Paikallisuutiset

Norjalainen Lena Hartvigsen löysi vihdoin Kokkolan seudulta kotoisin olevan isänsä – 3 000 euron vihjepalkkio menee nuorisotyöhön

NorjalainenLena Hartvigsen on onnellinen nainen.

Hän tuli kahden tyttärensä kanssa Kokkolaan tapaamaan sukulaisiaan, joiden olemassaolosta hän ei tiennyt pari kuukautta sitten mitään.

45-vuotias tromssalainen on etsinyt Kokkolan seudulta kotoisin olevaa isäänsä lähes puolet elämästään.

Isä löytyi kesäkuun alussa, mutta ei Kokkolasta vaan Norjasta.

Aviomieheni rohkaisi minuna selvittämään juureni, koska asia oli vaivannut minua pitkään. Lena Hartvigsen

Kokkolaan suuntautuneen lomamatkan tarkoituksena on tutustua isän puolen sukulaisiin.

– Biologisten juurieni etsiminen päättyi onnellisesti, hän huokaisee.

Hän henkäisee kesäisen Neristanin ilmaa ja suunnittelee menevänsä hautausmaalle laskemaan kukat isovanhempiensa haudalle.

Oli vuosi 1973, kun neljä Kokkolan seudulta kotoisin olevaa nuorukaista saapui Robuktan leirintäalueelle Tromssan seudulle.

Yksi nuorukaista vei jalat 16-vuotiaan norjalaisen Doris Johanssonin alta.

Tapaaminen jäi pikaiseksi, eivätkä he sen jälkeen pitäneet toisiinsa mitään yhteyttä. Osoitetiedotkin jäivät vaihtamatta.

Doris huomasi olevansa raskaana. Juhannusromanssin tuloksena syntyi tyttö, joka sai nimen Lena.

Lena on tiennyt 12-vuotiaasta lähtien, ettei äidin aviopuoliso ole hänen biologinen isänsä. Totuus paljastui aivan sattumalta.

– Löysin kuva-albumin jossa oli sukupuu. Äidin puoli oli jokaista oksaa myöten täynnä, mutta isän puolella oli vain yksi nimi: Veikko.

Äiti ja tytär istahtivat alas. Oli totuuden aika.

– Palaset loksahtivat viimeinkin kohdalleen, sillä olin sisimmissäni tuntenut, että perheessäni peiteltiin jotakin salaisuutta.

Hänen Norjassa asuva suku on pieni, eikä hänellä ole sisaruksia.

– Aikuisiän kynnyksellä tarve biologisen isän tapaamiseen voimistui. Tunne ei hellittänyt otettaan vuosien varrella, hän kertoo.

Hän peri joitakin kasvonpiirteitä norjalaiselta äidiltään, mutta ystävät pitivät häntä aina suomalaisen näköisenä.

Hartvigsenit aloittivat Lenan isän etsimisen aktiivisesti vuonna 1999.

– Aviomieheni rohkaisi minua selvittämään juureni, koska asia oli vaivannut minua pitkään.

Tiedossa oli vain joitakin yksityiskohtia äidin muistoista.

Miehellä oli vaaleat ja taipuisat hiukset, pituutta noin 175 senttiä ja ikää ehkä 20-25 vuotta.

Äidin muistin mukaan neljän hengen porukka oli Kokkolan seudulta kotoisin.

Hän mainitsi nimekseen Veikko, ja kertoi työskentelevänsä automekaanikkona.

Veikon lisäksi seurueeseen kuului myös Markku, sekä kaksi muuta miestä.

Lena aloitti etsinnät käymällä läpi Robuktan leirintäalueen vanhoja vieraslistoja kesältä 1973.

Vieraslistaan oli merkitty vierailijan nimi, asuinpaikkakunta ja rekisterinumero. Listalta ei löytynyt yhtäkään Veikkoa.

Hän oli yhteydessä myös Suomen poliisiin ja väestörekisterikeskukseen, mutta apua ei löytynyt sieltäkään.

Tuntomerkkejä oli liian vähän. Vuosituhannen alussa hän kävi pariin otteeseen Kokkolassa vierailulla.

Hän haki apua myös selvännäkijältä.

Kun omat etsinnät eivät tuottaneet tulosta, hän päätti kääntyä suomalaismedian puoleen loppuvuonna 2012.

Lena oli nyt itsekin äiti ja elämän suuret kysymykset kaipasivat vastauksia.

Hän oli valmis maksamaan 3 000 euron vihjepalkkion isänsä löytäjälle.

Kokkola-lehdessä julkaistussa ilmoituksessa oli mukana myös Lenan kuva.

