Oulun poliisi nalkitti useita rattijuoppoja, yhden myös Sotkamossa – Kärsämäellä kortiton kuski jäi kiikkiin jo 14. kerran
Pohjanmaan poliisin haaviin 17 rattijuoppoa viikonlopun aikana – Huumeissa ollut kuski kaahasi poliisia karkuun Pietarsaaressa
Humalainen mies ajoi joulukuun loskassa autolla ojaan Nivalassa – Tuomiona yhdyskuntapalvelua ja parin sadan korvaukset
Haapajärvinen johtava viranhaltija sai ehdollisen vankeustuomion ja sakkoja törkeästä rattijuopumuksesta
Ylivieskalainen mies syyllistyi toistuvasti törkeään rattijuopumukseen, neljännestä ei saatu käräjäoikeudessa varmuutta
Rattijuoppo aiheutti kuskille ojaanajon Kalajoella – Käräjäoikeus tuomitsi ehdollista vankeutta ja oheissakon
Poliisi valvoi venetsialaisviikonlopun liikennettä Jokilaaksoissa – Kahta henkilöä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksista kärähti kymmenen
Kaksi kuljettajaa kaahasi huumeiden vaikutuksen alaisena Kokkolassa – vastaavat tapaukset ovat valitettavan yleisiä, kertoo poliisi
Hurja takaa-ajo Kokkolassa maanantai-iltana, kun "poliisin vanha tuttu" ajoi itsensä sumppuun – Kokkolassa tiistaina toinenkin huumeratti, lisäksi poliisilla oli takaa-ajo myös Pietarsaaren seudulla
Poliisi valvoi tehostetusti liikennettä Ylivieska–Oulainen–Kalajoki -alueelle viikonloppuna, eikä tien päällä näyttänyt lainkaan hyvältä – Rattijuopumuksia, törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja nuuskan välittämistä
Huumeiden käyttö liikenteessä kipusi viime vuonna ennätyslukemiin – Rattijuopoista ensimmäistä kertaa historiassa puolet huumekuskeja
Poliisi pysäytti törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn Pyhäjärvellä – Operaatioon osallistui useita poliisipartioita
Pohjanmaan poliisin alueella vuorokaudessa 16 rattijuopumusta, joista neljään liittyi ulosajo ja kuuteen huumeet – Poliisi on huolissaan rattijuoppojen suuresta määrästä
Moni autoilija luuli, että poliisi lopetti puhalluttamisen koronan takia, ja se näkyy nyt tilastoissa: Rattijuoppojen määrä on lisääntynyt
Epäilty rattijuoppo menetti auton hallinnan Nivalassa sunnuntai-iltana – Päätyi ojan pohjalle katolleen
UPM pysäyttää Pietarsaaren sellutehtaan kolmeksi viikoksi – yli tuhat työntekijää töihin seisokin aikana
Lähes onnellinen mies – sairauslomaltaan palanneen Juha Puurulan mieli teki yhdessä palaverissa u-käännöksen
”Turve tuntuu olevan tällä hetkellä kirosana” – Keski-Pohjanmaalla ratkotaan, kävisikö paju tai biokaasulaitoksen jäännökset kuivikkeeksi
Pietarsaarelaisen rautakaupan tunnetuin “työntekijä” kulkee miten tahtoo ja oleilee arvokkaasti: ”Asiakkaatkin tykästyneet”
Mielipide: Mihin perustuvat muutokset Pietarsaaren suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa ja alakouluissa?
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Tällaista on poliisivankilassa eli kansankielellä putkassa: ”Ulkopuolisen mielikuvissa jännittävä tai jopa pelottava”