Ilmanpuhdistimilla on mahdollista pienentää koronaviruksen leviämisen riskiä - Näin saat ilman puhtaaksi niin kotona kuin työpaikalla

MAINOS -

UniqAirin ilmanpuhdistimilla on mahdollista pienentää koronaviruksen leviämisen riskiä vaiheittaisessa yhteiskunnan avaamisessa ja työpaikoille palaamisessa. Puhdistus parantaa huomattavasti ilmanlaatua myös kotioloissa.

Viimeisimmät tutkimukset ja ohjeet vahvistavat lääkäreiden ja asiantuntijoiden keskuudessa jo pitkään vallinneen käsityksen viruksen leviämisestä ilmateitse.

Uusi Suomi (27.5.2020) uutisoi Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, VTT:n ja Helsingin yliopiston yhteishankkeen tutkimustuloksiin perustuvasta ohjeistuksesta. Ohjeistus antaa suuntaviivoja sille, kuinka koronaa kantavien aerosolipilvien tartuttavuusriskiä voi välttää. Tutkimuksen mukaan mitä pidempään ja tiiviimmin julkisessa sisätilassa oleskellaan, sitä suuremmaksi virusten tartuntariski kasvaa.

Kun ihminen puhuu, yskäisee tai aivastaa, hengitysteistä poistuu pisaroita, jotka voivat kantaa mukanaan myös taudinaiheuttajia, kuten koronaviruksia.

Tutkimus ja simulaatiot osoittavat, että käytännössä kaikki alle 50 mikrometrin kokoiset pisarat – joita on yskiessä syntyneistäkin suuri osa – kuivuvat ennen lattiaan osumista hiukkasiksi, jotka jäävät leijumaan sisäilmavirtausten mukana.

Tutkijat pitävät mahdollisena, että näiden hiukkasten viruspitoisuus voi riittää aiheuttamaan koronatartunnan. Riski voimakkaalle altistumiselle on merkittävä jopa neljän metrin päässä yskäisijästä.

Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, VTT ja Helsingin yliopisto aloittivat maaliskuussa yhteishankkeen, jonka tarkoitus on tutkia koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä sisäilmassa.

Tutkijoiden ohjeistus etäisyyden pitämisestä on hyvä lähtökohta, kun mietitään turvallisuusratkaisuja avokonttoreihin, ravintoloihin ja muihin julkisiin tiloihin.

Suositellut turvaetäisyydet on käytännössä haastavaa toteuttaa ja mahdoton ylläpitää ja valvoa jatkuvasti. Ihmisten liikkuminen, ovien avaaminen sekä ilmanvaihdon aiheuttama ilmavirtaus levittävät tarttumisriskiä kantavia aerosoleja tehokkaasti hyvinkin pitkälle. Näiden aerosolipilvien ilmassa leijumisaika on mahdollista lyhentää murto-osaan UniqAir-teknologiaan perustuvilla ilmanpuhdistimilla.

UniqAir-teknologia on testattu VTT:n laboratoriossa alkuvuodesta ja tulosten mukaisesti erotusaste pienhiukkasille on yli 99 %. Käytännössä tämä tarkoittaa, että myös koronavirus saadaan suodatettua pois hengitysilmasta.

Talteen otetut virukset kuolevat suodattimessa viimeistään 72 tunnin kuluessa, sillä ilman elävää isäntäsolua viruksella ei ole selviytymisen ja jakaantumisen edellytyksiä. UniqAir-teknologialla saavutetaan yli 99% erotusaste myös kaasumaisille epäpuhtauksille.

UniqAir Oy toimitti huhtikuussa muun muassa merkittävän tilauksen terveyssektorille Saksaan. Saksan kauppa osoittaa UniqAir-teknologian täyttävän EU-tasoisen erittäin kriittisen tarkastelun ja arvioinnin. Saksassa on tartuttu toimeen riskien hallitsemiseksi yhteiskunnan avautuessa.

Suomessakin useita palvelualojen yrityksiä on lisännyt asiakastilojen puhtautta UniqAir-teknologian avulla.

Lue tarkemmin:Puhdas sisäilma on perheen kokonaisvaltaista hyvinvointia >>>

Lue kuluttajien kokemuksia UniqAir-laitteista >>> 

Hanki verkkokaupasta UniqAir-ilmanpuhdistin >>>

Yritysmyynnin yhteystiedot >>>

UniqAir on vuonna 2014 perustettu cleantech-yritys ja sen omistavat kotimaisiin kasvuyrityksiin sijoittava Sontek Oy, Pauligin suvun sijoitusyhtiö Oy The English Tearoom Ab sekä toimiva johto. Yritys valmistaa ja markkinoi julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioille sekä kotitalouksille sisätilojen hengitysilman parantavia UniqAir- ja Uniq-ilmanpuhdistimia. Kotimainen UniqAir on Avainlipputuote. Puhtaan ilman tekijöitä on kaikkiaan 22. Pääkonttori ja valmistus sijaitsevat Lappeenrannassa ja toiminta kattaa koko Suomen.

www.uniqair.fi