudistuksen myötä yläasteen päättötodistuksen. Pienessä kaupungissa kaikki halukkaat siirtyivät keskikoulusta lukioon.

– Tutustuimme myös Nivalan ammattikouluun, mutta koska en tiennyt miksi isona halusin, valitsin lukion.

Valinta osui oikeaan, sillä lukiossa Tikanmäki pääsi perehtymään tarkemmin historian ja äidinkielen kiemuroihin. Opiskelu oli kuitenkin hyvin teoreettista eikä kielten tunneillakaan juuri puhuttu.

– Meillä oli hyviä ja persoonallisia opettajia. Kekkosen Seppo kirjoitti fysiikan kaavan taululle ja huusi loppuun päästyään heureka, Maija-Liisa Ylitulkkila opetti historiaa eikä osannut ärrää ja legendaarinen kuvaamataidon opettaja Jussi Saloranta sai minutkin piirtämään, Tikanmäki muistelee.

Yhdellä luokka-asteella oli viitisenkymmentä opiskelijaa, mutta lukioon meneminen oli 70-luvulla paljon harvinaisempaa kuin nykyään. 2010-luvulla uusia ylioppilaita on saatu vuosittain noin 35 000. 1850-luvulla ylioppilastutkinnon suoritti kuitenkin vuosittain alle sata henkilöä, 1920-luvulla noin tuhat ja 1950-luvulla noin 4000.

Vanhojentanssit yleistyivät lukioissa vasta 1970- ja 1980-luvun vaihteessa, joten Tikanmäki ei ehtinyt kokea niitä lainkaan. Hän kuitenkin osallistui penkkareihin beduiiniksi pukeutuneena.

Penkkareiden jälkeen alkoi lukuloma, jonka aikana Tikanmäki ehti paitsi lukea myös auttaa äitiään maatalon töissä. Hän jännitti etukäteen ainoastaan kielten kuunteluita, jotka olivat tulleet osaksi kirjoituksia vasta edellisenä keväänä vuonna 1977.

Kielet rokottivat yleisarvosanaa, mutta muuten kirjoitukset menivät Tikanmäen mukaan hyvin.

– Onneksi olin ollut edellisenä kesänä Tukholmassa kesätöissä ja lukenut Alex Haleyn Juuret, jota englannin kuuntelu käsitteli. Reaalissa vastasin kahdeksaan historiakysymykseen, ja äidinkielessä kirjoitin esseet Aaro Hellaakoskesta ja Heikki Turusen Simpauttajan Impasta.

Ylioppilasjuhla järjestettiin toukokuun viimeisenä päivänä. Tikanmäki sai käteensä todistuksen ja päähänsä valkolakin. Jokaisen yleisarvosana luettiin ääneen koko yleisölle.

– Läsnä piti olla siistit vaatteet yllä. Lauloimme Gaudeamus igituria, ja paras ylioppilas piti puheen. Samat perinteet ovat siirtyneet sieltä tähän päivään.

Aluksi Tikanmäki ajatteli, ettei juhli lainkaan, mutta hänen äitinsä oli asiasta toista mieltä.

– Äiti pakotti, joten tilannetta ei voinut väistää. Ystäviä ja tuttavia kävi kahvilla kahtena päivänä.

Ylioppilastutkinnon seuraava suurempi muutos tapahtui vasta muutaman vuosikymmenen kuluttua. Vuonna 1994 sallittiin nimittäin tutkinnon hajauttaminen kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle.

30-vuotiasKatri Humalajoki hajautti kirjoitukset kahdelle kerralle, ja valmistui Perhon lukiosta vuonna 2007. Hänelle lukio oli itsestäänselvä valinta.

– Olen aina pitänyt opiskelusta eikä minulla ollut hajuakaan siitä miksi haluaisin isona. Niinpä en edes pohtinut muita vaihtoehtoja, Humalajoki kertoo.

Hänen luokassaan oli noin kolmekymmentä opiskelijaa. Kouluun kuljettiin linja-autolla, ja liitutaulut olivat edelleen kovassa käytössä.

– Opiskelu oli välillä kovaa pänttäämistä, koska halusin kaikista aineista hyvät arvosanat. Terveystieto, maantieto ja historia olivat mukavimmat aineet, ja matikka ehdoton inhokki.

Lopulta Humalajoki päätyi kirjoittamaan terveystiedon, maantiedon, äidinkielen, ruotsin ja pitkän englannin. Vanhasta reaalikokeesta oli luovuttu vuonna 2005, ja Humalajoki oli ensimmäisten joukossa kirjoittamassa erillistä terveystiedon ja maantiedon koetta.

Hän teki päänsisäisen lukujärjestyksen, piirteli miellekarttoja, muutti hetkeksi mummolaan lukemaan ja pänttäsi jopa saunassa.

– Yritin parhaani kaikissa aineissa koko lukion ajan, mutta kun maali häämötti, siihen alkoi tähdätä kunnolla.

Kirjoituspäivänä Humalajoki pakkasi eväät eli viinirypäleet, mandariinit, leivät ja karkit valmiiksi muovirasioihin. Kirjoitukset jännittivät, mutta kuusi tuntia riitti hyvin jokaisen aineen kohdalla.

– Terveystieto ja maantieto menivät tosi hyvin. Pelkäsin saavani pitkästä englannista hylsyn, mutta sekin meni kohtuullisesti.

Humalajoki juhli lakkiaan kotona ja arvosti saavutustaan silloin kovasti. Ajansaatossa ylioppilastutkinnon tuoma loiste on himmennyt, mutta hän ei kadu valintaansa.

– Olen kyllä pohtinut, oliko lukiosta lopulta mitään hyötyä. En päässyt lukemaan terveystietoa, joten opiskelin Seinäjoen ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Ammattikorkeakoulun valintakokeissa ylioppilastutkinnolla ei ollut juurikaan painoarvoa, mutta opiskelussa lukiosta oli varmasti hyötyä.

Eevi Aalto teki elämäntyönsä uskonnonopettajana. Hän lähti lukion jälkeen junalla Helsinkiin ja marssi siellä suoraan yliopistolle. Minkäänlaisia pääsykokeita ei ollut.

– Suoritin myöhemmin teologian lisensiaattitutkinnon. Väitöskirjaa en tehnyt, koska ikonografiassa olisi pitänyt osata venäjää.

Aalto työskenteli opettajana Seinäjoella, Vaasassa, Jyväskylässä, Savonlinnassa ja Kotkassa. Vuosikymmenten aikana opetustyötä kehitettiin jatkuvasti, ja opettajien piti muuttua koululaitoksen mukana.

– Tällaisen pitkän ihmiselämän aikana maailman meno on muuttunut enemmän kuin tuhannessa vuodessa, mutta kyllä lukio kannatti käydä. Ilman lukiota olisi saattanut päätyä maatalon emännäksi, hän toteaa päätään pudistellen.

Aallon tapaan myös Veijo Tikanmäki opiskeli lukion jälkeen opettajaksi. Ensin hän kävi armeijan ja lähti sitten lukemaan historiaa Oulun yliopistoon. Siihen aikaan yliopistossa opiskelu oli mahdollista vain ylioppilaille.

Tikanmäki ehti kuitenkin tehdä opettajan töitä vain muutaman vuoden. Sen jälkeen hän pääsi Keiteleen koulutoimenjohtajaksi ja päätyi lopulta Kannuksen kautta Haapajärven sivistysjohtajaksi.

Valkolakin hän kaivaa esiin aina vappuna. Se on edelleen siistissä kunnossa.

– Mutta pahasti kutistunut, Tikanmäki nauraa.

Lähteet:

Mervi ja Pekka Kaarninen: Sivistyksen portti – Ylioppilastutkinnon historia, Studentum-koulutussivusto ja Ylioppilastutkintolautakunnan nettisivut.

Korjattu 1.6. klo 09:43: Eevi Aalto asuu Pylvään Ängeslevän kylässä, ei läheisessä Raudaskylässä, jossa Raudaskylän kristillinen opisto edelleen sijaitsee.