perjantai 29.10.2021 | 00:06
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Pohjoismaisen taidekoulun perilliset -blogi: Leonor Ruiz Dubrovin merkittävä matka Santiagosta Kokkolaan – And from what I can tell now, after almost two decades later, they have been until now the most important two years of my life.

Leonor Ruiz Dubrovin
La 9.10.2021 klo 07:30

Minulla on kaksoiskansalaisuus. Isäni on espanjalainen ja äitini suomenruotsalainen. Olen syntynyt Madridissa, mutta kasvoin Santiago de Compostelassa, Galiciassa. Olin hyvin onnekas voidessani vierailla Suomessa vuosittain varhaisesta iästä lähtien. Tulimme melkein joka kesä vierailulle äidin puoleisen isoäidin luo.

Vuonna 1999 sain valmiiksi ylioppilastutkinnon Santiagossa. Muistan ajan jokseenkin myrskyisänä ja olin hiukan eksyksissä ja tunsin tarvetta löytää päämäärän elämälleni. Ainoa selkeä asia tuolloin minulle oli, että halusin taiteilijaksi, mutten tiennyt, miten sen toteuttaisin.

Niinpä vuonna 1999 pakkasin laukkuni ja lähdin Helsinkiin kohtaamaan juureni ja siten etsimään itseäni ja suuntaa, minne mennä. Vuodeksi tarkoittamani aika venyi kahdeksi vuosikymmeneksi. Opiskeltuani eri kansanopistoissa eri puolilla Suomea kuulin Pohjoismaisesta Taidekoulusta. Se tuntui kuin tähtiin kirjoitetulta kohtalolta, aivan kuin jokin valtaisa voima olisi asettanut sen silmieni eteen. Niin hain sinne ja onneksi he hyväksyivät minut.

Muistan kuin eilisen, kauniin koulurakennuksen ja sen kodikkaan ilmapiirin. Koko rakennus väreili hyvää henkeä.

Diptych, Atrezzo, Oil on linen, 32 x 34 cm, 2020.

Vietin Kokkolassa kaksi vuotta, vuodesta 2001 vuoteen 2003. Ja nyt lähes kahden vuosikymmenen jälkeen voin sanoa, että ne ovat olleet tähänastisen elämäni tärkeimmät kaksi vuotta. Tuo ajanjakso jätti jälkensä elämääni ja määritti jollakin tavalla sen, minkälainen ihminen ja taiteilija olen tänä päivänä. Mutta Kokkola ei ollut minun mielestäni missään tapauksessa helppo paikka elää, ja juuri se teki siitä täydellisen sijainnin taidekoululle. Ei ollut juuri muuta tekemistä kuin keskittyä täysillä työskentelemään ateljeessa ja osallistua kursseille. Kaupunki oli pieni ja talvet pitkiä ja kovin ankaria. Kaikkia ei oltu tehty näitä olosuhteita varten, eivätkä kaikki kestäneetkään, vaan lähtivät jo ennen lukukauden päättymistä. Vaikka olimme tiiviisti yhteen hitsautunut perhe, yksinäisyys otti veronsa joiltakin meistä. Mutta kuten sanotaan, se mikä ei tapa, vahvistaa.

Opetus oli järjestetty siten, että joka viikko tai kuukausi kutsuttu taiteilija tuli toteuttamaan projektin kanssamme. Vierailevat opettajat (Saksasta, Ruotsista, Norjasta, Romaniasta, Suomesta, Islannista, Virosta) tulivat viettämään laatuaikaa kanssamme pieneen yhteisöömme. Jos oikein muistan, meitä oli vain 25 – 30 opiskelijaa kerrallaan, mikä takasi henkilökohtaisen kohtaamisen ja syvyyden asteen opetuksessa. Todellinen etuoikeus, jonka saa kerran elämässään. Ohjelma sisälsi projektin, studiovierailut, ja jokaisen vierailevan opettajan oman taiteen esittelyn. Ja viimeisenä muttei vähimpänä olimme onnekkaita kohtaamaan vierailevat opettajat rennossa ja epämuodollisessa ilmapiirissä tuntien jälkeen joko päivällisillä tai juhlissa, joita järjestimme ja joihin vierailevat opettajat kutsuttiin.

Alter Ego, oil on canvas, 73 x 43 cm, 2020.

