Antti Savelan kolumni: Haapajärvellä ei taidettu kuunnella opetustoimen ylitarkastajan epäilyjä kyläkoulujen sulkemisen järkevyydestä
Rahkosen koulu Ullavassa säästyi – miten käy Haapajärvellä Tiiton ja Väliojan: "Koulun lakkauttamista pitää edeltää lapsivaikutusten arviointi", toteaa opetuksen ylitarkastaja aluehallintovirastosta
Kokkolan kaupunginteatterilla yritetään selvitä koronan jälkimainingeista ja selvittää työilmapiirin puutteita – "Eihän tämä helppoa ole, mutta eteenpäin on mentävä", sanoo talousjohtaja
Palosuojelurahastosta runsaat 340 000 euroa avustusta sopimuspalokuntien ja pelastuslaitosten kalustohankintoihin – Kokkolassa uusitaan väestöhälyttimiä, Pännäisiin suunnitellaan sammutusauton ostoa
AVI:n aiheuttama tempoileva ja kafkamainen toiminta on koetellut kulttuurilaitosten hallinnon työntekijöiden henkistä jaksamista – Rajoitukset on heitetty kehiin perjantaina myöhään iltapäivällä virkamiesten lähtiessä viikonlopun viettoon
AVI: Yleisötilaisuuksien kielto jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla – Rajoitukset pysyvät ennallaan lasten harrastuksia lukuun ottamatta
AVI: uusia kokoontumisrajoituksia Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle – Kaikki yli 20 henkilön yleisötilaisuudet kielletään
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä Aville: Kokoontumisrajoituksia alueella tulisi tiukentaa nykyisestään
Kokoontumisrajoitukset kiristyvät tuntuvasti Keski-Pohjanmaalla – Itsenäisyyspäivästä eteenpäin sallitaan vain alle 50 hengen yleisötilaisuudet
Toimittajalta: Marjanpoimintabisneksestä on monella alaa tuntevalla paljon sanottavaa, kunhan kommentteja ei siteerata lehdessä
Thaimaalaiset marjanpoimijat eivät useinkaan ole olleet tietoisia oikeuksistaan – Tilanne on vastoin lakia
Kysyimme järjestäjiltä: Miten uudet kokoontumisrajoitukset vaikuttavat perjantaina järjestettäviin vanhojen tansseihin ja yo-juhliin? Entä miten käy Kokkolan Kinojuhlien?
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa rajoitusten nopeutetusta purusta ensi viikon aikana – Kokoontumisrajoitukset säilyvät vapun yli
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista