Jättiputket ovat päässeet lisääntymään vauhdilla Purontakasessa - Pahimmillaan siemenet menevät Lestijokea pitkin kohti Toholampia ja Kannusta
Elvis oli aikansa idoli myös himankalaiselle Mari Pöntiölle— Alakouluikäinen Mari jäi kotiin, kun kuuli rock´n rollin kuninkaan kuolleen
Salassapitosopimus allekirjoitettavaksi Korpelan Voiman yhtymävaltuutetuille ennen kokousta – Sopimusrikkomuksesta olisi luvassa 50 000 euron sanktio
Vanhasta navetasta moderni koirahalli – Kannuksen Ollikkalaan tulee ajanmukaiset tilat koirakoulutukselle ja koiraurheilulle
Toholammilla alkaa syksyllä Kleemolan ja Sykäräisen koulujen oppilaiden uraauurtava uusjako: pienimmät koululaiset Kleemolaan, isommat Sykäräiseen
Taivas salamoi Kannuksen ja Kalajoen seudulla keskiviikkona – Ilmatieteen laitos kertoo, mistä oli kyse
Kunnanhallitus teki valintansa: Lestijärven kunnanjohtajaksi ehdolla Oulaisten perusturvajohtaja Päivi Rautio
Keskipohjalainen lääkäri syytteessä veropetoksista: Jätti ilmoittamatta yli 620 000 euron tulot ja vältti yli 160 000 euron verot
Tuloksen miinus tuli ulkoisilta tekijöiltä – Maailmantilanteesta johtuen Hilla Groupin ensimmäisen kokonaisen tilikauden tulos oli tappiollinen
Lohtajalainen Kirsi Mäntysaari lauloi The Voice of Finland -kilpailun Kaksintaistelu-vaiheessa: "Kirsi sä olit se valo tässä esityksessä"
Lestijärvellä on tällä hetkellä 3 kilometriä "laillista" kelkkauraa, vaikka reittejä on raivattu ja merkitty maastoon noin 100 kilometriä – jopa 40 kelkkailijaa kolmesta jokilaaksosta kokoontui vetoamaan Metsähallitukseen harrastuksen jatkuvuuden puolesta
Osmo Jämsä koki 16-vuotiaana elämää mullistavan musiikkikokemuksen, ja myöhemmin hän itse johdatti Toholammilla kokonaisen sukupolven musiikin pariin
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
”Pikkupitäjässä voi olla merkittävää rääkätä eläimiä, mutta kokonaisuutena se on aika mitätön elinkeino” – Uutuuskirja ennustaa turkistarhauksen loppua
Tiukkeneva talous asettaa Kokkolan tulevien vuosien investoinnit tarkan talousluupin alle – ”Arvovalintoja pitää tehdä”