sunnuntai 28.11.2021 | 01:27
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Pohjoismaisen taidekoulun perilliset -blogi: Kurinalainen mutta anarkistinen opetus antoi elintärkeitä eväitä taiteilijan polulle, kirjoittaa Vuoden nuori taiteilija Joel Slotte

Joel Slotte
La 28.8.2021 klo 10:00

90-luvun ja 2000-luvun taitteen eurodance -hitit soivat juhlasaliksi muutetusta mallipiirustussalista. Halaan hyvästiksi rinkkoja selässään kantavia, isoja matkalaukkuja raahaavia opiskelutovereitani. Ulkona on hämärää ja he ovat suuntaamassa yöjunalla Helsinkiin, josta lentäisivät Ruotsiin. Vannomme, että näkisimme toisemme vielä joskus. Palaan juhlasaliin tanssimaan kunnes tulisi aika hyvästellä seuraavat lähtijät. Aamun valjetessa kaadamme harvenneen porukan kesken martinit laseihin, kahvimukeihin ja pilttipurkkeihin ja päivittelemme sitä, miten raskaita hyvästit ovatkaan ja miten sitä kestäisi enää yhdenkään lähtevän. Joku vertaa kaunista puujugendrakennuksessa toimivaa koulua saareen ja ajattelen, että se on totta.

Yhteisö Pohjoismaisessa taidekoulussa oli tiivis, kansainvälinen, monikielinen ja aktiivinen. Sen lisäksi, että kävimme yhdessä kursseilla ja luennoilla, vietimme myös yhdessä paljon aikaa koulun ulkopuolella mm. pelaamalla koripalloa ja sählyä Mäntykankaan koulun liikuntasalissa, kokoontumalla nyyttikesteille jonkun kotona tai järjestämällä koulun tiloissa leffailtoja. Erityisen syvän vaikutuksen minuun teki se, kun kanssaopiskelijani järjestivät ryhmänäyttelyn työhuoneidensa välissä sijaitsevaan oleskelutilaan ja kutsuivat kaikki avajaisiin. Samoin liikutuin, kun opiskelutoverini eräillä yhteisillä illallisilla luki kirjoittamansa proosallisen tekstin toisen opiskelijan säestäessä tätä akustisella kitaralla. Ihailin opiskelutovereideni omaehtoista otetta yhdessä tekemiseen ja taiteen jakamiseen yhteisön kesken ja tästä olen itsekin halunnut ottaa koppia.

Pohjoismainen taidekoulu tarjosi yhtäältä hyvin perinteistä ja kurinalaista opetusta, kuten elävän mallin piirustus- ja maalauskursseja. Lasken tähän myös mukaan jokatorstaiset croquis -tunnit, joiden toistuessa opin pikkuhiljaa opettajien opastamana päästämään irti yksityiskohtien pikkutarkasta nyhertämisestä ja katsomaan laajempaa kuvaa silmieni edessä. Mallin ottamaa asentoa, kehon koko kaarta, liikerataa tai jalalle laskettua painoa. Se, että samaan mallipiirustussaliin kokoonnuttiin viikoittain saman perusasetelman äärelle, kutsui katsomaan tilannetta kerta toisensa jälkeen hieman eri tavalla. Myös väsyneelle mielelle toisteinen harjoitus oli mahdollisuus pitää havainnointikykyä ja -virettä yllä, vaikka sitä olisikin tehnyt tottumuksesta ikään kuin robottimaisesti.

Toisaalta koulun opetustarjonta oli jollain mittapuulla myös kaoottista ja anarkistista. Koska opettajat vierailivat koululla pitämässä kursseja, joiden kesto vaihteli viikosta kuukauteen, ei koululla syntynyt mestari-kisälli -asetelmia. Osallistuin kylläkin taidemaalari Thomas Zornatin vetämälle kurssille, joka hieman simuloi tätä opetuslapsiasetelmaa. Tällä kurssilla me oppilaat saimme tehtäväksi valita kukin yhden taiteilijan, jonka kuvitteellisina oppilaina teimme teoksia, jotka olivat uskollisia esikuvan tyylille olematta kuitenkaan kopioita olemassa olevista töistä. Tällainen eläytyvä ote pastissien tekemiseen on jollakin tapaa suodattunut hyvin olennaiseksi osaksi omaa tekemistäni, esimerkiksi siinä, miten olen ryhtynyt soveltamaan 1400-lukulaisten muotokuvamaalarien sommitteluratkaisuja ja logiikkaa maalauksissani.

Hylätyn lomakylän reunalla kukkii vadelma, öljy kankaalle, 2021

Tiheään vaihtuvien opettajien mukana myös opiskeltavat tekniikat vaihtelivat kurssista seuraavaan. Maalaus- ja piirustuskurssin jälkeen oli mahdollista mm. jatkaa taidegrafiikan menetelmien opiskelua, harjaannuttaa käsitteellistämistä käsitetaiteen kurssilla, kokeilla moottoroitujen veistosten tekemistä tai jopa elektroakustisen soittimen rakentamista. Näin laaja-alaisen ja monipuolisen opetuksen seurauksena ei välttämättä syntynyt taiteilijasukupolvia, jotka tekisivät taidetta, joka ”näyttää selvästi siltä, että oltaisiin opiskeltu Pohjoismaisessa taidekoulussa” vaan ennemminkin tämä kaoottisuuteen sallivasti suhtautuva lähestymistapa kannusti ennakkoluulottomuuteen ja heittäytyvyyteen.

Pohjoismainen taidekoulu tarjosi siis jollain maagisella tavalla intensiivisen opetusohjelman keskellä tilaa, rauhaa ja mahdollisuuksia sekoilla oman tekemisensä kanssa tulosvastuuttomasti. Tämä on elintärkeää. Taiteilijan ammatissa tulee kausia, jolloin oma työskentely ajautuu murrostilaan, jossa vanha ja vakiintunut tekemisen tapa ei tunnu enää kantavan ja uusi työskentelytapakin on vasta turhauttavan sumeasti muotoutumassa etäisyyden päässä. Kaikenlainen hapuilu, hakeminen, tulosvastuuton sekoilu ja hölmöjen ideoiden toteuttaminen pelkästä toteuttamisen ilosta auttaa sietämään omaa keskeneräisyyttä silloin kun uudet teokset näyttävät vielä selittämättömästi vaivaannuttavilta. Ja pikkuhiljaa myös työstämään sekä ajatukset että toteutuksen kirkkaammiksi uusien teosten muodon suhteen.

Pohjoismaisen taidekoulun jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Muutin aluksi Helsinkiin työskentelemään hautausmaalla ja kirjastossa vuoden ajan, jonka jälkeen pääsin Kuvataideakatemiaan opiskelemaan. Vaikka opiskelinkin maalauksen osastolla, tein pääasiassa pikkutarkkoja ja määrätietoisen kömpelöitä lyijykynäpiirustuksia.

Sokkeloiseen yöhön, lyijykynä paperille, 2015

Vasta valmistumiseni jälkeen vuonna 2016 aloitin kunnolla kaiken saamani maalaamiseen liittyvän opin soveltamisen omaan työhöni käytännössä. Kiireet opintojen kanssa olivat ohitse, eikä minulla ollut tiedossa tulevia näyttelyitäkään, joten pystyin käyttämään aikani sopivan maalauksellisen ilmaisun etsimiseen. Hapuilun ja lukuisten erilaisten kokeilujen lomassa syntyneet maalaukset jäivät usein lopullisesti kesken ja valmiitkin työt saivat itsessäni aikaan lähinnä vaivaantuneisuuden ja turhautuneisuuden tunteita. Ajatukseni siitä, millaisia maalauksia haluaisin tehdä, tuntui koko ajan olevan kaukana siitä mitä osasin teknisesti toteuttaa.

Opeteltavaa ja löydettävää tuntuu edelleen olevan loputon määrä, mutta ainakin minulla on nyt kuvien tekemistä varten jo laaja ja alati karttuva työkalupakki, johon nojata ja joka valaa tekemiselleni kantavan pohjan. Minulla on omat työhuonerutiinini, kokemuksen myötä tarpeisiini sopivaksi muokkautunut paletti ja kasvava tapa jäsennellä ideoitani kuviksi. Varhainen taidekoulutaipaleeni Pohjoismaisessa taidekoulussa on myös varmasti vaikuttanut ihanteisiini yhteisöllisyyden toteutumisesta ja siihen, miten se vaikuttaa taiteeseen. Keskustelemme esimerkiksi aktiivisesti työhuonekavereideni kanssa toistemme teoksista. Omien teosteni lähtökohdatkin syntyvät nykyään useimmiten kohtaamisista rakkaiden ystävieni ja läheisteni kanssa.

Copper-stained skull with old world swallowtail, puuväri paperille, 2021

Olin todella hyvilläni lukiessani uutiset siitä, että Pohjoismainen taidekoulu jatkaa toimintaansa. Toivottavasti tulevat taideopiskelijasukupolvet löytävät edelleen sieltä itselleen korkeatasoisen ja monipuolisen koulutuksen lisäksi kannustavan ja inspiroivan yhteisön!

Joel Slotte on Vuoden nuori taiteilija, joka on kotoisin Kokkolasta. Hän on opiskellut Pohjoismaisessa Taidekoulussa ja valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Slotte asuu ja työskentelee Helsingissä.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »