”Sellainen aikuinen on pöljä, joka ei juo tyhjästä kupista” – Kalajoen päiväkodeissa kehitetään lasten leikkimistä
Öjan eskarilaiset ulkoilivat villasukkasillaan: ”Elefantin poikasilla on niin herkkä kuulo, että ei voi tömistellä kengillä”
Päiväkodeissa eletään nyt kurahousujen kulta-aikaa, tekniset haalarit koetaan hankalammiksi: "Haasteena voi olla kuivatus"
Sisäleikkipuistossa Kokkolassa oli superkivaa, kunnes hallissa hämärtyi: ”Lapsia piti lähteä etsimään” – Asiasta oli tiedotettu, vastaa järjestäjä
”Enää ei kehtaa mennä pururadalle keppihevosen kanssa” – Laulukilpailustakin tuttu Arttu Kauppinen palasi lapsuutensa harrastuksen pariin
Museon leikkikaupassa lapset saavat koskea esineisiin ‒ Pietarsaaren museo viettää 120-vuotissynttäreitä
Keskipohjanmaa kertoi aiemmin 20 vuotta vanhasta pullopostista – Nyt löytyivät pullopostin lähettäjät Kaustiselta
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Halsualta vihreää valoa 1600 kontin akkuvarastoille – Tätä suuret konttialueet tarkoittavat käytännössä