maanantai 18.1.2021 | 16:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Kaupunginvaltuutettu Tomi Kivelän mielipide: Kokkotyö-säätiö toverikapitalismia?

Ma 30.11.2020 klo 16:10

Kokkotyö-säätiön toiminta on ollut vuosia laadullisesti ja taloudellisesti kestämättömällä pohjalla. Säätiö on useissa eri kansallisissa hankkeissa jäänyt hankkeiden ulkopuolelle. Vuosien aikana Kokkolan kaupunki on joutunut useampaan kertaan ojentamaan kätensä säätiön suuntaan ja auttamaan taloudellisesti. Covid-19 pandemia ei ole parantanut säätiön tilaa, mutta sen piikkiin ei voi laittaa edellisten vuosien tilintarkastuskertomuksia tai tilinpäätöksiä.

Kokkolassa mietitään eri vaihtoehtoja kuinka lain sallimissa puitteissa voidaan säätiön toimintaa auttaa jälleen kerran taloudellisissa vaikeuksissa. Vedotaan siihen kuinka autetaan heikommassa asemassa olevia ihmisiä, heille Kokkolan kaupungin antama tuki säätiölle on välttämätön. Totuus ei ole aivan tämä! Ollaanko todellisuudessa pelastamassa Kokkotyö-säätiön hallituksen jäsenistöä vastuistaan? Onko säätiön toimiva johto ja hallitus omalta osaltaan laiminlyöneet omat tehtävänsä? ”Kokkotyö-säätiöön tehdyssä verotarkastuksessa ilmenee, että säätiöllä maksamattomia arvolisäveroja vuosilta 2017-2019 yhteensä 408 000 euroa”(KP 18.11.2020), tämän päälle muut lainat ja velat. Kokkotyö-säätiön hallitus koostuu pääasiassa kaupungin ja kuntien johtavista virkamiehistä, mukana on myös pari kunnanjohtajaa. Hallitusta täydennetty muutamilla pitkäaikaisilla ja vaikutusvaltaisilla luottamushenkilöillä. Vuosien saatossa säätiön hallituksessa kierrätetty johtavia viranhaltijoita ja kuntien luottamushenkilöitä, näin osaltaan varmistetaan että veronmaksajien piikki on aina auki. Edellisellä kerralla Kokkolan kaupunki pääomitti säätiötä 200 000 eurolla.

Mielenkiintoista ettei Kokkotyö-säätiön verkkosivuilta löydy Kokkotyö-säätiön hallituksen eikä hallintoneuvoksen kokoonpanoa. Hyvän hallinnon keskeisiin periaatteisiin kuuluu avoimuus, läpinäkyvyys ja toiminnan julkinen arvioitavuus. Kokkolan kaupungin talous ei parane jos ei kyetä avoimesti keskustelemaan miten veronmaksajien rahoja käytetään. Asiat eivät ainakaan parane veronkiristyksillä, jos lapioidaan veronmaksajien rahaa toverikapitalismiin ilman vastuuta. Onko tämä hallinnollista korruptiota?

Tomi Kivelä,

kaupunginvaltuutettu PS (sit.)

Soiten hallituksen II-vpj

Hyvän hallinnon keskeisiin periaatteisiin kuuluu avoimuus, läpinäkyvyys ja toiminnan julkinen arvioitavuus.

#

Kommentoi 6 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »