Kokkolalainen lauluyhtye Luoto laulaa melkein mitä vain, mutta ei tylsiä biisejä ‒ Lauantaina luvassa on rakkauslauluja
Jessica Koskela soittaa viulua hääjuhlissa – Alttarilla parit haluavat useimmiten kuunnella Behmin musiikkia
Kokkola Groove ehdolla Vuoden tulokkaaksi Sulasolin Kuorogaalassa ‒ Yleisöäänestys käynnissä tämän viikon
Eväät mukaan ja tyyny peffan alle – Bachin h-mollimessu Kokkolassa ensimmäistä kertaa jumalanpalveluksen yhteydessä
Lohtajan kirkkomusiikkijuhlissa alusta asti talkoolaisena ollut Tapio Jukkola muistelee: ”Se oli sen ajan kuningasidea!”
Ei verissä päin, mutta tosissaan, luonnehtii kaustislaislähtöinen kuoronjohtaja ‒ Kuorokilpailussa ei kyräillä vaan kannustetaan
Juhlava lopetus lukukaudelle ‒Mäntykankaan musiikkiluokkien kuoro laulaa Kamariorkesterin joulukonsertissa
Kokkola Groove laulaa laulamisen ilosta ‒ ”Kuorolaisuus on antanut paljon, muun muassa itsevarmuutta oman äänenkäyttöön”
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista