Pääkirjoitus: Pienimmän hyvinvointialueen lakkautus ei saa olla uudistuksen lähtökohta – väärä mielikuva onkin Orpolla?
Keski-Pohjanmaa ainoa voittaja uudessa sote-rahoituksessa – Valtio kiristää hyvinvointialueiden taloutta
Soiten ylimmät luottamushenkilöt tyrmistyivät: ”Totta kai voi tehdä vertailuita vaikka Kiinaan, voihan tässä yhdistää vaikka koko maailmaan”
Soitelle valittiin hallituksen ja lautakuntien jäsenet — Matti Kaivosojasta aluevaltuuston ja Sari Innasesta hallituksen puheenjohtaja
Pääkirjoitus: Hyvinvointialueilla raha tutkitusti ratkaisee – Verotusoikeutta tuskin on tulossa pitkään aikaan
Pääkirjoitus: Poukkoileva päätöksenteko tekee työntekijän asemasta hankalan – Näin on toiminut alueen suurin työnantaja
Lukijalta: Kallis karhunpalvelus maaseudun väelle – Oulaskankaan päivystyksen lakkauttamisen myötä 120 000 ihmistä OYSin palveluiden piiriin
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista