maanantai 20.5.2019 | 02:08
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kannuksen villisika löysi uuden omistajan Kehä III:n sisäpuolelta – sika muuttaa pääkaupunkiseudulle ehkä jo kuluvalla viikolla

Outi Yli-Arvo Keskipohjanmaa+
Ma 4.3.2019 klo 15:49

Kannuksen täytetty villisika on löytänyt uuden omistajan. Kannuksen kaupunki laittoi villisian myyntiin aikaisemmin tänä vuonna huutokaupat.comiin, ja ostaja pääkaupunkiseudulta on maksanut siitä tuhat euroa.

Kannuksen kaupungin vapaa-ajan palveluiden toimistosihteeri Anja Takkunen kertoo, että ennen varsinaista kauppaa selkeitä tarjouksia siasta oli tehty muutamia ja kyselyitä puolestaan useampia. Myös Kannuksessa eri tahot ovat Takkusen mukaan miettineet sialle ja vitriinille sopivaa sijoituspaikkaa, mutta ostotarjouksen tekemiseen tahot eivät kuitenkaan päätyneet.

Villisika on tällä hetkellä sijoitettu koulukeskuksen ruokalaan. Sieltä se lähtee uudelle omistajalleen mahdollisesti jo kuluvan viikon aikana. Takkusen tiedossa ei ole, minkälaiseen tilaan uusi omistaja aikoo villisian sijoittaa.

Villisika päätyi Kannukseen 1980-luvun alkupuolella, kun se jäi matkustajajunan alle uudenvuodenyönä Kannuksen ja Kälviän välillä. Perässä tulleen tavarajunan kuljettaja noukki sian kyytiin ja toi sen yleisön ihmeteltäväksi Kannuksen rautatieasemalle.

Jo silloin suunniteltiin sian kauppaamista eniten tarjoavalle, mutta koska sen täyttäminen oli kallista, kukaan ei ollut kiinnostunut sen ostamisesta. Täyttäminen jäi Kannuksen kunnalle. Opetuksellisten tavoitteiden takia villisian sijoituspaikaksi tuli koulukeskus.

Kannuksen kaupunki päätyi huutokauppaamaan villisian, sillä vitriini vie paljon tilaa, eikä sille löytänyt enää ottajia omalta paikkakunnalta.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »