Heidi Koskenmäki unelmoi vanhassa kyläkoulussa asumisesta — Koti löytyi Keski-Pohjanmaalta paikkakunnalta, josta hän ei tiennyt mitään
Näin vanhoillislestadiolaiset ajattelevat Suviseuroissa jaetuista tarroista – Reisjärvellä vietetään opistoseuroja tänä viikonloppuna
Tarratoimikunnan Jere Pärkkä lähti Kokkolasta, koki paikkakunnan ahtaaksi - "Se, että olemme avanneet keskustelua, on jo iso askel”
Kokkola Priden valmistelut ovat hyvässä vauhdissa – Kokkola Pridea juhlitaan tänä vuonna kuusipäiväisellä tapahtumalla
Lukijan kirje Johannes Poikkimäen tarinasta: ”Mummun ja vaarin esirukoukset ovat Taivaassa talletettuina”
Mielipiteitä jakava avioliittokysymys – ”Asioista ääneen puhuminen on kuin eräänlainen matka kohti inhimillisempää elämää”
Tarratoimikunta tuo tasa-arvokeskustelun Suviseuroihin – "Toiminnassamme ei ole kyse provokaatiosta, vaan inhimillistä hädästä"
Johannes Poikkimäen nuoruusvuodet täyttyivät rukouksista, joilla hänet yritettiin muuttaa heteroksi – ”Sanoisin nyt nuorelle itselleni, että pääset taivaaseen”
Piispoilta linjaus samaa sukupuolta olevien avioliitoista – Kokkolalainen kirkkoherra: ”Todellakin iso muutos”
Pohde teki uuden päätöksen Oulun Setan ja Transfeminiinien kouluvierailuista — näin tiukka ratkaisu nyt tehtiin
Lohtajalta löytyy mies, joka säästää rahaa kalliista pörssisähköstä huolimatta: ”Eläkeläisenä pystyn”
Heli Ala-Korpi tekee vaatteensa itse vaikkapa kirppisverhoista: ”Ekologisin vaate löytyy omasta kaapista”
Ylivieskassa poliisina työskentelevä Ruusa Tiainen nähdään Poliisit -televisiosarjassa: ”Pelkästään positiivista palautetta on tullut”
Vakava aivoverenvuoto vei Maria-Leena Isopahkalan eläkkeelle, mutta silti hän opiskeli uuden ammatin yli 70-vuotiaana
Neljätoistavuotiaan Elmeri Ojalan mopossa on tyyliä – Hän tuunasi moponsa moottoripyörämessuille: "Halusin poikkeavan värityksen"
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Pörssisähkön hinta humahtaa jälleen talven ennätyslukemiin – päättynyt tammikuu oli kallein seitsemään vuoteen
Kokkolassa vaaditaan, että valokuituyhtiöt eivät kaivaisi samoja paikkoja auki eri aikoihin: ”Jämäkkyyttä myös ennallistamisiin”
Tarkempaa tietoa, nopeammin – Kokkolan Mehiläisen moderni röntgenlaite tukee hoitoa jo varhaisessa vaiheessa