Kokkolan kuvataidekoulun lopputyönäyttelyssä lapset ja nuoret käsittelevät niin kevyitä kuin raskaitakin aiheita
Arvio: Kaustisen musiikkilukion Myrskyluodon Maija on loistoesitys ‒ Näin hyvää musiikkiteatteria näkee harvoin
Ehdokkaasta tuomariksi – Pietarsaarelaislähtöinen tubettaja Ville Mäkipelto Tubecon Awardsin tuomaristoon
Outi Airolalle Keski-Pohjanmaan rahaston palkinto: ”Kulttuuri vahvistaa hyvinvointia silloinkin, kun elämä murjoo”
Nicklas Pohjola kertoo sketsihahmoistaan ja tulevista projekteistaan – Pohjola tekee paluun Ykspihlajan kesäteatteriin
Kuvien, sanojen ja musiikin kokonaisuus – Kreeta-Maria Kentala ja Jaana Erkkilä-Hill kutsuvat yleisön matkalle Verhon taa
Perhe hyvästeli tapaturmassa vakavasti loukkaantuneen Milko Liedeksen, mutta ihmeitä tapahtui – ”Elämän lankku, jota kävelemme, on yllättävän kapea”
”Esihenkilön puhelu sai ottamaan hatkat” — Oulaskankaan päivystyksen entinen ylilääkäri on nykyään ”neuletohtori”
Itävalta voitti Euroviisut suomalaisvoimin suunnitellulla show'lla – voiton napannut JJ kertoi jo ehdotuksensa ensi vuoden isäntäkaupungista
Soiten johtoryhmä uudistumassa ‒ Keskipohjanmaa esittelee hyvinvointialueen seitsemän keskeistä johtajaa
Maakuntahallitus ei esitäkään Jyrki Kaiposen siirtämistä sivuun – Kaiponen tulee joka tapauksessa olemaan poissa kesän alkuun saakka
Kosekin toimitusjohtajalla on yhtiön hallituksen luottamus – yksi keskeneräinen henkilöstöasia on poikinut vinkkejä medialle ja viestejä päättäjille
”Valaistavine purjeineen laivarakenne on Kokkolan torin Wow-efekti” – Uuden purjelaivan laiturirakenne on jo nähtävissä
Näin saat kukkaloiston koko kesäksi - Lue puutarha-asiantuntijan vinkit kesäkukkien valintaan ja hoitoon