Katso kuvagalleria Kokkolan ylioppilaslakituksesta –Keskipohjanmaan vaikutusalueelle miltei 900 uutta ylioppilasta
Kaunista ja yksinkertaista – Kokkolan suomalaisessa lukiossa lakitettiin syksyn ylioppilaita ja juhlittiin itsenäisyyttä
Toholammin lukio oli Keski-Pohjanmaan ykkönen STT:n lukiovertailussa, Kokkolan lukiot kakkos- ja kolmossijoilla – Myös Reisjärven ja Kärsämäen lukiot sijoittuivat hyvin
Valmistuville annetaan usein lahjoja, jotka auttavat alkuun omilleen muutettaessa – Kysyimme kaupoista, mitä tänä keväänä on ostettu lahjaksi sekä lukijoilta, mitkä ovat hyviä ja huonoja lahjaideoita
Mikä vetäisi maailmalta takaisin? – Perholainen Veera Vikman ja kaustislainen Miska Nikula valmistuvat ylioppilaiksi ja kertovat nyt, mikä nuoria kiinnostaa
Vain kukkiva tuomi puuttui – Tunnelma oli ihanan aurinkoinen, kun viime keväänä valmistuneet ylioppilaat juhlivat Kokkolan Länsipuistossa: "Tämä on teidän päivä, antakaa sen näkyä kasvoilla", rehtori Markku Anttila iloitsi
Seikkailunhalu vei Kaustiselle musiikkilukioon, vaikka Leevi Louhula ei soittanut mitään instrumenttia vielä kolme vuotta sitten – Kevään ylioppilas: "Olihan se hyppy tuntemattomaan"
Keskipohjanmaa julkaisee uusien ylioppilaiden nimilistat tiistaiaamusta lähtien – Kokkolalainen Boyan Song jännittää julkaistavia yo-tuloksia
Ketkä saivat tänä syksynä valkolakin? – Katso lista Keskipohjanmaan levikkialueen uusista ylioppilaista
"Te olette voittajia" – Kalajoen lukion ylioppilaat osoittivat periksiantamattomuutensa poikkeuksellisena keväänä
Mielipide: Ylivieskan kirkkoneuvoston päätös sulkea kirkon ovet sateenkaariväeltä viestii, että kaikki eivät ole tervetulleita
Rock'n Roll Dinerin paikalle uusi ravintola Kokkolassa – Samalla alakerran baari elvytetään: ”Uudella konseptilla”
Polttoaineen sotahinnat iskivät kuljetusyrittäjien kukkaroon – Äkillisiä korotuksia vastaan on kuitenkin yksi lääke