Oopperalaulaja Hannu Niemelä tulee opettajaksi Laulu soikoon! -kesäkurssille aina kuin vain muilta töiltään pääsee – Katso videolta kuinka kurssilla avataan ääntä niin, että karvat nousevat pystyyn
Saksalaisbändi Rammsteinin sanoitusten avulla opiskellaan saksaa Keski-Pohjanmaan kesäyliopistossa: "Rammsteinin tekstit ovat osin aika rajuja, joten ihan kaikkea en ole ottanut mukaan kurssille"
Marko Kupila on opiskellut työn ohessa miltei 30 vuotta – Keski-Pohjanmaan kesäyliopistoon hän törmäsi ensimmäisen kerran vuonna 2013: "Halu oppia lähtee ikuisesta tiedonjanosta"
Kokkolan elokuvakerho sai lentävän alun ja jatkaa toimintaansa – Ensi vuonna yhteensä kymmenen kerhoelokuvaa
Koira hyökkäsi alakoululaisen kimppuun uimarannalla Kalajoella – Poliisi muistuttaa, ettei koiraa saa kytkettynäkään tuoda yleiselle uimarannalle
Mansikat olisi kannattanut ostaa heti juhannuksen jälkeen – Tällaista hintaa mansikoista pyydetään nyt
”Tämä oli varsinainen jackpot!” - Olympiavoittaja Keshorn Walcott heittää perjantaina Kälviällä viimeisen kisan ennen Pariisia
Mitä ihmettä täällä tapahtuu? - Kälviä Gamesissa kovan tason heittäjiä: "Kisafiilis nousee, kun vastassa on kaksi muutakin Pariisiin lähtijää"
Asiakkaat vastasivat: Kauppakeskus Chydenia koetaan viihtyisäksi paikaksi, toiveissa yksi asia yllätti
Kesän kuumat kortit: Avain Säästöpankin vinkit turvalliseen ja helppoon maksamiseen lomalla ja arjessa