Paikallisuutiset

Kuusipuu kaatui Himangan Pohjoiselle Satamatielle, yksi kaista oli liikenteeltä tukossa – Kovan tuulen ei uskota tekevän suurempia tuhoja, puita voi kuitenkin kaatua lisää.

Tuuli yltyi Kalajoella maa-alueella merenrannan läheisyydessä kovaksi.
Tuuli yltyi Kalajoella maa-alueella merenrannan läheisyydessä kovaksi. Kuva: Anne Mattila

Puu kaatui lauantaina vähän ennen kelo 11 Himangalla Pohjoiselle Satamatielle. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestariMatti Virtanen kertoo, että kaatunut puu oli kuusi ja se tukki yhden ajokaistan hetken aikaa.

– Kävimme paikalla yhdellä paloautolla ja raivasimme tein vapaaksi.

Kalajoe

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä