sunnuntai 17.10.2021 | 05:54
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Lukutaito on tärkeä kansalaistaito – Lukeminen on myös hauska harrastus

Tiina Ojutkangas
Ti 6.4.2021 klo 20:00

Lukutaito ei ole itsestään selvää eri puolilla maailmaa. Ihan kaikki aikuiset eivät osaa lukea Suomessakaan.

Tällä viikolla vietetään Lukuviikkoa, joka on Lukukeskus ry:n vuosittain järjestämä valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko. Sen avulla nostetaan esiin ajankohtaisia kysymyksiä lukemisen ja lukutaidon ympäriltä. Vuoden 2021 Lukuviikko järjestetään teemalla "lukutaito on kansalaistaito". Teema on erinomainen ja ajankohta on sille mitä merkityksellisin.

Lukutaito on kansalaistaito, joka antaa mahdollisuuden osallistua täysivaltaisena jäsenenä yhteiskunnan toimintaan, todetaan teemaviikon sisällössä. Mitä tämä sitten merkitsee? Viime viikolla myös Keskipohjanmaassa puhuttiin medialukutaidosta, mikä tarkoittaa toden ja epätoden erottamista toisistaan. Joskus on vaikea huomata, mikä on fakta ja mikä jonkun mielipide. Nämä ovat kuitenkin melko hienosävyisiä asioita verrattuna ihan kirjaimellisesti lukutaitoon, jonka ytimessä on luonnollisesti luetun tekstin ymmärtäminen teknisen lukemisen osaamisen lisäksi.

Suomalaisista aikuisista 11 prosentilla ja nuorista 13,5 prosentilla on heikko lukutaito. Maailmassa on liian suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta kouluun ja vaikkapa lukemisen opettelemiseen. Suomessakin osataan olla ylpeitä, kun lapsi oppii lukemaan. Moni osaa tämän tärkeän taidon jo ennen koulua.

Kun lapsi oppii lukemaan, hän yhdistelee kirjaimia ja sitten sanoja toisiinsa. Lukemista on opeteltu erilaisilla menetelmillä, ja osa lapsista tuntuu oppivan lukemaan kuin itsestään. Lukija tekee sanoista ja lauseista kokonaisuuksia, johtopäätöksiä ja pääsee kuvittelemaan sitä maailmaa, josta kirja tai muu teksti kertoo.

Kiinnostus lukemista kohtaan syntyy usein kotona ja lähiaikuisten kanssa. Lapseen ei voi olla vaikuttamatta, jos hän näkee lukemisesta pitäviä aikuisia ja saa olla mukana kirjastoreissulla. Yhteinen lukuharrastus luo mahdollisuuksia keskusteluun kaikenlaisista aiheista. Oman vanhemman kainalossa koettu lukuhetki jättää lapselle hienot muistot. Myös isolle lapselle voi lukea ääneen tai lapsi voi lukea koko muulle perheelle koiraa tai muuta lemmikkiä myöten.

Heikko lukutaito hankaloittaa elämää. On vaikea päästä töihin ja vaikuttaa yhteiskunnassa, jos ei osaa lukea. Kaiken lisäksi lukeminen on hauska, hyödyllinen ja halpakin harrastus, joka ei vaadi tiettyä paikkaa eikä aina paljon aikaakaan. Nykyäänkin voi tuottaa iloa omaan kotiin kirjakaupasta hankittu kirjakokoelma.

Kaiken lisäksi lukeminen on hauska, hyödyllinen ja halpakin harrastus, joka ei vaadi tiettyä tilaa tai paljon aikaa.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »