Antti vaihtuu toiseen – Kokkolasta kotoisin oleva Jirka Hakala tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen erityisavustajaksi: "Niin kiinnostava mahdollisuus, että olisi kaduttanut, jos en olisi tarttunut tilaisuuteen"
Tunnetun yrityksen toiminta Hiekkasärkillä määrättiin tarkastettavaksi — Raukeaako Avin päätös, kun yritys haettiin konkurssiin?
Satu Helppi otti vauvan kotiinsa puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Kokkolalainen Janne Haakana lyö päätään kiviseinään, jotta äärimmäinen kipu helpottaisi – Tällainen on itsemurhapäänsärkynä tunnettu sairaus
Kokkolalainen Hallix sai 20 miljoonan euron jättitilauksen Ruotsiin – työntekijämäärä voi lähes tuplaantua, liikevaihtokin paisuu
”Punkit ovat kesän ärsyttävin asia” – Niina Salminen löysi ratkaisun koiraansa Ronia kiusaaviin pieneliöihin
Näin Kokkolan kaupunki suhtautuu ideaan uudesta koirapuistosta – Pikiruukin puisto on välillä liian märkä käytettäväksi kunnolla
Unelmien sormusyhdistelmät Kultasepät Andreasenilta – Räätälöityä käsityötä ja moderneja teknologioita
Yrittäjä, keskity ydinosaamiseesi – Kokkolan Energian väki huolehtii henkilökohtaisella palvelulla sopivan sähkösopimuksen