Mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä enemmän minusta tulee syksyihminen. Kuinka rakastankaan pimeneviä iltoja, villasukkien esiin kaivamista ja kynttilöiden sytyttelyä. Voi, miten me ikivanhassa talossa kissan kanssa kuuntelemmekaan ulkona humisevaa tuulta ja ihmettelemme usvakiehkuroita, jotka alavilta mailta kiipeävät ylemmäs.

Pönttöuuniin saa hiljalleen viritellä ensimmäisiä varovaisia tulia.

Lammasmummot on aika syyskeritä ja päästää tallin pahnoille viettämään laatuaikaa. Armi-kana ja Kukko- Bobrikov täytyy saalistaa kiinni ja siirtää sisäkanalan puolelle.

Syksyn hommat ovat moninaisia ja mukavia.

Tänä vuonna pihlajanmarjakoi vei omenani, ne polot, jotka koilta säästyivät muumioituivat puihin. Tomaattisato, joka yleensä on ollut melkoinen jäi todella vaatimattomaksi. Suklaakirsikat häipyivät räkättien vatsaan. Pelakuut ovat edelleen parhaassa kukassa, mutta niin vain on tullut niiden aika siirtyä talvivarastoon.

Hassu juttu, että ison osan elämästä olen ollut kesäihminen, ja miksipä en olisi ollut?

Olenhan syntynyt sydänkesän kuumimpana hetkenä, mansikkakakkujen ja vadelmien kypsymisen aikaan. Niin vain on ajan mittaan alkanut kesä maistumaan jotenkin liian täyteläiseltä, liian kuumalta ja liian ohimenevältä. Sellaiselta, että tuntuu kuin pitäisi koko ajan olla tekemässä jotakin, että ennättää ennen kuin se loppuu: kesä.

En minä valita, syksy on täällä.

Minulle syksy on luovuuden heräämisen ja uuden opettelun aikaa. Innostuisiko sitä jälleen ilmoittautumaan jonnekin Kansalaisopiston kurssille?

Tai kenties Kankurin käsityöiltoihin?

Joka syksy tekee mieli hankkia uusi taskukalenteri, selkäreppu, uusia kyniä ja pyyhekumeja, vaikken ole enää kouluun menossakaan.

Suunnittelukalenteriin on mukava liimailla tarroja ja tuumailla, että mitä kaikkea mukavaa sitä aloittaisikaan.

Osallistuisiko johonkin verkkomaailmassa pyörivään yhteiseen käsityöprojektiin?

Opettelisiko viimein neulomaan kantapään ja kaksi samanlaista villasukkaa?

Syksyn tullen tuntuu, että vain taivas on rajana mitä kaikkea mukavaa voikaan tehdä.

Siinä vaiheessa kun puut riisuvat itsensä nakuiksi ja asettautuvat talvilevolle on mukavaa potkiskella lehtikasoja kokoon ja antaa nurmikon peitellä itsensä niljakkaisiin lehtimattoihin talvenvaralle.

Älkää unta nähkö, että haravaan syksyn tullen tarttuisin.

Ehei, nyt on aika tehdä pelkästään mukavia ja mieluisia asioita.