Jotkut vierailevat taiteilijat olivat varsin suorasukaisia palautteessaan ja tämä aiheutti päänsärkyä joillekin opiskelijoille. Henkilökohtaisesti arvostan edelleen noita joskus ankariakin ja tarpeellisia kritiikkejä vielä tänäkin päivänä. Kehittyäksesi sinun on hyväksyttävä toisten mielipiteitä ja näkökulmia. Ajan mittaan opit ymmärtämään, mikä palaute on todella tärkeää ja minkä voit jättää huomiotta. Mutta alussa, kun olet vielä untuvikko, on tärkeää kokea muutamia pettymyksiä. Ajattelen silti, että kritiikin on ehdottomasti oltava ennen kaikkea rakentavaa.

Vierailevien taiteilijoiden joukossa oli muutamia, jotka jättivät minuun pysyvän vaikutuksen ja joiden ansiosta sain motivaatiota jatkaa ja hakea opiskelupaikkaa Helsingistä Kuvataideakatemiasta. Sain opiskelupaikan Kuvataideakatemiasta opiskeltuani kaksi vuotta Pohjoismaisessa taidekoulussa, ja muutamat vierailevista opettajista jatkoivat opettajinani Helsingissä. Anna Retulainen, Jukka Korkeila, Carolus Enckell, Teemu Mäki…He olivat kaikki omalla tavallaan erittäin tärkeitä inspiraation ja motivaation lähteitä.

Confrontation, oil on canvas, 39x32 cm, 2020.

Olen ehdottomasti paljon velkaa tälle koululle ja ajalle, jonka siellä vietin. Opin kurinalaisuutta ja totuin yksinäisyyteen (johonkin äärimmäisen tarpeelliseen tässä ammatissa), ja tajusin, että taide on todellinen intohimoni ja kutsumukseni. Tarkoitus joka jatkuu vahvana vielä tänäkin päivänä.

Yksi tärkeimmistä opetuksista, jonka sain tästä koulusta, oli että jos haluat omistautua sieluinesi ja ruumiinesi tälle ammatille, sinun on tehtävä taiteesta elämäsi. Kompromisseille ei ole tilaa. Haluamasi tulokset voidaan saavuttaa vain periksiantamattomuudella ja kovalla työllä. Laiskuudelle ei ole sijaa. Työ vaatii korkeimman tason sitoutumista. Työtä täytyy jatkaa, olipa mielentila mikä tahansa tai kävipä yksilö läpi mitä tahansa eksistentiaalista kriisiä.

Alter Ego, oil on canvas, 73 x 43 cm, 2020.

Pidän tärkeänä mainita, kuinka onnekas olin saadessani asua ensimmäisenä opiskeluvuotenani varsinaisessa ihmepaikassa, Hotelli Grandissa, hyvin erikoisessa ja jollakin tavalla riisutussa hotellissa, jossa oli kauttaaltaan kaurismäkiläinen tunnelma. Hotellin tarkoitus oli yksinkertaisesti toivottaa tervetulleiksi matkustajat, liikemiehet ja muutama Pohjoismaisen Taidekoulun opiskelija. Todella inspiroiva asumus!

Muistan edelleen suurella lämmöllä koulun henkilökuntaa. Erityisesti ajattelen ruotsalaista taiteilijapariskuntaa, joka johti koulua silloin, Susann Brännströmiä ja Örjan Wallertia. Ja Garry Jacobsonia, joka paikan höylää, joka piti huolta taiteilijatarvikkeista ja kaikesta mahdollisesta. Garrylla oli laajin klassisen musiikin kokoelma pohjoisessa. Asia, joka erityisesti teki vaikutuksen. Huomionarvoinen fakta.

Solmin erityisen siteen useiden opiskelijoiden kanssa ja heidän ystävyytensä on kestänyt tähän päivään asti. Ja olen suunnattoman iloinen voidessani kertoa, että jotkut heistä ovat jatkaneet taiteen alalla ja menestyneet hienosti urallaan.

Haluan kiittää Pauliinaa ja Jaanaa mahdollisuudesta palata muistoissani tähän erityisen tärkeään ajanjaksoon elämässäni.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva kuvataiteilija, jonka teoksia löytyy lukuisista julkisista ja yksityisistä kokoelmista. Hän opiskellut Pohjoismaisessa Taidekoulussa 2001-2003 ja valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Ruiz Dubrovinin näyttelytoiminta on kansainvälistä ja hän on työskennellyt useissa residensseissä eri puolilla maailmaa.

Pohjoismaisen taidekoulun perilliset -blogi Leonor Ruiz Dubrovin: And from what I can tell now, after almost two decades later, they have been until now the most important two years of my life.

I have dual citizenship, my father is Spanish and my mother Finnish from a Swedish-speaking family. I was born in Madrid but I grew up in Santiago de Compostela, Galicia. I was very fortunate to be able to visit Finland annually from a very young age. Almost every summer we came to visit my maternal grandmother.

In 1999 I finished my Artistic Baccalaureate in Santiago.

I remember that it was a somewhat turbulent time and I was a bit lost and had the need to find a goal. The only thing that was clear to me in life back then, was that I wanted to be an artist but I didn't know the hows.

So in 1999 I packed my bags and went to Helsinki to meet my roots and thus find myself and the way to go. What was to last a year was extended into two decades. After studying in different “Folkhögskolor” in different parts of Finland, I got to informed about the Nordic School of Art. It felt like a written destiny, as if there was some kind of powerful force placing it before my eyes. So I applied and luckily they accepted me.

I still remember as if it were yesterday, the beautiful school building and the cozy atmosphere that was experienced there. There was some positive vibration in that building.

I spent two years in Kokkola, from 2001 till 2003. And from what I can tell now, after almost two decades later, they have been until now the most important two years of my life. This period marked my life and determined in some way the person and the artist that I am today.

But certainly, Kokkola, in my opinion, was not an easy place to live, which made it the perfect place to host an art school. There was not much more to do than to focus full time on the actual work at the studio and to attend the courses. The town was small and the winters were long and very harsh. Not everybody was made for these conditions and some couldn't stand it and left before the end of the term. Even though we were a close-knit little family, loneliness took its toll on some. But like they say, what doesn't kill you makes you stronger.

The teaching was organized in such a way that every week or month an invited artist came to carry out a project with us. Visiting artists from Germany, Sweden, Norway, Romania, Finland, Island, Estonia ... came to spend quality moments with us as in a small committee. If I remember correctly, we were not more than 25 or 30 students at a time. What ensured a personal treatment and a degree of depth in the teaching level. A true privilege that is surely given once in a lifetime. Included in the program was a project, study visits, and a presentation of the work of each visiting artist. And last but not least we were lucky enough to exchange experiences with each visiting artist in a more relaxed atmosphere after each class, either at dinners and parties that we organized to which the artists were invited.

Some of the visiting artists were very straightforward in their criticisms and this caused some headaches among the students. I personally still appreciate these sometimes harsh and necessary criticisms to this day. To evolve you have to accept other views and standpoints. Over time you learn to realise what is truly important and what you can discard. But in the beginning, when you are still green, it is important to receive a few disappointments, but I think it is crucial that the criticism is constructive above all.

There were some visiting artists who left an important mark on me and who contributed to my motivation to continue and apply for a place at the Helsinki Academy of Fine Arts. In which I managed to enter after my two years of study at the Nordic Art School where some of them continued teaching and tutoring me. Anna Retulainen, Jukka Korkeila, Carolus Enckell, Teemu Mäki.. They were all in their own ways a very important source of inspiration and motivation.

I certainly owe a lot to this period of my life and to this school.

I did acquire discipline and got used to loneliness (something hyper-necessary in this profession) and I realized that art was my passion and my true vocation. A purpose that continues strong till this day.

One of the most valuable lessons I got from this school period was, that what you have to be sure of is, that if you want to dedicate yourself in body and soul to this profession, you have to make art your life. There is no room for compromises. To achieve the desired result requires perseverance and hard work. There is no place for laziness. It requires a maximum level of commitment. You have to keep working in spite of whatever state of mind and whatever existential crisis one is going through.

I find it important to mention as well that I was lucky enough to live during the first year of my studies at a gem, the "Grand Hotel". A very special and somehow sinister hotel that had a Kaurismäkian flavour all over. A hotel meant solely to welcome travellers, businessmen and a few students of the Nordic art school. A truly inspiring habitat.

I still remember with great warmth the members of the school staff. But specially the artist couple from Sweden who ran the school, Susann Brännström and Örjan Wallert. And Garry Jacobson, the leading provider of artist supplies and the man for everything. Garry had the largest collection of classical music in the north. A fact that especially marked me. A noteworthy fact.

I made a special bond with several students and their friendship lasts till today. And I can tell with great joy that some of them have continued in the art branch and are doing very well with their careers.

I want to thank Pauliina and Jaana for giving me the opportunity to recall about this very important period in my life.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »