torstai 30.6.2022 | 07:29
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Blogi

Pohjoismaisen taidekoulun perilliset -blogissa taiteilija My Lindh – Vuosi Kokkolassa merkitsi minulle paljon, niin taiteilijana kuin ihmisenä

My Lindh
La 15.1.2022 klo 07:30

Seitsemäntoista tunnin matkustamisen jälkeen, minä saavun. Poistun junasta ja kohtaan Kokkolan ensimmäistä kertaa. Olen matkustanut Tukholmasta yölaivalla Turkuun, naisten jaetussa hytissä ja ottanut heiluvan junan Turusta suoraan pohjoiseen puolen Suomen poikki. Sekoituksella uteliaisuutta ja hermostuneisuutta, katselen juna-asemalta läpi Kokkolan tieverkoston kaunista vaaleanvihreää puista Art Nouveau-huvilaa, jossa Pohjoismainen taidekoulu sijaitsee. On vuosi 1998 ja minut on hyväksytty kouluun toiselle vuodelle.

Takanani on jo kaksi vuotta perinteistä maalauksen opetusta ja yksi vuosi omalla työhuoneella. Vuotta aikaisemmin olin tullut hyväksytyksi varasijalta Tukholman kuninkaalliseen taideakatemiaan mutta en ollut ottanut sitä vastaan. Saatuani toisen hylkäävän päätöksen Taideakatemiasta, olen nyt pyrkinyt Pohjoismaiseen taidekouluun. Olin saanut vinkkejä, että se olisi paras valmistava taidekoulu Pohjoismaissa. Näin jälkikäteen ajateltuna, taisin olla onnellisten tähtien alla siinä, etten mennyt taideakatemiaan aikaisemmin, koska vuosi Kokkolassa merkitsi minulle paljon, niin taiteilijana kuin ihmisenä.

I Moved in the Direction of the Text, julkinen tilausteos, joka koostuu yhdeksästä paikkakohtaisesta lauseesta, jotka toteutettiin rakennettuun ympäristöön, Vallastaden, Linköping, 2017.
My Lindh

Olen 26-vuotias ja muutamia vuosia vanhempi kuin useimmat luokkatoverini. Minulla on tunne että kaikki alkaa taas alusta, olen jumissa limbossa ja en pääse eteenpän. Maalaamisesta on tullut yhä käsittämättömämpää, en ymmärrä miksi haluan sitä. Kaipaan koettaa erilaisia ilmaisun tapoja, kuten performanssia tai videota, mutta ajattelen että minun tulee päästä ensi taideakatemiaan ennen kuin voin työskennellä vapaammin. Epäilen kykyjäni toimia taiteilijana, mutta samaan aikaan se on suurin toiveeni. Vuosi Pohjoismaisessa tulee ravistelemaan minut pois kuvitelmistani ja pakottaa minut etsimään omaa ääntäni.

Lyhyen alkuesittelyn jälkeen opetus alkaa täydellä voimalla ainutlaatuisen vierasopettajajärjestelmän kautta. Ensimmäisenä kouluun saapuu Karin Mamma Andersson, nykyään maailmankuulu taidemaalari ja jo silloin nimi ruotsalaisen taiteen maailmassa. Yhdessä me menemme merelle ja maalaamme. Ja opimme havaitsemaan rantaviivan hienovaraiset muutokset.

Karin Mamman huumori on sydämellistä ja virkistävää ja hänen taiteilijaesittelynsä vaikuttaa minuun syvästi. Karin Mamman jälkeen tulee uusi opettaja, ja tämän jälkeen jatkuva virta uusia vierailevia opettajia kahden viikon intervalleissa. Me Pohjoismaisen opiskelijat pääsemme tapaamaan laajasti erilaisia lähestymistapoja, ajatusmaailmoja ja käytäntöjä.

Vaikutusten aalto aallon perään valtaa meidät ja ripustaudumme toisiimme kaiken uuden äärellä, haukkoen henkeä ja etsien kiihkeästi jotain josta pitää kiinni. Kun vierailevat opettajat tulevat ja menevät, me opiskelijat pysymme koulussa, itseksemme ja keskenämme karussa Pohjanmaan ilmastossa. Emme voi karata kysymysten ääreltä, joita kohtaamme, vaan joudumme kohtaamaan ne suoraan ja hellittämättä. Kuka minä olen? Mikä on minulle tärkeää? Ja miksi?

I Went Out and Built from the Branches I Found, väliaikainen teksti-installaatio metsässä, tehty löydetyistä oksista ja heinästä muodostaen sanat Out Here Everything Seemed OK.
My Lindh

Työskentelemme kovasti, mutta silloin tällöin puramme paineita lonkeron ja biljardin avulla yhdessä kaupungin monista baareista. Myöhäiset illat ja yöt usein päättyvät hodariin ja ranskalaisiin grillillä joka sijaitsee Hotelli Grandin vieressä mistä useat meistä ovat vuokranneet huoneen pidempiaikaisesti. Koululla on kirjasto jossa on lukuisia taidekirjoja ja kansainvälisiä taidelehtiä. Art Forum-lehdestä löydän reportaasin meksikolaisesta taiteilijasta Gabriel Orozcosta.

Hänen kuvansa järisyttävät minua. En ymmärrä miksi, mutta hänen teoksissaan on jotakin mikä koskettaa minua syvästi. En saa niistä tarpeekseni, joten varastan lehden kotiini yksinkertaiseen opiskelija-asuntoon jota vuokraan. Joka ilta makaan sängyssäni ja katson ja katson kuvia ja yritän ymmärtää mikä niissä on mikä saa minut niin voimakkaasti valtaansa. Siinä on jotakin suurta ja eksistentiaalista siinä jokapäiväisyydessä, väliaikaisuudessa ja katoavassa.

Koen täyden läsnäolon hänen kuvissaan. Ja hänen näennäisesti yksinkertaiset metodinsa avaavat uusia mahdollisuuksia siitä miten voi työskennellä.

Nordic Panoramas, Landscape No.3, HD-video loop, 4.55 min. Osa videosarjasta Pohjoismaiset Panoraamat, missä maisemien kerrokset liukuvat hitaasti kohti toisiaan eri suunnista, 2019.
My Lindh

Tonnikalapurkkeja melonien päällä. Märkiä pyöränjälkiä lätäkön ympärillä. Roskia jotka ovat järjestetty kuin siluetiksi kaupungin siluetin edessä.

Toinen upea kokemus on tavata islantilainen maailmankuulu taiteilija Sigurður Guðmundsson. Hänen ensimmäisen tuntinsa hän pitää istuen tuolissa puolitoista tuntia ja filosofoi elämästä, ympärillään me, ällistyneet oppilaat.

Seuraavien viikkojen aikana me työskentelemme performanssi-illan eteen, jonka tulemme yhdessä toteuttamaan. Kun se ilta saapuu, pääsemme kokemaan Sigurdur Gudmundssonin maagisen performanssin. Hän istuu valtavan lakanan alla, joka peittää hänet ja kokoelman tuoleja, pöytiä, lampun ja muuta tavaraa.

Me teemme myös yhteisen performanssin, jota kautta pääsemme itse yrittämään mitä on tehdä performanssi. Teen ensimmäisen alustavan yritykseni, Turkoosin Performanssin. Pieni askel ihmiskunnalle, mutta iso minulle.

Opetuksen taso on korkea ja kiitos rehtoreiden Susann Brännströmmin ja Örjan Wallertin laajan verkoston, me saamme intensiivikursseja Pohjois-Euroopan vaikutusvaltaisimmilta nykytaiteilijoilta jataiteen teoreetikoilta.

Me luemme ja keskustelemme nykytaiteesta, me maalaamme ja piirrämme, me yritämme tehdä tilataidetta ja luomme ensimmäisiä videoitamme. Me teemme myös luokkaretken Helsinkiin jossa vierailemme Kiasmassa, Ateneumissa ja Kuvataideakatemiassa.

Yhtenä iltana saamme kutsun musiikki-iltaan koulun talonmiehen Garry Jakobsenin luokse. Kuuntelemme klassista musiikkia hänen korkealaatuisista äänentoistolaitteistaan. Keskellä kylmintä talvea, istuen pohjanmaalaisessa mökissä lumisten kuusten ympäröimänä Arvo Pärtin yliluonnollisten äänensävyjen läpäisemänä on kokemus, jota en koskaan unohda.

Postcards from Gränby, viidestä kyltistä koostuva installaatio suurta kauppakeskusta ympäröivään luontoon, 2016.
My Lindh

Jokainen kohtaaminen uuden opettajan kanssa, taidekokemukset, elämänkatsomuksiin tai ajatuksiin liittyvät suunnanmuutokset avaavat pieniä railoja siihen mikä on lukittuna minussa. Prosessi on työläs ja tuskallinen, mutta pala palalta lähden ulos maisemaan josta tulee minun. Työhuoneeni ikkunasta, joka on yhdessä koulun rakennuksista näen junaraiteet jotka halkovat lunta. Alan kokeilemaan valkoista väriä aineena, lumena ja värinä samanaikaisesti.

Leikittelen ikkunan pinnalla suhteessa siihen mitä on ulkona, katseeni suhteessa maisemaan. Teen myös videoteoksen peruskoulun lasten kanssa, joiden kanssa jaamme vihreän Art Nouveu-huvilan. Lähestyn aiheita joista tulee keskeisiä taiteessani- katseen suhde maisemaan, taide yhteisissä ja julkisissa tiloissa, osallistavat ja performatiiviset prosessit.

Time to Stay, osa julkista tilausteosta, Solberga, Tukholma, 2016.
My Lindh

Keväällä kun on aika taas lähettää teosnäytteitä taideakatemioihin, lähetän maalauksia junanraiteista, lasten kanssa tehdyn videon ja joitakin valokuvia ja tilataideteoksia. Kun näen teokseni koottuna edessäni, ensimmäistä kertaa tunnen että tässä on jotakin minkä päälle rakentaa. Tärkein asia ei ole enään ollut päästä taideakatemiaan, vaan jatkaa sitä tutkimista jonka olen aloittanut.

Muutamaa kuukautta myöhemmin vastaukset taidekatemioista saapuvat ja suureksi ilokseni olen tullut hyväksytyksi useaan niistä. Aikani Kokkolassa on tällä kertaa ohi. Mutta tulen palaamaan useaan otteeseen vierailevana opettajana, yrittäen välittää jotain siitä syvästi merkityksellisestä, mitä Pohjoismainen taidekoulu on minulle antanut.

Train TV, osa installaatiota, 30 tekstitettyä kylttiä, jotka ovat sijoitettu Tukholman ja Uppsalan välisen rautatien varrelle Ruotsissa ja jotka kaikki näkyvät junasta sen kulkiessa maiseman läpi, 2012.
My Lindh

Kirjoittaja on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Tukholman taideyliopistosta Konstfackista. Hänen teoksensa ovat tilanne- ja aikasensitiivisiä ja tihkuvat usein paikkaan, lähelle, arkiseen ja erityiseen. Hänen työskentelynsä sisältää usein yhteistyötä ja tapahtuu dialogina ja teokset ottavat muotonsa tekstinä, videona, äänenä, performanssina ja installaatioina. Lindhin teoksia on ollut esillä kansallisesti ja kansainvälisesti ja hän on edustettuna useissa taidekokoelmissa. Hän on myös toteuttanut useita julkisia taideteoksia.

Året i Karleby ska komma att betyda mycket för mig, både som konstnär och människa

Efter 17 timmars färd är jag framme. Jag kliver av tåget och möter Karleby för första gången. Jag ha rest från Stockholm till Åbo med nattfärja i delad damhytt och sedan tagit mig med slingrande tåg från Åbo rakt norrut genom halva Finland. Med en blandning av nyfikenhet och nervositet letar jag mig nu från tågstationen genom Karlebys rutiga gatunät fram till den vackra blekgröna jugendvillan i trä, där Nordiska konstskolan ligger. Året är 1998 och jag har blivit antagen till skolans andra år. Bakom mig har jag redan två år på en traditionell måleriutbildning, samt ett år på egen hand i ateljé. Jag hade året innan antagits till reservplats på Kungliga Konsthögskolan i Stockholm men inte kommit in. Efter ett andra avslag från Konsthögskolan har jag nu sökt mig till Nordiska konstskolan som jag fått tips om ska vara den bästa förberedande skolan i Norden.

Så här i efterhand tackar jag min lyckliga stjärna att jag inte kom in på konsthögskolan tidigare, för året i Karleby ska komma att betyda mycket för mig, både som konstnär och människa.

Jag är 26 år och några år äldre än de flesta av mina klasskompisar. Jag har en känsla av att börja om från början, att jag sitter fast i en loop och inte tar mig vidare. Måleriet har blivit alltmer obegripligt, jag vet inte vad jag ska ha det till. Jag längtar efter att pröva andra uttrycksmedel, som performance och video, men tänker att jag först måste komma in på en konsthögskola innan jag får arbeta mer fritt. Jag tvivlar på mina möjligheter att kunna verka som konstnär, samtidigt som det är min högsta önskan. Året på Nordiska konstskolan ska komma att rucka mig ur mina föreställningar och tvinga mig att söka min egen röst.

Efter en kort introduktion drar undervisningen igång med full kraft, genom ett unikt gästlärarsystem. Den första som kommer till skolan är Karin Mamma Andersson, numera världskänd målare och redan då ett namn på den svenska konsthimlen. Tillsammans åker vi ut till havet och målar, och lär oss att skönja strandlinjens subtila skiftningar. Karin Mammas humor är kärnfull och uppfriskande och hennes konstnärspresentation gör djupt intryck på mig. Efter Karin Mamma kommer en ny lärare, och efter denna följer en strid ström av gästlärare i tvåveckorsintervaller. Vi elever på Nordiska konstskolan får möta vitt skilda förhållningssätt, tankevärldar och praktiker. Över oss sköljer våg efter våg av influenser, och vi klamrar oss fast vid varandra i allt det nya, kippande efter andan och febrilt sökande efter något att hålla oss i.

Allt eftersom gästlärarna kommer och går, är vi elever kvar på skolan, utlämnade till oss själva och varandra i det karga österbottniska klimatet. Vi kan inte fly ifrån de frågor vi ställs inför, utan tvingas möta dem rakt och obarmhärtigt. Vem är jag? Vad är viktigt för mig? Och varför? Vi arbetar hårt, men lättar emellanåt på trycket med hjälp av Lonkero och biljard på någon av stadens många barer. En sen natt avslutas gärna med lenkki-sämpylä och ranskalaiset på Grilli invid Hotell Grand där flera av oss långtidshyr ett rum

Skolan har ett bibliotek med en mängd konstböcker och internationella konsttidskrifter. I ett nummer av Artforum International hittar jag ett reportage om den mexikanska konstnären Gabriel Orozco. Jag blir totalt golvad av hans bilder. Utan att jag förstår varför, är det något i hans arbete som berör mig på djupet. Jag kan inte se mig mätt, utan stjäl med mig tidskriften hem till den enkla studentbostaden jag hyr. Varje kväll ligger jag i min säng och tittar och tittar på bilderna och försöker förstå vad det är i dem som fångar mig så starkt. Det är något med det stora och existentiella i det vardagliga, tillfälliga och förgängliga. Jag upplever en total närvaro i hans bilder. Och hans till synes enkla metoder öppnar nya möjligheter för hur en kan arbeta. Tonfiskburkar på meloner. Blöta cykelspår i en ring runt en pöl.

Skräp uppställt som en skyline framför en skyline av en stad.

En annan stor upplevelse är mötet med den isländske världskände konstnären Sigurður Guðmundsson. Hans första lektion består i att han i 1,5 timme sitter på en stol och filosoferar om livet, omgiven av oss, förundrade elever. De kommande veckorna arbetar vi inför en performancekväll vi gemensamt ska genomföra på skolan. När kvällen äntligen kommer får vi uppleva Sigurdur Gudmundssons magiska performance där han sitter dold under ett enormt lakan som täcker både honom och en samling stolar och bord, en lampa och annat bråte. Vi genomför också ett gemensamt framträdande, och får pröva att utföra våra egna. Jag gör mitt allra första trevande försök, Performance Turkos. Ett litet steg för mänskligheten, men ett stort för mig.

Nivån på undervisningen är hög, och tack vare skolans rektorer Susann Brännström och Örjan Wallerts stora nätverk får vi intensivkurser av några av Nordeuropas mest tongivande samtidskonstnärer och konstteoretiker. Vi läser om och diskuterar samtida konst, vi målar och tecknar, vi prövar att göra installationer och vi skapar våra första videos. Vi gör också en utflykt till Helsingfors med besök på Kiasma, Ateneum och konsthögskolan. En kväll blir vi bjudna på musikkväll till skolans vaktmästare Garry Johansson för att lyssna på klassisk musik ur hans ljudanläggning av högsta klass.

Att mitt i kallaste vintern sitta i en österbottnisk stuga omgiven av snötyngda granar, och genomströmmas av Arvo Pärts överjordiska toner, är en upplevelse jag aldrig ska glömma.

Varje konfrontation med en ny lärare, konstupplevelse, livsåskådning eller tanke innebär en omorientering och öppnar små sprickor in till det som låst sig i mig. Processen är mödosam och smärtsam, men bit för bit vågar jag mig ut i det landskap som ska komma att bli mitt. Från mitt ateljéfönster i skolans filialbyggnad kan jag se ut på tågspåren som skär genom snön. Jag börjar experimentera med vit färg som materia, som snö och färg samtidigt. Jag leker med fönstrets yta i förhållande till det som är utanför, med min blick i förhållande till landskapet.

Jag gör också en video tillsammans med barnen i småskolan som vi delar den gröna jugendvillan med. Jag närmar mig frågor som ska komma att bli centrala i mitt konstnärskap - blick i förhållande till landskap, konst i de gemensamma och offentliga rummen, deltagarbaserade och performativa processer.

Till våren, när det åter blir dags att lämna in arbetsprover till konsthögskolorna, skickar jag in målningarna över tågspåren, videon med barnen, och några foton och installationer. När jag ser mina arbeten samlade framför mig känner jag för första gången att jag bottnar. Det viktigaste har inte längre blivit att komma in på konsthögskolan, utan att fortsätta den undersökning jag påbörjat.

Några månader senare kommer beskeden från konsthögskolorna och till min stora lycka antas jag till flera av dem. Min tid i Karleby är över för den här gången. Men jag ska återvända flera gånger som gästlärare, för att försöka föra vidare något av det djupt meningsfulla som Nordiska konstskolan har gett mig.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »