Kun kaksi evankelisluterilaista ja tapakristittyä suomalaista miestä puhuu keskenään Jeesuksesta olisi käsillä lehtijutun aihe itsessään. Sen verran poikkeuksellisen tapahtuman äärellä tuolloin ollaan.

Totta puhuen tämän jutun lähtökohtana oli uskonto ja huumori. Haastateltava eli halsualaislähtöinen yhteiskuntatieteiden tohtori Jarno Hietalahti kun on huumorintutkija. Hän on viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana yhdessä tutkimushaaroistaan pureutunut aiheeseen jumaluus ja huumori.

Haastattelutaltioinnin näyttäessä jo 41:n minuutin kohtaa pätkähdimme yhtäkkiä valtavan kysymyksen eteen. Oliko Jeesuksella huumorintajua ja nauroiko Kristus koskaan?

Aiheesta on kristinuskon historiassa käyty äärimmäisen syvällisiä teologisia väittelyitä. Jyväskylässä asuva ja tutkiva Hietalahti naulaa kysymykseen vastauksen yksinkertaisen yleisakateemisen logiikan kautta.

– Kristinuskon oppeja tulkitsemalla Jeesus oli täysi ihminen ja täysi jumala. Huumori taas kuuluu hyvin olennaisena osuutena ihmiselämään ja kuvastaa meidän tiedollista ja ajallista rajallisuuttamme, Jarno Hietalahti sanoo.

– Jos Jeesus on ollut myös täysi ihminen, niin hänen on täytynyt olla myös huumorintajuinen. Niinpä hyvin todennäköistä on, että Jeesus on nauranut, Hietalahti tiivistää.

Huumori ja jumaluus on aihe, jota tutkiessa ollaan helposti yksin hyvin isojen asioiden äärellä.

Mikko Vähäniitty

Jeesus siis lienee nauranut, mutta saako Jeesukselle tai kristinuskolle tai uskonnoille nauraa? Ja mikä ylipäätään on huumoria ja mikä jotain muuta, esimerkiksi poliittista provokaatiota?

Kysymys on juuri nyt hyvin ajankohtainen ja sillä on Suomelle jopa turvallisuuspoliittisia merkityksiä. Tanskalainen äärioikeistopoliitikko Rasmus Paludan poltti viime viikolla Tukholmassa muslimien pyhän kirjan koraanin ja maksimoi performanssinsa saaman julkisuuden.

Aiemmin tammikuussa oli Tukholmassa roikotettu jaloista Turkin itsevaltaista presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania esittävää nukkea. Tästä suivaantuneena Erdoğan alkoi tehdä Ruotsille hurjia vaatimuksia, joiden koomisuuden huomasi Iltalehdelle taiteileva pilapiirtäjä Ville Ranta.

– Ranta alkaa olla uusi Kari Suomalainen. Tosin sillä erotuksella, että Ranta taitaa olla kallellaan vasemmalle eikä oikealle.

Rannan pilapiirros "Erdoğanin pilkkaamishinnasto" on mainio, muttei siinä vielä ollenkaan kaikki. Jarno Hietalahti teki asian tiimoilta hulvattoman havainnon.

– Yhdessä piirroksen kolmesta Erdoğan-hahmosta on Erdoğan alasti. Kun pilapiirrosta esiteltiin Turkin mediassa oli alastoman presidentin kasvot blurrattu [häivytetty].

Naurattaa väkisinkin, koska täytyyhän jokaisen tajuta, että siinäkin kohtaa komeilee Erdoğan. Mutta kun Turkissa ei käy että edes piirroksessa näkyy presidentti Erdoğan ilkosillaan, niin ongelma ratkaistaan häivyttämällä ylä- eikä alapää.

Turkissa asian koomisuus on ehkä tunnistettu, ehkä ei.

– Yleensä huumori kaipaa etäisyyttä.

Hymy puoli on hyvettä.

Mikko Vähäniitty

Etäisyydestä tai pikemminkin läheisyydestä puheen ollen. Onko esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla kristinusko yhä pyhä aihe, josta ei parane hupiläppää lasketella?

– Tämä on hypoteesi, mutta ehkä maaseudulla olosuhteissa, joissa uskonnolla on enemmän merkitystä ei niin paljoa haluta sellaista [kristinuskoa] kyseenalaistavaa ja piikittelevää huumoria heittää kuin vaikka jossain maallistuneemmassa isossa kaupungissa.

Huumoria on silti Hietalahden mukaan kaikkialla, missä on ihmisiä.

– Missään nimessä huumorittomia uskonnollisesti sitoutuneemmatkaan yhteisöt eivät ole.

Leikinlasku voi kyllä sivuta itseään Jumalaakin.

– Kristinuskon sisällä kerrotaan hauskoja juttuja, joihin usein liittyy esimerkiksi anekdootteja siitä, että Jumalalla on huumorintajua. Esimerkiksi niin, että kun kadonneet silmälasit löytyvätkin jostain aivan odottamattomasta paikasta on kyseessä ikään kuin osoitus Jumalan huumorintajusta.

Suomi lienee yhä melko monivivahteinen maa, mitä uskontoon liittyvään huumoriin ja huumoriin ylipäätään tulee. Samat jutut eivät vaikka stand up -komiikassa välttämättä naurattaisi Helsingin Kalliossa ja Halsualla?

– Näin on. Meidän itse kunkin huumorintaju muotoutuu elämämme matkalla ja niissä olosuhteissa joissa olemme. Asia kytkeytyy aktiviteetteihin, jotka meille ovat jollain tavalla relevantteja tai tunnistettavia.

– Helsingissä arkielämä Kallion kuppiloissa on aika erilaista kuin Halsuan kirkonkylällä. Kallion baareissa pitää kertoa ne jutut, jotka asiakkaille siellä ovat tuttuja ja heitä ainakin jossain määrin kiinnostavat, halsualaisille pitää painottaa halsualaisempia teemoja. Toki maailma on käynyt pienemmäksi ja netin kautta katsotaan samoja viihdepätkiä ympäri maailmaa. Jotkut samat jutut toimivat monessa paikassa, ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Hietalahti poimii fyhden ihmisen kokoisen ja juuri tähän aiheeseen liittyvän linkin Halsuan ja Helsingin välillä.

– Pitää nostaa esiin julkkispappi Kari Kanala, joka on halsualaisia. Hänen humoristisuutensa vetoaa pääkaupunkiseudulla ja miksei Halsuallakin. Hänestä on julkisuuden kautta muotoutunut kuva sellaisena arkielämässä hauskana jätkänä.

Kanala ei epäröi haastaa huumorin kautta.

– Satuin huomaamaan, että Kari veti Helsingissä jumalanpalveluksen, jonka alussa alkoi hirnua kuin aasi, ii-haa, ii-haa ja sillä lailla.

Kuulostaapa jopa rienaavalta, mutta ei sittenkään sitä ole.

– Tuohan liittyi kristinuskon historiaan, aikanaan oli aasijumalanpalveluksia, joissa aasi on tuotu päästämään hirnahduksensa ja seurakunta on vastannut. Aasi on hyvin merkittävä sorrettujen ja köyhien symboli Jeesuksen elämän suhteen. Se on aina sivuroolissa, mutta kuitenkin läsnä kaikkein tärkeimmillä hetkillä seimeltä siihen, kun Jeesus ratsastaa Jerusalemiin.

Kari Kanala toimii elävänä esimerkkinä kirkon sisällä kukkivasta huumorista, mutta kuinka paljon nyky-Suomessa ylipäätään viljellään kristinuskoon ja etenkään evankelisluterilaiseen kirkkoon kohdistuvaa huumoria?

Takavuosikymmeniltä tv-sketsiviihteen maailmasta muistetaan esimerkiksi Erkki Saarelan Pastori Silli (Hukkaputki) ja Antti Virmavirran Piispa (Pulkkinen), jotka herättivät pahennustakin. Piispa-sketsien huomattavan härskejä puheita – joille hahmon hauskuuden luova kontrasti pitkälti perustuu – päädyttiin telkussa peittelemään piip-äänillä.

– Onhan myöhemmin ollut ainakin se Aku Hirviniemen Putous-hahmo [Usko Eevertti Luttinen], Hietalahti muistaa.

Mutta silti? Luulisi, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon kaltaisesta massiivisesta ja yhä Suomen kansan enemmistön kattavasta organisaatiosta löytyisi monenlaisen vitsin ja parodian aihetta.

– Ehkä ilmeisimmät vitsit on toisteltu jo niin moneen kertaan, että ne alkavat olla hampaattomia. Humoristien pitäisi jaksaa pyöritellä niitä yhteiskunnallisia kytköksiä, joita kirkolla on.

– Valtasuhteiden ja maallisen varallisuuden avaaminen suhteessa kirkolle yleensä oletettuun henkisyyteen tarjoaisi varmasti mehevän vitsimaaperän. Eiköhän yleisökin nauraisi.

Tähän juttuun ansaittiin vitsi siten, että vitsiä ei pyydetty.

Mikko Vähäniitty

Haastattelun lopuksi Jarno Hietalahti toteaa, että häntä yleensä aina tässä vaiheessa toivotaan kertomaan vitsi. Hän kertoo vitsin kiitokseksi siitä, etten ole moista toivonut.

– Semmoinen toive on aina kammottava. Tässä siis tulee vitsi: "Miten saat Jumalan nauramaan? Kerro hänelle suunnitelmasi."

Kehtaisiko yrittää nokittaa vitsillä, jossa esiintyvät Jeesus ja Keskipohjanmaa-lehti? No, kun jutun aiheena kerran on uskonto ja huumori, niin ei voi kuin uskaltaa.

Kyseessä tosin ei varsinaisesti ole vitsi, vaan tosiasia.

Tässä lehdessä on nimittäin käytäntönä, että ainoastaan juttuun haastateltujen ihmisten nimet lihavoidaan, kun he jutussa ensi kertaa esiintyvät. Eli mikäli Keskipohjanmaan artikkelissa joskus näkyy Jeesuksen nimi lihavoituna, on lukijalla lupa odottaa, että nyt ollaan jymyjutun äärellä.