Meri ja saaristo houkuttavat – Ilman omaa venettä pääsee meriretkelle Kokkolan Tankariin, Pietarsaaren Mässkäriin ja Kalajoen Maakallaan
Kokkolalaisten Aleksi Holman ja Julia Mattilan pitkään kestänyt parisuhde muuttui ystävyydeksi: “Emme ole toisistamme mustasukkaisia, vaan tykkäämme vain”
Osa kokkolalaiselta eläinlääkäriklinikalta varastetuista lääkkeistä löytynyt – Vihjeitä maaliskuisesta murrosta kaivataan yhä
“Lähes sata kakkua tilauksessa”, konditoriat ovat tällä hetkellä ylityöllistettyjä, sillä ihmiset panostavat alkukesän juhlissa muuhun kuin leipomiseen
Suomalaiset sanovat suorat sanat Venäjästä jättikyselyssä: "Minulle moista maata ei ole edes olemassa"
Rallissa neljä MM-hopeaa saavuttanut Mikko Hirvonen tällä kertaa jokkisauton puikoissa - “Jokkiksella aikoinaan aloitin nuorten luokassa eli tästä meikäläisen moottoriurheilu-ura on alkanut”
Oulaskankaan akuuttiosaston sulkeminen puhuttaa: “Tutkimuksissa on ilmennyt että noin 30 prosenttia osastopotilaista hyötyisi muunlaisesta hoitopaikasta paremmin kuin akuuttiosastosta”