Paikallisuutiset

"Missään muualla Suomessa näin nopeaa leviämistä ei ole nähty", sanoo Soiten johtajaylilääkäri – Keski-Pohjanmaa koronan leviämisvaiheeseen: Etäopetus alkaa toisen asteen oppilaitoksissa sekä Kannuksessa perusopetuksessa maanantaina, Kokkolan yläkoulut etäopetukseen tiistaina

Koronavirustartuntoja todettiin eniten keskiviikkona ja torstaina. Perjantaina varmistui, että Intian variantti löytyi kaikista kuudesta näytteestä, josta tutkittiin virusmuunnosta.
Koronavirustartuntoja todettiin eniten keskiviikkona ja torstaina. Perjantaina varmistui, että Intian variantti löytyi kaikista kuudesta näytteestä, josta tutkittiin virusmuunnosta. Kuva: Clas-Olav Slotte

Soiten alue on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Keski-Pohjanmaan alueellinen COVID-19-viranomaistyöryhmä päätti epidemialuokittelusta sunnuntaina iltapäivällä.

Viranomaisryhmä suosittelee, että kaikki toisen asteen oppilaitokset siirtyvät etäopetukseen maanantaista lähtien eli viikon 20 ajaksi.

Koronavirustilanne on heikentynyt nopeasti etenkin Kannuksessa, joten myös Kannuksen perusopetuksen luokkien 4.–9 oppilaat siirtyvät etäopetukseen viikon ajaksi. Lisäksi Kannuksenkaupunki suosittelee eskarilaisia ja 1.-3.-luokkalaisia jäämään kotiin maanantaina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muutkin kunnat voivat tehdä päätöksiä etäopetukseen siirtymisestä.

Päätös leviämisvaihe-luokittelusta oli "kovan mietinnän takana", sanoo Soiten johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell.

– Olemme keränneet palasia ympäri ämpäri ja selvitelleet tilannetta. Tilanne on muuttunut niin nopeasti huonompaan suuntaan, että pikakokoontuminen järjestettiin sunnuntaina. Kaikki olivat samaa mieltä uudesta luokittelusta, Dabnell sanoo.

Sunnuntaina tartuntojen lukumäärä viimeisen kahden viikon aikana oli 101. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa oli hoidossa yksi koronavirustartunnan saanut potilas.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taudin leviäminen on ollut poikkeuksellisen nopeaa.

– Missään muualla Suomessa näin nopeaa leviämistä ei ole nähty. Olemme ihan uuden tilanteen edessä. Kyseessä on virus, joka on valtavan tarttuva. Vaikka suosituksia olisi noudatettu, on virus päässyt leviämään, Dabnell sanoo.

Voidaanko Keski-Pohjanmaa eristää, kuten Uudellemaalle tehtiin viime vuoden keväällä?

– En usko sellaiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sunnuntaihin mennessä kuusi tartunnoista oli todennettu koronaviruksen Intian variantiksi Soiten alueella.

– Kyseessä on virusmutaatio. Ei ole tietoa siitä, että se olisi muita enemmän vaarallinen ja vakava tautimuoto, mutta se leviää kulovalkean tavoin. Näyttää siltä, että muutkin tartunnat liittyvät samaan ketjuun. Virustyyppi on Suomessa melko tuore ja muuntuu nopeasti, Dabnell sanoo.

Miten virusmuunnos pääsi Suomeen ja Kokkolan vappubrunssille?

– Se on hyvä kysymys, johon emme tiedä vastausta.

On todennäköistä, että tartuntojen räjähdysmäistä leviämistä edesauttoi Keski-Pohjanmaan ammattiopiston pääaulassa keskiviikkona 5. toukokuuta järjestetty Jobsteri-tapahtuma.

Tapahtumassa sattui mahdollinen korona-altistuminen.

– Jobsteri-rekrytapahtuma ja Mustakarin vappubrunssi yhdistyvät toisiinsa. Samoihin aikoihin alkoi tulla testituloksia runsaasti. Useammalla rekrytapahtumaan osallistuneella todettiin virus. Virus lähti räjähdysmäisesti liikkeelle yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden ikäluokassa, sanoo Dabnell.

Nuorten mukana korona levisi esimerkiksi Kannukseen.

Mitkä ovat leviämisvaihe-luokittelun konkreettiset vaikutukset Keski-Pohjanmaalla?

– Meillähän on maskisuositus jo olemassa, mutta sitä tiukennetaan. Samalla tulee suositus toisen asteen etäopetuksesta. Opiskelijoita ja vanhempia tiedotetaan Wilman kautta.

Miten ylioppilasjuhlien käy?

– Pahasti näyttää siltä, että suositukset eivät tule löystymään. Tärkeintä on se, että virus ei pääse leviämään vanhuksiin. Nuorisolle tauti voi olla lieväoireinen, vanhuksille vaarallinen, Dabnell sanoo.

Keskussairaalan suunniteltua leikkaustoimintaa joudutaan ajamaan alas. Soiten osastoilla ja asumispalveluyksiköissä otetaan käyttöön rajoitetut vierailut.

Vierailut tehdään vain ennalta sovitusti.

– Siirrämme henkilöstöä erilaisiin tehtäviin, mikä johtuu valtavasta määrästä altistuneita ja tartunnoista. Kun henkilöstöä tarvitaan tavallista enemmän, muuta toimintaa joudutaan supistamaan.

Kuinka entistä tiukempi epidemialuokittelu vaikuttaa ravintoloiden toimintaan?

– Siihen palataan tarkemmin tiistain viranomaispalaverissa, kun olemme saaneet lisää informaatiota.

Ravintoloiden väliaikaisesta sulusta on säädetty majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetussa laissa. Valtioneuvostolla on lain mukaan velvollisuus muuttaa asetusta sulun piiriin kuuluvista alueista.

– Toistaiseksi esimerkiksi lounastarjontaan ei ole tullut muutoksia Soiten alueella. Tosin sairaalankin sisällä siirrytään annosjakeluun, sanoo Dabnell.

// Kello 20:50 tarkennettu Kannuksen tietoja.

// Kello 21:06 lisätty Terho Taarnan haastattelun kommentit.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä