Kulttuuritoimittajan näkökulma: Malin Bromanin johtajakaudesta jäivät mieleen naissäveltäjät, kokeilut ja kansainvälisyyden kaksiteräinen miekka
Ooppera-arvio: Keskipohjalaiset tekijät loistavat uutuusoopperassa – Morgonstjärnan on vaikuttava ja koskettava esitys
Mikko Pellinen sävelsi Chaplinin elokuviin ääntä ja väriä ‒ Loppuunmyydyt näytökset Kinojuhlilla lauantaina
Palkitut Erkki Virkkala ja Iikka Huntus ovat omistautuneet musiikille, jolla voi parantaa maailmaa: ”On mahtavaa, kun voi tehdä ihan kaikkea!”
Paikallismuusikoiden säveltämä rauhanlaulu vei voiton kotiin Uusi työväenlaulu -kilpailussa – ”Toivoa on kuitenkin, siitä kun jaksettaisiin pitää kiinni”
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista
Halsualta vihreää valoa 1600 kontin akkuvarastoille – Tätä suuret konttialueet tarkoittavat käytännössä