tiistai 27.9.2022 | 08:34
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Pohjoismaisen taidekoulun perilliset -blogissa Karstein Volle muistaa, kuinka koko Skandinavia tuli Kokkolaan ja piti huolen, että kaupungin nimi tuli tunnetuksi kaikkialla – The whole of Scandinavia came to Kokkola and made sure the city’s name was known all over!

Karstein Volle
La 27.11.2021 klo 07:30

1993 – Kivikausi, Norja

Allekirjoittanut on juuri päättänyt taide ja käsityöpainotteisen peruskoulutuksensa, viettää vuoden opiskellen elokuvausta ja ihmettelee, mihin tie mahtaa viedä seuraavaksi. Päätös hakea taidekouluihin tulee tehdyksi. Portfolio lähetetään Möllan taiteen perusopintoja tarjoavaan kouluun, joka sijaitsee Mossissa, Norjassa. Isäni mainitsee nähneensä Aftenpostenissa ilmoituksen taidekoulusta Kokkolassa, Suomessa. Toinen portfolio lähetetään ja kesä kuluu mopoillessa, akryylimaalauksen parissa ja piilotellen kaljaa metsässä, jotenkin ylläpitäen isälleni illuusiota, että olen kunnon poika. Kesän kääntyessä loppua kohden pöydälläni on kaksi kirjekuorta. Yksi Möllasta Mossissa ja toinen Kokkolasta.

Minut hyväksyttiin molempiin kouluihin portfolioni perusteella.

Olen jo ollut Mossissa. Tästä alkaa ja tähän päättyy järkeilyni. Vartuin maalla ja minun täytyi päästä sieltä ulos ja pois. Mitä kauemmas, sitä parempi. Siis Kokkolaan.

Myöhään elokuussa – isäni auttaa muuttamaan tavarani opiskelija-asuntoon Tankariin. Hän jättää minut sanoen: älä koskaan humallu suomalaisen kanssa, hän käyttää puukkoaan sinuun.

Kohautan olkiani ajatellen, että hän kasvoi sota-aikana ja mitä ihmiset sanoivatkin suomalaisista viisikymmenluvulla Länsi-Norjassa, ei ehkä olisi kovin järkeenkäypää tänä päivänä. Heilutan hänelle hyvästit ja etsin lähimmän pubin.

Karikatyyri Norjan vaaleista ja Norjan vasemmistoliiton puoluekonferenssistä Bergens Tidende-lehteen.

Lokakuu – opettaja on jo järkyttänyt allekirjoittaneen ilmoittamalla, että maanantaina paikalla on alaston malli. Viikonloppu vietetään hikisessä odotuksessa pohtien, miten teiniminäni reagoi nähdessään oikean alastoman naisen edessään. Miljoonat kiusalliset mielikuvat tanssivat silmieni edessä. Maanantai koittaa ja antikliimaksi on käsinkosketeltava. Huomaan, että tämä ei ehkä olekaan sellainen latautunut tunnelma, jota olin pelännyt. Sen sijaan ilmapiiri on suunnattoman epädramaattinen ja äärimmäisen opettavainen. Taidekoulun perinteiset opetusmenetelmät yhdistettynä ajankohtaiseen taideteoriaan tekevät tehtävänsä.

anen merkille, että muista taidekouluista, kuten vaikka Valandista, tulevilla on aina samankaltainen maalaustapa. Huomaan myöhemmin, että tämä normi pätee lähes kaikkiin valmistaviin taidekouluihin. Sinut opetetaan tekemään taidetta tietyllä tavalla ja siinä sitten pysyt jatkossakin. Mutta ei Nordiskassa. Meille opetetaan lukemattomia erilaisia lähestymistapoja ja ääretön määrä strategioita, joiden avulla tuoda ideamme esille.

Työskentelemme studiossa ja saamme joka toinen viikko meille esitellään uusi opettaja. Yrität saavuttaa, mitä opettaja haluaa sinulta, kunnes seuraavan saapuessa huomaat, ettei totuus olekaan enää samanlainen. Tämä herättää itseluottamusta ja uskoa omiin vaistoihin.

Kiina sähköautoteollisuus nousussa-kuvitus Le Monde diplomatigue-lehteen.

Asia, jonka koulu meihin iskosti, oli työmoraali. Ihmiset olivat siellä tehdäkseen asioita. Asiat tapahtuivat nopeasti. Ei ollut mitään mieltä pohdiskella odotellen inspiraatiota, mitä ei juuri koskaan tullut. Mikäli inspiraatio sattuisi iskemään, oli kätevää olla jo maalaamassa juuri silloin. Asioita tapahtui koko ajan. Asioita tapahtui nopeasti. Siihen tottui äkkiä ja alkoi pitää vauhtia eräänlaisena normina. Kaikki olivat luovia, jokainen oli tekemisen imussa. Asioita pulpahteli esille, ja niitä katosi. Kynnys ilmaisuun oli matala, eikä siitä tehty sen kummempaa numeroa. Se oli hauskaa ja rentoa. Harvat ottivat itsensä kovin vakavasti.

Tästä kaikesta Nordiska sai maineen, että se oli paras lähtöalusta, jos halusi päästä pohjoismaisiin taideakatemioihin. Arvostus ja verkostoituminen olivat vain hienoja sanoja, joilla hehkutella, mutta todellisuudessa kyse oli työn tekemisestä ja tottumisesta työhön. Verkostoituminen tapahtui luonnollisesti, koska ystävät tulivat kaikkialta Pohjolasta. Verkosto laajeni ekspotentiaalisesti, vaikka tuntui kuin olisi vain ystäväpiirissä.

Kuvitus äärioikeiston kasvusta Ny Tid-lehteen.

Koko Skandinavia tuli Kokkolaan ja piti huolen, että kaupungin nimi tuli tunnetuksi kaikkialla. Koulun olemassaolo oli kuitenkin koko ajan uhattuna. Tuntui kuin Kokkolan kaupungin virkamiehet olisivat olleet täydellisessä pimennossa sen suhteen, mitä heillä oli hallussaan. Opiskelijat järjestivät mielenosituksia ja performansseja. Loppujen lopuksi joku teki laskelmat, miten paljon ulkopaikkakuntalaiset opiskelijat kuluttivat rahaa paikallisen elinkeinoelämän hyväksi. Verovaroja ja opintolainat Grönlannista, Norjasta, Ruotsista, Färsaarilta menivät suoraan paikallisten yrittäjien taskuihin.

Kaikki kuuroille korville. Koko taidetouhu vaikutti oudolta ja vieraalta. Opiskelijat pukeutuivat poikkeavasti ja vaikka he käyttäytyivät pääsääntöisesti kunnolla, oli heidän läsnäolonsa liikaa monille paikallisille.

Saavuin Kokkolaan aikana, jolloin paikallinen musiikkielämä oli kuin toiselta planeetalta. Nähdessäni Nowheren soittavan West Coast Biljardissa herkässä 19-vuoden iässä, ajattelin Kokkolan olevan paikka, jossa todella tapahtui. Tullessani maaseudulta, missä ei ollut mitään toimintaa urheilun, partion ja kirkon lisäksi, koin Kokkolan avartavan maailmani. Menin mukaan kaikkeen, ja yhtä lailla kuin saavuin Kokkolaan, Kokkola saapui minuun. Bändejä perustettiin, keikkoja buukattiin ja soitettiin. Bändit hajosivat ja uusia muodostettiin tuoppien äärellä City Cafessa.

Kuvitus USA-Kiina kauppasodasta Le Monde diplomatique-lehteen.

Myöhemmin kun pääsin sisälle Taideakatemiaan, oletin asioiden jatkavana samaa rataa, samlla tempolla. Mutta suuret kaupungit eivät sallineet tällaista. Oli portinvartijoita ja punaisia teipejä estämässä sisäänpääsyä. Klikit asemoivat itsensä muurien taakse ja jumala sinua auttakoon, ellet anonut pääsyä sellaisen jäseneksi. Ainoa yhdistävä tekijä oli ajatus oman klikin paremmuudesta toisiin nähden ja miten toiset tyypit olivat hanurista.

Työmoraali latistui ja ihmiset olivat kiinnostuneempia sosiaalisista peleistä kuin minkään tuottamisesta, aikaansaamisesta, tekemisestä ja sen jälkeen vielä uuden tekemisestä ajattelematta oliko joku cool vai ei.

Kaipasin vapaata ja tuomitsematonta ilmapiiriä, johon kaikilla oli pääsy.

Rakastuin kouluun, rakastuin taiteeseen, rakastuin Kokkolan kaupunkiin, ja sitten rakastuin tyttöön.

25 vuotta myöhemmin olen edelleen Suomessa, ja Kokkola elää, vaikkakin vain päässäni.

Kuvitus F-35-hävittäjistä Voima-lehteen. Le Monde.

Kirjoittaja on Norjan taideakatemiasta valmistunut Suomessa asuva taiteilija, sarjakuvatekijä, kuvittaja ja muusikko. Hän on julkaissut yhteensä kaksitoista sarjakuva-albumia. Niitä on käännetty suomeksi, ruotsiksi, hollanniksi ja tsekiksi. Uusin Pandemiske Tanker, joka on ilmestynyt myös suomeksi ja englanniksi, on juuri valittu Vuoden sarjakuva 2021-ehdokkaaksi Norjassa. Hän on tehnyt kuvituksia kaikille suurille lehdille ja medioille Suomessa ja Norjassa, mm. Helsingin sanomat, Yle, HBL, Aftenposten. Hän on aloittanut yhdessä Sarjakuvakeskuksen kanssa antirasistisen Nyt riittää- sarjakuva-antologian joka kokosi yhteen suomalaiset sarjakuvantekijät rasismia ja fasismia vastaan. 2020 hän oli mukana Vantaan Taidemuseon Artsin “Kuvanvapaus”-näyttelyssä.

Karikatyyri Norjan vaaleista. Norjan keskustan kannatus laskee-kuvitus Bergens Tidende-lehteen.

I fell in love with the school, I fell in love with the art, I fell in love with the city of Kokkola and then fell in love with a girl.

1993 - the Stone Age , Norway

Yours truly has finished his arts and crafts work comprehensive school, spent a year doing film studies and wonders where the road goes next. The decision is made to apply to art schools. Portfolio is sent to Mølla art basic art school in Moss, Norway. My father mentions that he saw an ad in Aftenposten telling of an art school in Kokkola Finland. Another portfolio is sent and the summer proceeds with mopeds, acrylic paint and beer hidden in the forest, keeping some illusion of being a good boy intact to my father.

Towards the end of the summer two envelopes lie on my desk. One from Mølla in Moss, one from Kokkola.

I am admitted to both schools based on my portfolio.

I have already been in Moss. That’s the start and end of my reasoning. I grew up in the countryside and I needed to get out and away. The further, the better. Kokkola it was.

Late august – my father helps me getting my things into my student apartment at Tankkari. He leaves me with the words ‘never get drunk with a Finn, he’ll use the knife on you.’

I shrug, thinking that he grew up during the war and whatever people said in west Norway in the fifties about Finn’s might not be that sound advice. I wave him off and find the nearest pub.

Kuvitus Assadista Le Monde diplomatique-lehteen.

October – the teacher has already shocked yours truly by announcing that on Monday there will be a nude model. The weekend is spent in sweaty anticipation in how my teenage self will react to a real live nude woman in front of me. A million embarrassing mishaps dance before my eyes.

Monday arrives and the anticlimax is palpable. I realize this might not be the charged atmosphere I was afraid of. It is instead massively undramatic and instead massively educational.

The art schools dedication to traditional ways of art education mixed with modernist theory pays off plentiful.

I notice other students coming from other schools such as Valand always arrive with the exact same style of painting. I also realize later that this is the norm with most preparatory art schools. You are taught one way to do art and you stay within that realm. Not so with Nordiska. We are taught a multitude of approaches and gazillion strategies to get our ideas across.

We keep at the studio situation and are given new teachers every two weeks. You try achieving what the teacher wants until the next one arrives and you realize everything you attempted was not true anymore. From that arises a belief in yourself and trusting your own instincts.

One thing the place drilled into you was the work ethic. People were there to do things. Things happened fast. There was no value in pondering or ‘waiting for inspiration’, which invariably never happened. If inspiration struck, it was most practical if you were painting already.

Things happened all over. Things happened fast. You became accustomed to that this was the norm. Everyone was creating, everyone was BUSY. Things popped up, things disappeared. The threshold for expression was very low and it didn’t feel like a big deal. It was fun and it felt very relaxed. Few people took themselves very seriously.

From that, Nordiska gained the reputation as the perfect place if you wanted to get admitted to one of the Nordic art academies. Prestige and networking were fancy words bandied about, but in real life it was just about work and becoming used to the work. The networking bit was just that you automatically got friends from all over the nordics. Your net widened exponentially, while it still just felt like a circle of friends.

The whole of Scandinavia came to Kokkola and made sure the city’s name was known all over.

However the school’s existence was always in peril. It seemed like the Kokkola city council were completely in the dark about what they actually had within their municipality. The students arranged demonstrations and performances. In the end, someone even calculated how much money the out of town students were infusing into the local economy. Tax money and student loans from Greenland, Norway, Sweden and the Faroe Islands were going straight into the pockets of the local entrepreneurs.

For deaf ears. All this art business just looked weird and unfamiliar. The students dressed in unorthodox fashion and even while behavior was mostly civil, it was enough to squick out some locals.

I arrived at a time when the local band scene was in apogee. Seeing Nowhere play West Coast Billiard at the tender age of 19 made me feel that Kokkola was a happening place. Coming from the countryside with absolutely no activities beyond sports, the scouts and the church, seeing this was a revelation. I got involved and just as much as I entered Kokkola, Kokkola entered me.

Bands were formed, gigs were booked and played. Bands fell apart and new constellations were formed over pints at City Cafe.

Later being admitted to an art academy, I expected things to continue in the same vein, in the same tempo. But large cities didn’t let you just get on with it. There were gatekeepers and red tape to get through. Cliques were walled in societies and god help you if you didn’t pledge allegiance to one of them. The only thing in common was that our clique was better than the other one and how the other guys sucked.

The work ethic got slack and everyone seemed more preoccupied with social games rather than producing something, getting it out and then making some more, without bothering to see who was cool or uncool.

I missed the curiosity and the nonjudgmental attitude that allowed anyone entry.

I fell in love with the school, I fell in love with the art, I fell in love with the city of Kokkola and then fell in love with a girl.

25 years later. I’m still in Finland and Kokkola still lives, albeit only in my head.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »