torstai 29.9.2022 | 13:57
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Oopperaa luureista graffitiluolassa

Ke 23.8.2017 klo 06:00 | päivitetty ke 10:22
Vixen. Musiikki Leoš Janáček & Max Pappenheim, Ohjaus Daisy Evans. Rooleissa mm. Rosie Lomas, Ivan Ludlow, Timothy Dickinson ja Robin Bailey. Esitys Helsingin Juhlaviikoilla Konepaja Brunolla 20.8.

Anni Saari

Helsingin juhlaviikoilla vieraili viime viikolla lontoolainen Silent Opera Vixen-produktionsa kanssa. Silent tarkoittaa sitä, että yleisö kuuntelee esitystä kuulokkeista. Laulajat laulavat kyllä livenä tilassa, mutta äänitetyn musiikin päälle. Laulu ja orkesterimusiikki miksataan yhteen, ja kokonaisuuteen lisätään myös äänitehosteita. Lisäksi esityksessä osa laulajista soitti puhaltimia.

Vixenin musiikki on Leoš Janáčekin Ovela kettu -oopperasta. Tarina on laitettu kokonaan uusiksi ja samalla tuotu esitys nykyaikaan ja urbaaniin ympäristöön. Se alkaa baarista, jossa mies (Ivan Ludlow) kohtaa nuoren tytön, kadulla asuvan Vixenin (Rosie Lomas). Mies puhuu tytön mukaansa sijaiskotiin, jota hän pitää vaimonsa kanssa. Nopeasti selviää, että sijaiskodin tytöt ovat miehelle myös tapa piristää avioliittoaan. Hän lähentelee Vixeniäkin, mutta toisin kuin muut tytöt, Vixen karkaa. Hän päätyy takaisin kadulle ja tapaa siellä miehen (Robin Bailey). Syntyy rakkaustarina, mutta se jää lyhyeksi, sillä sijaiskodin mies ei pysty unohtamaan itsenäistä Vixeniä ja pyytää ystäväänsä, korruptoitunutta huumepoliisia jäljittämään tämän. Huonostihan siinä käy.

Vixen sopi loistavasti esitettäväksi Konepaja Brunolla eli vanhassa teollisuushallissa. Ensimmäinen kohtaus tapahtui aulassa, ja laulajat kulkivat yleisön seassa. Toinen, sijaiskodissa tapahtuva oli salin perällä, ja yleisö sai istua tuoleilla ja tyynyillä keittiön ympärillä. Kolmas kohtaus sijoittui kadulle, jossa istuttiin pinnatuolien ja lavojen päällä. Esityspaikat oli erotettu toisistaan vihreillä pressuilla, jotka toimivat samalla lavasteina.

Toteutus oli todella ammattimainen. Laulu ja musiikki olivat koko ajan tasapainossa ja englanninkielisestä tekstistä sai hyvin selvää. Käyttäjäkokemuskin oli miellyttävä, luurit eivät painaneet päätä ja äänenvoimakkuutta pystyi helposti säätämään.

Musiikki menettää kuitenkin paljon, kun sitä kuunnellaan luureista. Herkät nyanssit ja inhimillinen läsnäolo puuttuvat. Puhumattakaan siitä, että henkilöt ja tapahtumat eivät kehity säveltäjän musiikkiin kirjoittamalla tavalla, kun partituuria muokataan. Niinpä Vixeninkin hahmot jäävät etäisiksi samalla tavalla kuin elokuvan tai televisiosarjan.

Mutta Silent operan tarkoitus ei olekaan esittää klassikoita. Kotisivuillaan ryhmä kertoo, että sen yleisöstä puolet on alle 30-vuotiaita, ja monet saavat sen kautta ensimmäisen kosketuksensa oopperaan. Esitys on selkeästi tälle ryhmälle suunnattu: englanninkielistä tekstiä ei ollut suomennettu eikä käytössä ollut käsiohjelmia. Vixen puhuu epäilemättä kieltä, jota urbaani nuoriso ymmärtää. Hienoa nähdä, että se osataan tehdä korkeatasoisella esityksellä ja esitysmuotoa aidosti uudistamalla eikä vain näppäriä hastageja viljelemällä.

#