Hän toivoi jonkun Kokkolan seudulla asuvan henkilön tunnistavan tuttuja kasvonpiirteitä hänen kasvoiltaan.

Suomalaiset sanomalehdet ja radio tekivät juttuja juuriaan etsivästä norjalaisnaisesta. Tuolloin hän etsi 60–65-vuotiasta miestä.

Hän korosti alusta pitäen, ettei hän havittele perintöä. Ainoaksi motiivikseen hän mainitsi omien juurien selvittämisen.

Norjan televisiossa pyörivään kadonneita jäljittävään ohjelmaan hän ei päässyt mukaan.

– Ensimmäisellä kerralla kerrottiin, että vastaavia tapauksia on useita ja toisella kerralla ilmoittauduin liian myöhään.

Suomalaiset ottivat Lenan asian omakseen. Artikkelit poikivat useita yhteydenottoja.

– Sain kirjeitä, sähköpostiviestejä ja puhelinsoittoja Suomesta. Lähes kaikki vihjeet tarkistettiin.

Kaksi suomalaista naista halusi omasta aloitteestaan teettää Leenan kanssa DNA-testin. Tulokset olivat negatiivisia.

– Kolme vuotta sitten kävin mieheni kanssa Helsingissä. Eräs mies halusi teettää DNA-testin. Tulos oli silläkin kerralla negatiivinen.

Vuodet vierivät, kunnes helmikuussa 2019 alkoi tapahtua.

Pohjalaisissa maakuntalehdissä julkaistiin artikkeli, jossa päivitettiin Lenan tilanne: Isää ei ollut vieläkään löytynyt.

Lehtiartikkeli poiki taas runsaasti vihjeitä.

Keski-Pohjanmaalla asuvalta mieheltä saapunut vihje osoittautui mielenkiintoiseksi, koska hän kertoi tuntevansa Tromssan seudulla juhannuksena 1973 liikkuneen miesporukan.

Nyt tarina sai uuden käänteen.

Vihjeen antaja tiesi kertoa, että Lenan isä asuu Norjassa. Veikko ja Markku olivat hiljattain kuolleet.

Samalla Lena tajusi, ettei isän nimi olekaan Veikko. Hän oli etsinyt isäänsä väärällä nimellä.

Veikko osoittautui Lenan isän kaveriksi, joka oli samassa porukassa mukana kesällä 1973.

Lena sai selville, että isällä on kahden eri naisen kanssa kaksi Norjassa asuvaa lasta.

Lena otti yhteyttä siskopuoleensa, jonka kautta isä tavoitettiin DNA-testiin.

Sydän hakkasi ja henki oli salpautua, kun hän valmistautui kuulemaan DNA-testin tulokset.

– DNA-tuloksen perusteella hän on 99,99 prosentin varmuudella minun isäni, kertoo Lena.

Hän löysi vihdoin isänsä, ja sai samalla velipuolen ja siskopuolen. Kaikki kolme asuvat Norjassa perheidensä kanssa.

– Monet ovat kysyneet minulta, mihin minä tarvitsen biologista isää, kun minulla on isäpuoli. He eivät kuitenkaan ymmärrä kuinka tärkeältä omien juurien löytäminen tuntuu.

Lena ei halua paljastaa biologisen isänsä henkilöllisyyttä, koska he eivät ole vielä tavanneet.

3 000 euron vihjepalkkio on maksettu vihjeen antajan tilille. Hän lahjoittaa palkkion nuorisotyöhön.

Sukulaisten löytäminen oli helppoa sukunimen ja sosiaalisen median avulla.

Lena lähetti viestin henkilölle, joka osoittautui hänen serkukseen.

– Elin jännittävää aikaa. Valvoin öisin miettien uutta sukuani.

Lenan ja hänen lastensa saapumisen kunniaksi järjestettiin sukujuhlat. Paikalla oli setiä, tätejä ja serkkuja perheineen. Sukulaisiltaan Lena sai kuulla tarinoita hänen isästään.

– Minut otettiin hienosti vastaan. Tunsin välittömästi yhteenkuuluvaisuutta suomalaisten sukulaisteni kanssa. Olen iloinen ja ylpeä saadessani kuulua tähän sukuun, Lena kiittää.

Suurin ja jännittävin askel on vielä ottamatta: isän kohtaaminen. Lena toivoo saavansa vastauksen häntä askarruttaneisiin kysymyksiin.

– Kuka minä olen ja miksi olen erilainen kuin äitini. Samalla haluan kuulla, miten isällä on mennyt ja mitä hän on tehnyt. Kun saan vastauksen näihin kysymyksiin, uskon saavani sielulleni rauhan.