"Inhimillinen erehdys" johti vaaratilanteeseen Vattajan harjoitusalueella Lohtajalla, neljä vietiin sairaalaan
Kokkolassa paukkuu ensi viikolla, kun ”Kinetic Stronghold 25” käynnistyy – Harjoituksessa sadat sotilaat ja useat viranomaistahot harjoittelevat yhteistyötä
Lohtajan kirkkomusiikkijuhlissa alusta asti talkoolaisena ollut Tapio Jukkola muistelee: ”Se oli sen ajan kuningasidea!”
Kuusitoistavuotias Oskari Pajunpää on ollut yrittäjänä jo vuosia – Mikään ei innosta niin kuin työt ja koneet: ”Palkitsee kun tietää, että pääsee ajamaan”
Lohtajalainen Raimo Ijäs, 95, on ollut kaivamassa Lepolan perustuksia mutta ei nyt saa sieltä hoivapaikkaa – ”Kun saisi edes välillä levähtää jossakin”
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa